Montenegron albaanit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Montenegron albaanit
Väkiluku 31 163 (vuonna 2003)
Merkittävät asuinalueet
Ulcinj
Bar
Podgorica
Plav
Rožaje
Kielet albaani, serbokroatia
Uskonnot islam, katolilaisuus

Montenegron albaanit ovat Montenegron eteläosiin lähelle Albanian ja Kosovon rajaa keskittynyt albaanivähemmistö. Vuoden 2003 väestönlaskennan mukaan heitä oli 31 163. Suurin osa heistä on uskonnoltaan muslimeja, mutta noin kolmasosa heistä on katolilaisia.

Asuinalueet ja lukumäärä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Albaanien osuus väestöstä alueittain Montenegrossa.

Suurin osa Montenegron albaaneista asuu Ulcinjin kunnassa, jossa heitä oli vuoden 1991 tietojen mukaan 17 469. Tuolloin he muodostivat 72,19 % alueen väestöstä. Toinen suurempi keskittymä on Barin kunnassa, jossa heitä oli samana vuonna 4 619 eli 12,38 % väestöstä. Myös Podgoricassa asuu suuri määrä albaaneja, ja heitä oli vuonna 1991 12 777 (7,73 %). Podgoricassa he heivät ole keskittyneet itse Podgoricaan, vaan samaan kuntaan kuuluvaan Tuzin kaupunkiin ja kunnan eteläosiin. Kosovon rajan tuntumasta albaaneja löytyy Plavista (4 032, 20,89 %) ja Rožajesta (900, 3,91 %).[1]

Albaaneja kuvattuna Cetinjessä vuonna 1906.

Suurin osa Montenegron albaaneista joutui Montenegron vallan alle maan laajentuessa ensin 1870- ja 1880-luvuilla ja sittemmin Balkanin sodassa vuosina 1912–1913. Albaanien heimoyhteiskunta ja tavat olivat melko saman kaltaiset montenegrolaisten kanssa, mutta heitä erotti muusta väestöstä kieli ja uskonto. Montenegron valtaa vastustettiinkinselvennä aluksi kiivaasti.[1] Montenegro liittyi sittemmin Jugoslaviaan.

Maan ensimmäinen etnisten albaanien puolue Lidhja demokratike në Mal të Zi eli LDMZ perustettiin Montenegrossa vuonna 1990. Se menestyi Montenegron saman vuoden joulukuussa järjestetyissä parlamenttivaaleissa liittouduttuaan muiden etnisten vähemmistöjen puolueiden kanssa. Albaanivähemmistölle annettiin muilta vähemmistöiltä puuttuvia etuoikeuksia 1990-luvulla. Esimerkiksi albaanien asuttamista alueista muodostettiin oma vaalipiirinsä ja heille taattiin viisi maan 78:sta parlamenttipaikasta.[2]

Kosovon sodan aikana Montenegron alueella tapahtui yksi merkittävä albaaneihin kohdistunut väkivallanteko, kun Jugoslavian armeijan joukot tappoivat useita Kaludjerski Lazin kylän asukkaita vuonna 1999. Tapaus jäi kuitenkin Montenegron alueella yksittäistapaukseksi, ja alueelle tuli tuhansia albaanipakolaisia Kosovosta.[3] Montenegrossa Serbian alueen kaltainen välirikko albaanien kanssa onnistuttiin välttämään[4]. Nationalistit pitivät kuitenkin albaaneja uhkana Montenegrossakin ja nämä aatteet saivat tuulta alleen etenkin Makedonian albaanivähemmistön levottomuuksien takia vuonna 2001. Albaanien vastaista politiikkaa ovat harjoittaneet etenkin Belgradiin suuntautuneet puolueet[3]. Montenegrossa ei kuitenkaan ole ollut albaanien aseellista toimintaa, kuten esimerkiksi Kosovossa ja Makedoniassa on ollut[5]. Poliittiset vaatimukset ovat rajoittuneet esimerkiksi kunnan aseman saamiseksi Tuzin kaupungille, albanialaisen laitoksen avaamiseksi Podgorican yliopistoon ja toisen rajanylityspaikan avaamiseksi Albaniaan Ulcinjissa[6].

Suurin osa Montenegron albaaneista on muslimeja, ja he kuuluvat Montenegron islamilaiseen yhteisöön (Bashkësia islame në Mal të Zi), johon kuuluu albaanien lisäksi myös muita muslimivähemmistöjä.[1] Katolilaiset albaanit kuuluvat Barin arkkihiippakuntaan, jonka jäsenet ovat pääasiassa albaaneja, mutta johon kuuluu myös pieni joukko slaaveja. Barin nykyinen arkkipiispa Zef Gashi on etninen albaani.[2]

Koulutus ja media

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Montenegron albaaneilla on mahdollisuus käydä peruskoulua ja jatkokoulutusta omalla äidinkielellään, mutta suurin osa heistä osaa myös sujuvasti serbokroatiaa. Albaanien asuttamilla alueilla toimii useita albaaninkielisiä lähetyksiä tekeviä radioasemia, minkä lisäksi Montenegron valtion televisio ja radio lähettää jonkin verran albaanin kielistä ohjelmaa. Albaanin kielellä ilmestyy myös viikoittain Koha Jone -niminen lehti. Albaanit ovat kuitenkin aliedustettuja julkisessa elämässä kuten poliisivoimissa ja koulutussektorilla.[5]

  • Florian Bieber: Montenegro in Transition – Problems of Identity and Statehood. Nomos Verlagsgesellschaft Baden-Baden, 2003. ISBN 3-8329-0072-1 (englanniksi)
  1. a b c Bieber 2003, s. 169
  2. a b Bieber 2003, s. 170
  3. a b Bieber 2003, s. 171
  4. Albanians Minority Rights Group International. Arkistoitu 3.3.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  5. a b Bieber 2003, s. 172
  6. Bieber 2003, s. 173