Kapmaan valtaus
| Kapmaan valtaus | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Ranskan vallankumoussotia | |||||||||
.jpg) Maalaus Elphinstonesta taistelussa | |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
 Ison-Britannian kuningaskunta |
 Hollannin Itä-Intian kauppakomppania | ||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
George Elphinstone James Henry Craig Alured Clarke |
 Abraham Josias Sluysken | ||||||||
Kapmaan valtaus, myös nimellä Muizenbergin taistelu (engl. Battle of Muizenberg, holl. Slag om Muizenberg), oli vuonna 1795 Ison-Britannian ja Alankomaiden Itä-Intian kauppakomppanian välillä käyty konflikti ja taistelu, jonka johdosta Alankomaiden Kapmaa siirtyi Ison-Britannian haltuun.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranska valtasi Yhdistyneet provinssit (Alankomaiden tasvalta) vuonna 1794 osana Ranskan vallankumoussotia. Valloitetuista Alankomaista tuli myöhemmin Ranskan vasallivaltio Batavian tasavalta. Ranska ja Iso-Britannia olivat viholliset. Vara-amiraali Sir George Keith Elphinstone sai tehtäväkseen olla Itä-Intian vesien ylipäällikkö. Hänet ohjeistettiin ottamaan Alankomaiden omaisuus haltuunsa tuossa osassa maailmaa. Yksi vaatimuksista oli Alankomaiden omistaman Hyväntoivonniemen ja Kapin niemimaan alueen valtaaminen, sillä se oli erittäin tärkeä välietappi merimatkalla Euroopasta Aasiaan. Britit näkivät, että alueen hallinta oli välttämätöntä, jos he joutuisivat puolustamaan Itä-Intian kauppaansa mahdolliselta Ranskan ja Alankomaiden liittoumalta.[1]
Britannian amiraliteetti lähetti tehtävälle kaksi päälaivuetta, joita johtivat Elphinstone ja kommodori John Blankett. Elphinstonen laivueeseen kuuluivat HMS Monarch, HMS Victorius, HMS Arrogant, HMS Sphinx ja HMS Rattlesnake. Elphinstone lähti laivoineen St. Helenan saarelta 3. huhtikuuta 1795. Yhdeksän päivää myöhemmin laivue saapui Santa Cruziin Teneriffalle, missä pysyttiin vuorokausi ja otettiin täydennyksiä. Sen jälkeen laivue aloitti matkan Etelä-Atlantille. Laivat saapuivat Hyväntoivonniemen alueelle 10. kesäkuuta. Siellä Elphinstonen laivue tapasi jo aiemmin alueelle saapuneen Blankettin laivueen. Blenkett matkusti HMS Americalla, jonka lisäksi hänellä oli mukanaan HMS Stately ja noin 500 kenraalimajuri Sir James Henry Craigin johtamaa sotilasta. Kaksi päivää myöhemmin yhdistyneet joukot suojautuivat talven myrskyiltä Simoninlahdelle, joka on Kapkaupungin eteläpuolella.[1]
Tapahtumat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Britit alkoivat neuvotella alankomaalaisten kanssa alueen rauhanomaisesta luovuttamisesta Britannialle ja liiton muodostamisesta Ranskaa vastaan. Paikallinen kuvernööri Abraham Josias Sluysken kieltäytyi suoraan. Hänen komennossaan oli 3 600 miehen vahvuinen puolustusjoukko, johon kuului alankomaalaisia, buurilaisia ja paikallisia sotilaita. Britit laskivat maihin noin 800 sotilasta, kun he saivat selville, että kuvernööri evakuoi ja aikoi tuhota Simon's Townin, joka oli tärkeä keskus. Brittisotilaat valtasivat Simon's Townin 14. heinäkuuta. Tämän jälkeen heihin kohdistettiin säännöllisesti tarkkaa tulitusta läheisiltä kukkuloilta. Britit eivät päättäneet jatkaa hyökkäystä, ja alankomaalaisten joukot vetäytyivät lähes kokonaan Muizenbergin solaan, jonka läpi kulki tie Kapkaupunkiin.[1]
Huonot neuvottelut jatkuivat, ja alankomaalaisten joukot tekivät nopeita iskuja tukikohdastaan Muizenbergistä. Alankomaalaiset päättäjät kiistelivät siitä, oliko Ranskan miehitystä Britanniaan paennut kunigas Vilhelm V Oranialainen heille käskyvaltainen. Heitä huolettivat brittien retkikunnan aikomukset.[1]
Elphinstone ja Craig ymmärsivät tarvitsevansa lisäjoukkoja, koska eivät uskoneet kykenevänsä voittamaan alankomaalaisten joukkoja senhetkisillä resursseillaan. Amiraliteetti oli lähettänyt Elphinstonen ja Blankettin perään vahvistukseksi kolmannen, vahvemman laivaston, joka oli määrätty pysähtymään varuille Salvadoriin Brasiliaan, jos heitä tarvittaisiin Etelä-Afrikassa. Laivuetta johti Madraksen armeijan ylipäälliköksi matkalla ollut kenraalimajuri Alured Clarke. Clarken laivueessa oli muutama tuhat sotilasta ja tarvikkeita, pidempää sotaa varten. Elphinstone lähetti HMS Sphinxin pyytämään heitä apuun ja muut britit jäivät odottamaan.[1]
Brittien tilanne heikkeni, ja he alkoivat nähdä tarpeelliseksi Muizenbergin joukkojen tuhoamisen. Britit tiesivät taistelun tulevan olemaan vaikea, koska tukikohta oli jyrkkien vuorien ja rannan reunustama, eikä briteillä ollut tykistöä. 7. elokuuta Elphinstone määräsi hyökkäyksen Muizenbergiin. Elphinstone laski maihin kaksi pataljoonaa merimiehiä avustamaan Craigin sotilaita. Brittilaivat HMS America, HMS Stately, HMS Echo ja HMS Rattlesnake siirtyivät taisteluasemiin ja avasivat tulen alankomaalaisten asemiin. Vastatuli tappoi kaksi ja haavoitti muutamaa muuta merimiestä Americalla. Brittien hyökkäyksen johdosta alankomaalaisten joukot joutuivat vetäytymään pohjoisempaan, Wynbergiin, josta he tekivät vastahyökkäyksen koko voimallaan 8. elokuuta. Britit torjuivat hyökkäyksen. Apuna käytettiin muun muassa laivoja ja alankomaalaisilta jääneitä tykkejä.[1]
9. elokuuta brittien tueksi saapui St. Helenalta 350-miehinen vahvistusjoukko, jonka mukana oli tykistöä. Craig yritti yöhyökkäystä 27. elokuuta, mutta se epäonnistui huonon tiestön ja arkojen oppaiden vuoksi. Alankomaiden joukot hyökkäsivät brittien leiriin läheisiltä kukkuloilta 1. syyskuuta. Britit torjuivat hyökkäyksen vain vaivoin. Seuraavana päivänä Elphinstone ja Craig sopivat, että jos Clarken joukot eivät saavu viikossa, heidän täytyisi yrittää vaarallista hyökkäystä alankomaalaisia vastaan uudelleen omillaan. HMS Sphinx oli kuitenkin toimittanut avunpyynnön perille jo 25. heinäkuuta, ja Clarke oli matkalla, joukkonsa ainakin 14:n laivan kyydissä.[1]
Yöllä 3. syyskuuta alankomaalaisten joukot etenivät tykkeineen kohti Craigin leiriä Simons Townissa. Tieto Clarken joukkojen saapumisesta alueelle tuli juuri, kun Craigin leiri oli joutumassa suurhyökkäyksen alle. Alankomaalaisten joukot lopettivat etenemisen. Seuraavana päivänä Clarken kuljetusalukset saapuivat Simoninlahdelle, ja päätettiin, että joukot nousevat maihin nopeasti avustamaan Craigin 1 900:aa valikoitua sotilasta Muizenbergissä. Huono sää viivästytti tarvikkeiden ja aseiden purkua maihin, mutta lopulta 14. syyskuuta joukot pääsivät marssimaan Muizenbergista Wynbergiin. Samaan aikaan Blankettin käskystä osa brittilaivoista lähetettiin varoitukseksi Pöytälahdelle. Kuvernööri Sluysken ja muut alankomaalaiset päättäjät ymmärsivät brittien ylivoiman ja pyysivät 48 tunnin tulitaukoa. Vastineeksi Clarke suostui vain 24 tunnin taukoon ja vaati alankomaalaisten antautumista. 16. syyskuuta Kapkaupunki antautui virallisesti.[1]
Elphinstone matkusti Blankettin luokse Pöytälahdelle, jossa britit olivat ottaneet haltuunsa kaksi Alankomaiden Itä-Intian kauppakomppanian alusta. Näistä toinen, aseistettu brigi Star, otettiin Britannian kuninkaallisen laivaston palvelukseen nimellä HMS Hope.[1]
23. marraskuuta Britannian ulkoministeri Dundas vastaanotti 21. syyskuuta päivätyt lähetykset, joissa ilmoitettiin Kapmaan valloituksesta. Sillä välin Elphinstone oli lähtenyt Kapmaasta suorittaakseen käskynsä toisen osan, jonka tarkoituksena oli hyökätä Alankomaiden omaisuutta vastaan Itä-Intiassa. Saapuessaan Madrasiin hän kuitenkin huomasi, että kontra-amiraali Peter Rainier oli jo suorittanut tehtävän hänen puolestaan. Elphinstone sai pian tiedon, että Euroopasta oli lähetetty alankomaalainen retkikunta valloittamaan Kapmaa takaisin, joten hän aloitti välittömästi paluumatkan Kapmaahan puolustamaan sitä.[1]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brittien miehitys kesti vuoden 1802 Amiensin rauhaan asti, jolloin alue palautettiin sopimuksen mukaisesti Alankomaiden haltuun. Napoleonin sotien aikana vuonna 1806 Iso-Britannia valtasi Kapmaan uudelleen Blaauwbergin taistelussa. Alueesta tuli Brittiläisen imperiumin siirtomaa ja se pysyi brittien hallinnassa vuoteen 1910, Etelä-Afrikan unionin itsenäistymiseen asti.[2]