Muhammediin kohdistuva kritiikki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Ehdotettu uusi nimi on Muhammedin kriitikki.
Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Muhammed seuraa (kasvot peitettynä) vihollisensa teloitusta. Turkkilainen miniatyyri vuodelta 1594.

Muhammediin kohdistuva kritiikki tarkoittaa islamin profeetta Muhammediin (570–632) kohdistuvaa kielteistä arvostelua, jonka kohteena ovat hänen toimensa. Laajempi islamin kritiikki on islaminuskon opinkappaleisiin kohdistuvaa arvostelua. Muhammedin teot ovat islamissa esikuvallisia, koska Profeettaa pidetään synnittömänä ihmisenä, joka antoi velvoittavan mallin kaikille muslimeille. Muhammedin toimet ovat lähde, joka kertoo muslimeille Jumalan lain sisällön. Profeetan arvosteleminen on sen takia luopumista islamista ja rangaistaan kuolemantuomiolla.

Historiakriittisen islamintutkimuksen mukaan Muhammedista on vain vähän tai ei lainkaan tietoa. Islamilainen perimätieto sisältää toisaalta valtavasti häntä koskevia kertomuksia. Islaminuskon tavoin myös länsimaisen islamologian valtavirta pitää perimätietoa luotettavana tietolähteenä Muhammedista. Nykyajan näkökulmasta ongelmaksi nousee, ettei perimätieto anna pelkästään myönteistä kuvaa islamin profeetasta, ainakaan jos hänen tekojaan punnitaan länsimaisen arvomaailman pohjalta.[1]

Muhammedia koskevan tiedon lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedot Muhammedin elämästä nojautuvat etupäässä kahteen tekstilähteeseen.[2] Ensimmäinen niistä on Ibn Ishaqin (k. 767) kirjoittama elämäkerta Sirat Rasul Allah,[3] joka seuraa kronologisesti Muhammedin elämänvaiheita ja keskittyy etenkin Muhammedin sotaretkiin. Kirja on tehty kokoamalla muistitietoa noin 150 vuotta aikaisemmin vaikuttaneen profeetan elämästä.[4] Teos on kadonnut, mutta sitä on ennallistettu myöhempien referaattien avulla, joista tärkeimmät ovat Ibn Hishamin teos 800-luvun alusta [5] ja al-Tabarin historiateos, joka on kirjoitettu 900-luvulla.[6]

Hisham ei pysynyt lähteelleen täysin uskollisena. Hän kertoo jättäneensä pois asioita, joista Koraani ei puhu, tai jotka eivät ole tarpeellisia kirjan kannalta. Lisäksi hän kertoo hylänneensä tarinoita, jotka ovat häpeällisiä kertoa, tai jotka voisivat tuntua joidenkin mielestä ahdistavilta.[7] Joitakin näistä tarinoista on kuitenkin säilynyt 900-luvulla kirjoittaneen al-Tabarin kautta. Sellainen on esimerkiksi Muhammedin aie surmata itsensä ensimmäisen ilmoituksen saatuaan.[8] Toinen on kertomus Muhammedin lankeamisesta takaisin monijumalaisuuteen eli niin sanottujen saatanallisten säkeiden tapaus.[9]

Toinen lähde on 800-luvulla julkaistu erittäin laaja hadith-kirjallisuus.[10] Se ei kerro varsinaisesti Muhammedin elämänvaiheista vaan sisältää lyhyitä anekdootteja profeetan sanoista ja teoista. Muslimit pitävät tämän kirjallisuuden luotettavimpana osana kuuden kirjan kokoelmaa (kutub al-sittah). Se kuuluu Koraanin rinnalla islamin pyhiin kirjoituksiin. Sirat Rasul Allah ei hadithien tapaan ole käytössä islamilaisen lain eli šarian tulkinnassa, mutta elämäkertana se on pyhää historiaa, joka kertoo, miten islam syntyi.[11]

Muhammedin asema islamissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mielenosoitus Australian Sydneyssä 2012 osoitti, että jotkut muslimit kannattavat kuolemantuomiota Muhammedin loukkaamisesta myös ei-muslimeille.

Kun Muhammedista alettiin kirjoittaa 800-luvulla, hänet esitettiin raamatullisella profeettojen jatkumolla, ja häneen liitettiin samoja myyttisiä aineksia kuin Raamatun profeettoihin. Jeesukseen ja Moosekseen häntä yhdistää muun ohella se, että hän oli synneiltä suojattu (ma'sum) tai synnitön (arab. عصمة‎, ’iṣma).[12] Tämä varmisti, että hänen elämäntapansa eli sunna tarjosi uskoville erehtymättömän esikuvan Jumalan lain mukaisesta toiminnasta aivan, kuten Mooseksen sunna oli tarjonnut sen juutalaisille.[13]

Islamissa Muhammed on täydellinen ja esikuvallinen ihminen.[14] Islamin uskontunnustuksen mukaan Muhammed on Jumalan profeetta. Kaikki tieto Jumalasta on peräisin Muhammedilta joko ilmoituksina, jotka on annettu Koraanissa tai esikuvina, jotka on annettu Muhammedin elämäntavan eli sunnan kautta. Muhammedin loukkaaminen olisi uskonnon pilkkaamista ja luopumista uskonnosta. Siitä rangaistuksena ainakin muslimeille on kuolemantuomio, mutta tuomioita on annettu myös ei-muslimeille.[15] Valehtelu profeetasta on synti, josta seuraa rangaistus Helvetissä.[16][17]

Muhammediin kohdistuvaa pilkallista arvostelua esiintyy silti joskus islamilaisissa maissa, mutta tällainen kritiikki pyritään osoittamaan vääräksi.[18][19][20]

Moderni länsimainen kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Profeetta Muhammedin modernin kritiikin aloittivat 1700-luvulla valistusfilosofit kuten David Hume. Hänen mielestään Muhammed ylisti sellaisia petollisuuden, epäinhimillisyyden, julmuuden, koston ja kiihkoilun ilmentymiä, jotka olivat täysin yhteensopimattomia sivistyneen yhteiskunnan kanssa.[21]

1800-luvulla alkoi Euroopassa tieteellinen islamin tutkimus. William Muir julkaisi 1861 laajan teoksen A Life of Mahomet.[22] Siinä hän arvosteli Medinan kauden Muhammedia väkivaltaisuudesta ja suvaitsemattomuudesta. Muit katsoi, että Muhammedin ilmestykset vastasivat profeetan omia tarpeita ja varmistivat hänelle muun muassa seksuaalisia etuoikeuksia. Muirin mielestä Muhammed oli sivilisaation, totuuden ja vapauden itsepäisin vihollinen.[1] Toinen arabisti, Leone Caetani tuli 1900-luvun alussa samoihin johtopäätöksiin, samoin 1900-luvun alun merkittävä Muhammed-elämäkerturi Frants Buhl.[23] Arabisti David Samuel Margoliouth kuvasi 1900-luvun alussa Muhammedia seuraavilla sanoilla: "Hän järjestää salamurhia ja laajoja joukkomurhia. Hänen uransa Medinan tyrannina on ura rosvopäällikkönä, jonka taloudenpito koostui ryöstösaaliin varmistamisesta ja jakamisesta."[24]

Arabisti Robert G. Hoylandin mukaan islamin massiivisesti kohonnut julkinen profiili 1900-luvun jälkipuoliskolla on saanut etenkin vasemmistoliberaalit arastelemaan islamin arvostelua.[25] Muhammedin kritisointiin on alettu liittää sellaisia käsitteitä kuin rasismi ja islamofobia.[26] Tämän ovat kokeneet sellaiset Muhammedin arvostelijat kuin Ibn Warraq,[26] Robert Spencer[27] ja Ayaan Hirsi Ali.[28]

Sota- ja ryöstöretket

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spencer muun muassa arvostelee Muhammedin toimintaa ryöstöretkien järjestäjänä. Medinaan siirryttyään Muhammed aloitti sodan Mekkaa vastaan ryöstämällä Mekkaan matkalla olleen kauppakaravaanin (Badrin taistelu vuonna 624).[29] Ibn Hisham kertoo, että Muhammed sai kuulla Syyriasta tulossa olevasta suuresta quraishilaisesta karavaanista. Hän kutsui muslimit luokseen ja sanoi: "Quraishin karavaani on vauras. Lähdetään sitä vastaan; ehkäpä Jumala antaa sen meille saaliiksi." Osa miehistä oli haluttomia, sillä he eivät uskoneet Jumalan lähettilään ryhtyvän sotaan.[30] Ibn Hisham kertoo Muhammedin johtaneen 27 sotaretkeä ja lähettäneen matkaan 38 pienempää sotaretkeä toisten alaisuudessa.[31]

Raakuus vastustajia kohtaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osoituksena Muhammedin raakuudesta Spencer kertoo Ibn Hishamin välittämän tarinan Abu Jahlin kuolemasta Badrin taistelussa. Tämä oli ollut Muhammedin vastustaja Mekassa. Kun Abu Jahlin pää heitettiin Muhammedin jalkoihin Badrin taistelun jälkeen, profeetta ylisti Jumalaa. Kun Abu Jahlin jäännökset oli heitetty kaivoon, Muhammed pilkkasi ruumiita kysymällä niiltä, olivatko ne huomanneet Herransa lupauksien käyneen toteen.[32]

Vankien kiduttaminen ja surmaaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kinana ibn ar-Rabi

Arabisti Hans Jansen paheksuu Muhammedia Ibn Ishaqiin perustuvassa elämäkerrassa siitä, että Muhammed antaa kiduttaa sotavankia nimeltä Kinana ibn ar-Rabi, jotta tämä paljastaisi aarteen paikan.[33] Ibn Ishaq kertoo, että Jumalan lähettiläs käski Az-Zubari ibn al-Awwamia: "Kiduttakaa häntä, kunnes saat hänestä kaiken irti!" A-Zubair sytytti tulen palamaan Kinanan rinnan päälle, kunnes tämä oli kuolla. Lopulta Jumalan lähettiläs antoi tappaa Kinanan.[34][35] Heti tämän jälkeen Muhammed otti Kinanan lesken Safiyan vaimokseen.[34][35][36]

Muhammedin puolustukseksi arabisti William Montgomery Watt totesi, että Kinana surmattiin, koska hän oli piilottanut perheensä aarteet.[33]

Juutalaisten joukkomurha

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Banu Quraizan joukkomurha
Banu Quraizan juutalaisten teloitus. Miniatyyrimaalaus 1700-luvulta.

Jansen kritisoi Muhammedia Banu Quraizan joukkomurhasta, joka tapahtui vuonna 627. Keskiajan sodankäynnin sääntöjen mukaan kaupunki antautuessaan välttyi ryöstämiseltä ja asukkaat saivat pitää henkensä. Muhammed luopui tästä periaatteesta Khaibarin keitaalla.[37] Kun quraizalaiset miehet olivat antautuneet, Jumalan lähettiläs vangitsi heidät Bint al-Harithin taloon. Sen jälkeen hän lähti Medinan torille, joka Ibn Ishaqin mukaan oli 700-luvulla edelleen samassa paikassa. Hän kaivatti sinne joukkohautoja ja antoi hakea quraizalaisia pieninä ryhminä. Muhammed hakkautti heidän päänsä poikki kaivantojen reunalla.[38]

Muhammedin puolustukseksi on esitetty useita seikkoja. Arabisti Jaakko Hämeen-Anttila on todennut, että Quraiza-heimon murhaaminen oli yksittäistapaus. Toisaalta jos quraiza-heimon teloittaminen oli kansanmurha, se ei ollut ainoa, koska muutkin ovat syyllistyneet kansanmurhiin. Muhammedin syyttäminen kansanmurhasta samalla kun muut tapaukset unohdetaan kertoo lähinnä halusta hyökätä islamia vastaan.[39] Tietokirjailija Karen Armstrong katsoo, että juutalaisten teloitus vastasi ajan normaaleja käytäntöjä. Muhammed oli tuntenut itsensä pakotetuksi sotaan saavuttaakseen lopullisen rauhan. Joukkomurhan jälkeen hän tunsi tarpeelliseksi irtautua näistä tietämättömyyden ajan tavoista löytääkseen täysin toisenlaisia ratkaisuja.[40]

Moskeijan polttaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Epäsovun moskeijan hävitys

Muhammedin väkivaltaisiin tekoihin kuuluu ihmisiä täynnä olleen moskeijan tuhopoltto, koska Muhammed piti heitä vastustajinaan.[41] Ibn Ishaq kertoo, että epäsovun moskeijan rakentajat olivat tulleet Jumalan lähettilään luo Medinaan.[42] He kertoivat rakentaneensa moskeijan, jotta vaivaiset ja köyhät voisivat käyttää sitä sateisina ja talvisina päivinä. Työmiehet pyysivät Muhammedia tulemaan paikan päälle ja rukoilemaan siellä heidän puolestaan. Jumalan lähettiläs kertoi olevansa kiireinen mutta lupasi tulla myöhemmin. Ollessaan jälkeenpäin lähellä tienoota, hän kutsui luokseen Malik ibn ad-Dukhshumin ja Ma'n ibn Adin ja tai hänen veljensä Asimin. Hän käski heitä: ”menkää moskeijaan, jonka rakentajat ovat väärämielisiä. Tuhotkaa ja polttakaa se!”[42]

Miehet lähtivät kiireesti liikkeelle. Kun he saapuivat Salim ibn Aufin alaheimon, Malikin suvun, alueelle, Malik sanoi hakevansa tulta perheensä luota. Hän sai perheeltään palmukepin, jonka hän sytytti. Sitten miehet juoksivat ihmisiä täynnä olevaan moskeijaan ja sytyttivät sen palamaan. [42]

Arvostelijoiden surmaaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kritiikkiä Muhammedin arvostelijoiden surmaamisesta ovat esittäneet useat arabistit. [43] Juutalainen runoilija Abu 'Afak oli laatinut runon, joka kunnioitti Muhammedin surmaaman al-Harithin muistoa. Kun Muhammed kuuli asiasta, hän kysyi: "Kuka vapauttaisi minut siitä roistosta?" Tällöin Salim ibn Umair tappoi Abu 'Afakin.[44] Al-Sa'din versiossa hän painoi miekan ulkona nukkuneen iäkkään Abu 'Afakin maksan läpi.[45]

Kun runoilija Asma' bint Marwan kuuli tapauksesta, hän kirjoitti runon Muhammedia vastaan. Kuultuaan sen Muhammed kysyi: "Kuka vapauttaisi minut Marwanin tyttärestä?" Umair al-Khatmi kuuli sanat ja surmasi Asma'n vielä samana yönä tämän asunnossa. Aamulla hän kertoi asiasta Muhammedille, joka vastasi: "Sinä olet auttanut Jumalaa ja apostolia, oi Umair!" Umair kysyi oliko hänen korvattava teko Khatmin suvulle, mutta apostoli torjui ehdotuksen. Kuultuaan surmatyöstä Asma'n sukulaiset alistuivat Muhammedille ja kääntyivät islamiin.[46]

Muhammed määräsi Mekan valloituksen jälkeen 630 neljätoista ihmistä tapettavaksi. Heistä neljä oli naisia. Monien kohdalla tuomion syynä oli, että he olivat laulaneet pilkkalauluja Jumalan lähettiläästä tai kiusanneet häntä.[47] Loput runoilijoista, kuten Ibn az-Ziba'ra ja Hubaira ibn Abi Wahb pakenivat eri puolille maata. Tapauksesta kuuli runoilija Ka'b ibn Zuhair, joka pelasti henkensä kirjoittamalla Muhammedista pitkän ylistysrunon, kääntymällä islamiin ja käymällä kädestä pitäen pyytämässä Muhammedilta suojelua.[48]

Suhtautuminen naisiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Islam ja naiset

Muhammedin suhtautuminen naisiin on ollut toinen merkittävä kritiikin aihe.[49] Muhammed esitti jäähyväissaarnassaan näkemyksensä naisista. Hän totesi Ibn ishaqin mukaan, että aviovaimoilta ei pidä hyväksyä "selkeää säädyttömyyttä". Siitä on rangaistava viime kädessä lyömällä heitä. Jos vaimot eivät ole säädyttömiä, heillä on oikeus saada kohtuullinen elatus ja vaatetus. Naisia tulee neuvoa lempeästi, sillä he ovat aviomiestensä vankeja (Tabari: "kotieläimiä"[50]), eikä heillä ole valtaa omiin asioihinsa. Aviomiehet ovat ottaneet heidät Jumalan uskomaksi velvoitteeksi ja heillä on oikeus nauttia vaimoistaan seksuaalisesti.[51][52][50]

Lapsipuoliso Aiša

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Aiša

Muhammedin avioliitto pienen lapsen kanssa on herättänyt arvostelua ei-muslimien keskuudessa.[49] Muhammedin pilkkaaminen pedofiiliksi on Suomessakin johtanut oikeuden tuomioihin.[53] Avioliitto Aišan kanssa solmittiin vuonna 620, jolloin Muhammed oli 50-vuotias ja Aiša 6-vuotias. Muhammed oli ensimmäisen kerran sukupuoliyhteydessä Aišan kanssa, kun tämä oli täyttänyt yhdeksän vuotta.[54][55][56]

Vaikka lapsiavioliitot ovat monissa muslimaissa tavallisia, ja lapsimorsiamet tunnetaan myös Koraanissa (65:4),[57] islamin piirissä eräät tutkijat ja uskonoppineet ovat kiistäneet Aišan ikää koskevien hadithien luotettavuuden.[58] On väitetty, että hänen avioitumisikänsä olisi todellisuudessa ollut lähes 18 vuotta.[59] Suomessa Antero Leitzinger katsoo, että Aiša oli avioliittoa solmittaessa luultua vanhempi. Aiša muun muassa osallistui vuonna 624 taisteluun, johon osallistumisen alaikäraja oli 15 vuotta.[60] Ongelma näissä tulkinnoissa on, että varhaiset ja kaikkein luotettavimpina pidetyt islamilaiset lähteet, kuten Sahih al-Bukhari[55], Sahih Muslim[56], Tabari[54] ja Ibn Hisham[61] ovat Aišan iästä hyvin yhtä mieltä.

Ottopojan puolison vieminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammedin avioliitto Zainabin kanssa vuonna 626 on myös herättänyt kritiikkiä. [49]Tapaus kerrotaan Koraanissa, ja se on ainoa, jossa sana Muhammed varmuudella tarkoittaa islamin profeettaa. Se on siten ainoa kertomus, joka Koraanissa varmuudella kerrotaan juuri profeetta Muhammedista. [62] Ibn Ishaq ja Ibn Hisham eivät kerro Muhammed-elämäkerroissa tarkasti, mitä tämä tapahtui, mutta al-Tabari kertoo asian 900-luvulla historiateoksensa osassa XXXIX.[63] Sen perusteella arvostelijat ovat katsoneet, että Muhammed anasti Zainabin tämän aviomieheltä Zaidilta, joka lisäksi oli Muhammedin ottopoika. Ei-muslimit ovat pitäneet Muhammedin toimintaa arveluttavana.[64]

Muslimit ovat vastanneet arvosteluun korostamalla, että Zaid luopui vaimostaan vapaaehtoisesti, ja lisäksi Muhammedin saama ilmestys, joka sisältyy Koraaniin, antoi hänelle tapauskohtaisesti luvan naida ottopoikansa vaimo. [65] Joidenkin kriitikkojen mielestä tarina avioliitosta palveli sitä tarkoitusta, että näin voitiin mitätöidä Zaidin asema ottopoikana. Muhammedin piti olla viimeinen profeetta, mutta profeetan pojat olisivat myös profeettoja.[66]

Avioliitto puolison kidutuksen ja tappamisen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas epätavallinen avioliitto tapahtui sen jälkeen, kun Muhammed oli hävittänyt Khaibarin juutalaisasutuksen. Safiya bint Huyai oli syntyperältään juutalainen, ja Muhammed valitsi hänet sotasaaliikseen vallattuaan Khaibarin taistelussa juutalaiskaupungin vuonna 628. Hän otti tämän puolisokseen Ibn Hishamin kertoman mukaan vielä taistelukentällä juutalaisten ruumiiden keskellä. Muhammed oli antanut kiduttaa ja sitten tappaa Safiyan puolison, Kinana ibn ar-Rabin, koska tämä ei paljastanut heimonsa aarrekätköä. Muhammed oli tällöin 58-vuotias ja Safiya 17-vuotias.[67]

Orjanomistaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Orjuus islamilaisessa maailmassa

Muhammed oli orjanomistaja. 900-luvun historioitsija al-Tabari kertoo Muhammedin vapauttamista orjista, ei orjien kokonaismäärää. Vapautettuja oli eri kansanryhmistä, mukana myös mustia orjia. Muhammed sai orjia sekä ostamalla että sotasaaliina. Al-Tabari ei kerro vapauttamisen syitä, mutta luettelee 18 vapautetun nimet.[68]

Vastauksia kritiikkiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šarialaissa ei mainita Muhammedin pilkkaamista, mutta valehtelu profeetasta on synti, josta seuraa rangaistus kuoleman jälkeen.[16][17] Muhammedin ja hänen kumppaniensa loukkaamisesta on muslimimaissa jaettu kuolemantuomioita. Länsimaissa Muhammediin kohdistuneita loukkauksia on kostettu terrori-iskuilla ja murhayrityksillä. Länsimaissa suurta huomiota sai ajatolla Khomeinin vuonna 1989 määräämä kuolemantuomio kirjailija Salman Rushdielle ja hänen kirjansa Saatanallisten säkeiden julkaisijoille[69]:

Tiedotan kaikille maailman urheille muslimeille, että Saatanallisten säkeiden – tekstin, joka on kirjoitettu, editoitu ja julkaistu islamia, islamin profeettaa ja Koraania vastaan – kirjoittaja sekä kaikki kustannustoimittajat ja kustantajat, jotka ovat tietoisia sen sisällöstä, tuomitaan kuolemaan. Kehotan kaikkia uljaita muslimeja, missä päin maailmaa he ovatkaan, tappamaan heidät viipymättä, ettei kukaan uskalla jatkossa loukata muslimien pyhiä uskomuksia. .

Tuomion julistamisen jälkeen muslimit polttivat Rushdien kirjoja julkisesti eri puolilla maailmaa ja monissa muslimimaissa syntyi väkivaltaisia ja kuolemaan johtaneita mellakoita. Yksi teoksen kääntäjistä murhattiin ja toista haavoitettiin.[70] Toinen suurta huomiota saanut tapahtuma oli Tanskan suurimman päivälehden Jyllands-Postenin julkaisemat pilakuvat Muhammedista. Erityisen loukkaavaksi koettiin Kurt Westergaardin kuvaa, jossa profeetta Muhammadilla on turbaanissaan pommi, jossa lukee islamilainen uskontunnustus: ”

Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammad on hänen lähettiläänsä. (arab. لَا إِلٰهَ إِلَّا ٱلله مُحَمَّدٌ رَسُولُ ٱلله‎, lā ʾilāha ʾillā llāh muḥammadun rasūlu llāh).

Kuva yhdisti profeetan terrorismiin. Seurauksena oli muun muassa väkivaltaisia mielenosoituksia muslimimaissa ja useita kuolonuhreja.

Muhammediin kohdistuva pilkka on aiheuttanut myös terrori-iskuja. Ruotsalainen taiteilija Lars Vilks joutui muslimiterroristien kohteeksi julkaistuaan vuonna 2007 Muhammedia liikenneympyräkoirana esittävän kuvan.[71] Kuva rikkoi kieltoa piirtää kuvia Muhammedista. Lisäksi koira on islaminuskossa halveksittu eläin. [72] Tammikuussa 2015 aseistautuneet miehet hyökkäsivät Muhammedista pilakuvia julkaisseen ranskalaisen Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen Pariisissa. Konetuliasein varustautuneet hyökkääjät surmasivat 12 ihmistä.[73][74]

Vuonna 2020 nuori muusikko Yahaya Sharif hirtettiin Nigeriassa šariatuomioistuimen päätöksellä, kun hänen katsottiin syyllistyneen profeetta Muhammedin pilkkaamiseen.[15]

Läntisiä puheenvuoroja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Islamin länsimainen apologia

Skotlantilaisen orientalistin William Montgomery Wattin (1909-2006) mielestä ketään historian kuuluisaa henkilöä ei ole mustamaalattu niin voimakkaasti kuin Muhammedia. Hänen mukaansa Muhammedia pitäisi arvostella oman aikansa eikä nykyisen länsimaalaisen moraalikäsityksen perusteella.[75] Tähän Ibn Warraq on vastannut, että olisi absurdia olettaa, että armo ja myötätunto olisivat olleet tuntemattomia 600-luvun Arabiassa.[76]

Arabisti Jaakko Hämeen-Anttila on keskittynyt kertomaan islamin myönteisistä puolista.[77] Hän varoittaa, ettei Muhammedin elämäkertaa tule lukea valikoiden eikä kritiikittömästi.[78] Ibn Hisham esimerkiksi kertoo Muhammedin sotaretkistä,[31] mutta tämä ei tarkoita, että islam olisi erityisen sotaisa uskonto, sillä Muhammedin sotaretket johtuivat muslimien vainoamisesta.[78] Hämeen-Anttilan mukaan tällaisten "kipupisteiden esille nostaminen palvelee toki propagandistisia tarkoitusperiä, mutta ei anna kokonaisvaltaista kuvaa islamin profeetan toiminnasta."[78] Juutalaisten joukkomurha Khaibarissa oli Hämeen-Anttilan mukaan yksittäistapaus. Koska muutkin ovat syyllistyneet joukkomurhiin, vain Khaibarista puhuminen osoittaa halua mustamaalata islamia.[39]

Brittiläinen tietokirjailija Karen Armstrong on sitä mieltä, että Muhammedin esimerkillä on annettavaa myös länsimaisille ihmisille. Muhammed kirjaimellisesti raatoi tuodakseen rauhan Arabiaan. Hänen elämänsä oli väsymätöntä kamppailua ahneutta, epäoikeudenmukaisuutta ja ylimielisyyttä vastaan.[79]

Ruotsin kirkon arkkipiispa Antje Jackelén katsoi, että on mahdoton vastata kysymykseen, antaako Jeesus todemman kuvan Jumalasta kuin Muhammed.[80]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Armstrong, Karen: Muhammad. The Prophet for Our Time. HarperOne, 2007. ISBN 978-0-06-115577-2
  • Al-Dhahabi: Suuret synnit (Kitâb al-Kabâ'ir). Satara Establishment Oy, 2012. Teoksen verkkoversio.
  • Brown, Jonathan: The Canonization of Ibn Mâjah: Authenticity vs. Utility in the Formation of the Sunni Ḥadîth Canon. Revue des mondes musulmans et de la Méditerranée , vol. 129, s. 169–184, 2011. Artikkelin verkkoversio.
  • Buhl, Frants: Das Leben Muhammeds. 2. painos. Quelle & Meyer, 1955. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Goldziher, Ignaz: ”Read anew: islam and parsism”. Teoksessa: K.-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus Books, 1900/2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Hirsi Ali, Ayaan: Harhaoppinen. Miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta. Scanria, 2016. ISBN 978-952-5182-42-2
  • Hoyland, Robert.G: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam. Princeton, New Jersey: Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Hoyland, Robert G.: In God's Path. The Arab Conquests and the Creation of an Islamic Empire. Oxford University Press, 2017. ISBN 978-0-19-061857-5
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Esipuhe. Teoksessa: Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Alkusanat toiseen painokseen. Teoksessa: Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Basam Books, 2015. ISBN 978-952-260-330-2
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ibn Warraq: Why I am not a Muslim. Amherst, New York: Prometheus Books, 1995. ISBN 0-87975-984-4 Internet Archive.
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Verlag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9 (saksaksi)
  • Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
  • Margoliouth, David Samuel: Mohammed and the Rise of Islam. Putnam, 1905. Teoksen verkkoversio.
  • Muir, William: The Life of Mohammad from Original Sources. John Grant, 1923 (1861). Teoksen verkkoversio.
  • Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio.
  • Spencer, Robert: The Politically Incorrect Guide to Islam (and the Crusades). Regnery Publishing, 2005. ISBN 978-0-89526-013-0 (englanniksi)
  • Al-Tabari: The History of al-Tabari vol. 1–40. kalamullah.com. Teoksen verkkoversio.
  • Al-Tabari: History of at-Tabari 40 vols. sunny.connect.com. Arkistoitu 22.1.2021.
  • Al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume XXXIX. Biographies of the Prophet's Companions and Their Successors. Translated and annotated by Ella Landau-Tasseron. State University of New York Press, 1998. Teoksen verkkoversio.
  • al-Tabari: The History of al-Tabari, vol. IX, The Last Years of the Prophet. University of New York Press, 1990. Teoksen verkkoversio.
  • Townsend, Peter: The Mecca Mystery. Probing the Black Hole at the Heart of Muslim History. Peter Townsend, 2018. ISBN 978-0-6483132-0-5
  • Valenta, Markha: The success of Islamophobia Open Democracy. 30.9.2010.
  • Warraq, Ibn: Why I am not a Muslim. Amherst, New York: Prometheus Books, 1995. ISBN 0-87975-984-4 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Ibn Warraq 1995, s. 86–87
  2. ↑ A. Guillaume: Introduction. Teoksessa: The Life of Muhammad, s. xxx. Oxford University Press, 1955.
  3. ↑ Ibn Ishaq 1955
  4. ↑ Jansen 2008, s. 20
  5. ↑ Ibn Hisham 1999
  6. ↑ Al-Tabari (useita niteitä)
  7. ↑ Ibn Ishaq, 1955, s. 691 note 10: The Life of Muhammad thereligionofpeace.com.
  8. ↑ Ibn Ishaq 1955, s. 106
  9. ↑ Jansen, 2008, s. 184
  10. ↑ Brown, 2011
  11. ↑ Hämeen-Anttila 1999, s. xv
  12. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 118–120
  13. ↑ Peter Townsend, 2018, 119
  14. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 118–120
  15. ↑ a b Murtadha Gusau: Islamic rulings on insulting Allah, Prophet, Companions Vanguard. 14.8.2020. Viitattu 27.3.2022.
  16. ↑ a b Reliance of the Traveller, 2017, s. 657–658 (p9.2.1)
  17. ↑ a b Dhahabi 2012. s. 51
  18. ↑ Muhammad hadn't sex with his aunt Best Islamic Videos.
  19. ↑ 23 Funerals (Al-Janaa'iz) Sahih al-Bukhari. Sunnah.com. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. Viitattu 15.2.2024.
  20. ↑ Funerals (Al-Janaa'iz) Sahih al-Bukhari. Sunnah.com. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. Viitattu 15.2.2014.
  21. ↑ Hume, David: Of the Standard of Taste (kappale 4) 1757. Julie Van Camp. Viitattu 3.9.2017. (englanniksi)
  22. ↑ Muir 1923
  23. ↑ Ibn Warraq 1995, s. 89
  24. ↑ Ibn Warrq 1995, s. 103
  25. ↑ Hoyland, 2017, s. 232
  26. ↑ a b Valenta, Markha: The success of Islamophobia Open Democracy. 30.9.2010.
  27. ↑ Opinion from the Community: An open letter to the College Republicans regarding Robert Spencer stanforddaily.com. 9.11.2017. Viitattu 30.3.2022.
  28. ↑ Ayaan Hirsi Ali Fear Inc. Viitattu 30.3.2022.
  29. ↑ Spencer 2005, s. 5
  30. ↑ Ibn Hisham, 1999, 209
  31. ↑ a b Ibn Hisham, 1999, 451–452
  32. ↑ Spencer 2005, s. 8; Ibn Hisham 1999, 230–231
  33. ↑ a b Jansen 2008, s. 359–360
  34. ↑ a b Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila), s. 361–362. Basam Books, 1999.
  35. ↑ a b Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume, s. 515. Oxford University Press, 1998.
  36. ↑ al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume XXXIX. Biographies of the Prophet's Companions and Their Successors. s. 185. State University of New York Press, 1998.
  37. ↑ Jansen 2008, s. 311–317
  38. ↑ Ibn Ishaq, 1955, s. 289–359; Ibn Hisham, 1999, s. 296–326
  39. ↑ a b Hämeen-Anttila, 2012, s. 30–31
  40. ↑ Armstrong, 2007, s. 147-152
  41. ↑ Buhl 1955, s. 329
  42. ↑ a b c Ibn Hisham, 1999, 426
  43. ↑ Ibn Warraq 1995, s. 91–93
  44. ↑ Ibn Ishaq 1955, s. 375
  45. ↑ Ibn Sa'd, Tabaqat, voi 2 (2)
  46. ↑ Ibn Ishaq 1955, s. 676
  47. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 390–391
  48. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 416–417
  49. ↑ a b c Ibn Warraq 1995, 99–101
  50. ↑ a b Tabari 1990, s. 112
  51. ↑ Ibn Ishaq, 1955, s. 651
  52. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 449
  53. ↑ Tiedote 8.6.2012 - Poliitikolle tuomio islaminuskoa ja somaleja loukanneista kirjoituksista 8.6. 2012. Korkein Oikeus. Viitattu 9.10.2020.
  54. ↑ a b Al-Tabari, 1998, s. 171
  55. ↑ a b Al-Bukhari: Sahih al-Bukhari Sunnah.com.
  56. ↑ a b Muslim: Sahih Muslim Sunnah.com.
  57. ↑ Avioeron suura Koraani. Islamopas.com.
  58. ↑ Olawale, Sulaiman Kamal-deen: A Textual Analysis of the Hadīths of Āishah's Age at the Time of Her Marriage to the Prophet Muhammad (saw). Journal of Hadith Studies, 2014, 12. vsk, nro 1, s. 23-34. Artikkelin verkkoversio.
  59. ↑ Arnold Yasin Mol: The case for an older age of ʿĀisha in traditionalist Sunni scholarship, s. 3. Yaqeen Institute, 2018. Teoksen verkkoversio.
  60. ↑ Antero Leitzinger: Islamin myyttejä - tarua vai totta? Teoksessa: mitä muslimit tarkoittavat? (Toim Tuomas Martikainen ja Tuula Sakaranaho), s. 164–165. Savukeidas, 2011.
  61. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 454
  62. ↑ Ohlig, 2013, s. 286
  63. ↑ al-Tabari, 1998, s.180–182
  64. ↑ Jansen, 2008, s. 108
  65. ↑ Koraani, 1942, 33:37-38
  66. ↑ Townsend, 2018, s. 134
  67. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 361-362
  68. ↑ Al-Tabari, 1990, s. 142–147
  69. ↑ Sananvapaus | Salman Rushdie on maailman kenties kuuluisin vainottu kirjailija – Iranin ajatollah langetti tappokäskyn vuonna 1989 Helsingin Sanomat. 12.8.2022. Viitattu 5.1.2024.
  70. ↑ Reid, T.R.: 'Satanic Verses' translator found slain The Washington Post. 13.7.1991.
  71. ↑ Johnston, Chris: One dead and three injured in Copenhagen 'terrorist attack' The Guardian. 14.2.2015. (englanniksi)
  72. ↑ Goldziher, 1900/2013, s. 346
  73. ↑ Jouko Juonala: Näin Ranskaa järkyttänyt draama eteni 8.1.2015. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 8.1.2015. Viitattu 8.1.2015.
  74. ↑ Hallamaa, Teemu: Ranskalaislehden toimitukseen tehdyn hyökkäyksen uhriluku kasvaa 7.1.2015. Yle Uutiset. Viitattu 7.1.2015.
  75. ↑ Watt, William Montgomery: Muhammad: Prophet and Statesman, s. 229. New York: Oxford University Press, 1961. (englanniksi)
  76. ↑ Ibn Warraq 1995, s. 98
  77. ↑ Sivonen, Janne: Jaakko Hämeen-Anttila Maailman Kuvalehti. 20.3.2002. Kepa. Viitattu 8.8.2015.
  78. ↑ a b c Hämeen-Anttila 2015, s. xiii
  79. ↑ Armstrong 2007, s. 7
  80. ↑ Muhammed lika bra som Jesus enligt svenska biskopar 12.10.2013. Fria Tider.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Muhammediin_kohdistuva_kritiikki&oldid=22797555”