Moraalinen universalismi
Ihmisoikeusetiikka eli moraalinen universalismi on humanistinen näkemys, jonka mukaan jo nyt on löydettävissä kaikille (järkeville) moraalisille järjestelmille suurin yhteinen nimittäjä, vaikkei absoluuttisen moraalin sisällöstä ikinä päästäisi yhteisymmärrykseen. Tätä suurinta mahdollista yleisesti hyväksyttävien sääntöjen joukkoa tulee vaalia kaiken etiikan pohjana. Oikeusetiikassa tekojen moraalisuutta ei arvoida yleisten periaatteiden mukaan, kuten seuraus- tai velvollisuusetiikassa. Etiikan lähtökohtana ovat sen sijaan ihmisten ja ihmisryhmien väliset suhteet.
Koska eri uskonnollisissa perinteissä ja kulttuureissa on huomattavaa erimielisyyttä etiikasta, sekulaarilla tavalla kaikkia sitovalle etiikalle on tarve.
Määritelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Käytännössä oikeusetiikka käsittää sellaisia moraaliohjeita kuin ihmisoikeudet tai rikokset ihmisyyttä vastaan. Näitä sääntöjä valvotaan perustuslain avulla ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen kautta. Moraaliset kamppailut ovat usein taisteluja oikeuksista. Nykyajan demokraattisen valtion kansalaiselle kuuluu sellaisia oikeuksia kuten sanan- ja ilmaisunvapaus, yksityisyydensuoja, äänioikeus ja omistusoikeus. Oikeuksia ei voi toteuttaa ilman vapautta, ja tiettyihin oikeuksiin kuuluu vastapuolen velvollisuus, kuten työntekijän oikeus saada työstään palkkaa. Jos vastapuoli ei noudata velvollisuuttaan, oikeus ei toteudu.[1]
Oikeusetiikkaan kuuluu myös liberalistinen etiikka. Se ei säädä tarkkoja moraalinormeja kuten velvollisuusetiikka. Liberalistinen etiikka käsittää erilaisia etiikan teorioita, joiden mukaan ihmisen pitää saada toimia vapaasti kuitenkin rajoittamatta toisten vapautta, ja näissä rajoissa jokainen saa toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla.[1]
Kritiikkiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikka oikeudet ovat tärkeitä, ne eivät ratkaise kaikkia moraalisia ongelmia. Voidaan kysyä, milloin oikeuksien toteuttaminen loukkaa toisten ihmisten vapauksia, ja onko oikeuksia muillakin kuin ihmisillä. Oikeuksien toteutumista tulee tarkastella tapauskohtaisesti, eikä niistä voida esittää kovin yleisiä sääntöjä. Kun keskitytään oikeuksiin, yksilön velvollisuudet ja vastuut saattavat unohtua.[1]
Oikeusetiikan näkökulmasta sellaisen henkilön toiminnassa ei ole moittimista, joka laiminlyö yhteiskunnallisia velvollisuuksiaan vaikka kykenisi siihen, viettää päivät kotonaan alkoholijuomia nautiskellen ja musiikkia kuunnellen, mutta velvollisuusetiikko olisi eri mieltä hänen moraalistaan. Klassinen liberalisti uskoo ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. Voidaan kysyä, ovatko ihmiset luonnostaan niin hyviä, että yhteiskunnan olisi parempi olla puuttumatta elämäämme. Jos yhteiskunnassa varallisuuserot kasvavat liian suuriksi, liberalistinen etiikka ei riitä korjaamaan sitä. Usein ajatellaan, että tarvitaan erilaisia sopimuksia, joilla ihmiset sopivat yhteisistä pelisäännöistä.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Arno Kotro, Eaneriina Hämäläinen & Heikki A. Kovalainen: Idea 2: Etiikka, s. 65–71. Otava, 2016. ISBN 978-951-1-29618-8