Monte Albán

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Monte Alban)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Monte Albánin muinainen pallokenttä.

Monte Albán oli muinainen intiaanien temppelikeskus ja kaupunki Etelä-Meksikon vuorilla, Oaxacassa. Tämä sapoteekki-intiaanien lukuisista porraspyramideista tunnettu varhainen keskus sijaitsi jyrkän vuoren laella 8 km länteen nykyisestä Oaxaca de Juarezin kaupungista. Monte Albánia pidetään Mesoamerikan vanhimpana varsinaisena kaupunkina. Kaupunkia alettiin rakentaa noin 500 eaa., ja sen kehitys jatkui nopeana noin vuoteen 200 eaa.[1] On arvioitu, että vuoteen 200 eaa. mennessä kaupungissa asui jo noin 20 000 henkeä.[1] Suurimmillaan kaupungissa oli yli 50 000 asukasta.[2]

Monte Albánista löydetyissä kiviseinissä olevissa reliefeissä on ihmishahmoja erikoisissa asennoissa. 1800-luvulla niiden ajateltiin esittävän tanssijoita, nykyisin niiden ajatellaan olevan taisteluissa kuolleiden, maassa lojuvien ruumiiden kuvia.[3] Monte Albánissa oli myös vesikanavia, akvedukteja ja viemäreitä.[4]

Monte Albán hylättiin noin 750 jaa., mahdollisesti kuivuuskausien aiheuttaman elinkelpoisuuden heikkenemisen takia tai poliittisista syistä, zapoteekkien keskusvallan purkaannuttua. Ihmiset alkoivat siirtyä uusille asuinaluille 700-luvulla, ja vaikka kaupunki tyhjeni, sitä ei tuhottu.[1] Monte Albán säilyi pyhänä paikkana, ja seuraavien vuosisatojen aikana kaupunkia käyttivät tiettävästi monetkin eri kansat, muun muassa misteekit.[1]

Monte Albán perustettiin vuorelle, joka on noin 1940 m:n korkeudessa merenpinnasta ja noin 400 m ympäröivän laakson yllä. Kylästä kasvaneella kaupungilla on hyvin pitkä historia.

Monte Albán.

Monte Albán sijaitsi Oaxacan laakson seuduilla. Siellä oli pitkään asunut kaksi kilpailevaa intiaaniheimoa, sapoteekit ja misteekit.[4]

Niin sanotussa Rosario-vaiheessa 700 eaa.–500 eaa. Oaxacan laaksossa muutamat paikalliset päällikökunnat kävivät sotia keskenään. Yksi näistä oli kylä nimeltä San José Mogote. Mutta Monte Albán alkoi eräässä vaiheesa kasvaa muiita kyliä suuremmaksi. Kaupunki perustettiin jo varhain, joskus 500-luvulla. Noin 400–300 eaa. siellä oli noin 5200 asukasta, ja noin 200–100 eaa. 17200 asukasta. Kaupunki kasvoi 100 eaa. – 200 jaa. mennessä suureksi, laajenemishaluiseksi kaupunkivaltioksi. Valtio lienee syntynyt noin 200–300 jaa., mihin liittyi palatsien rakentamista. Noin 200–500 eaa. Monte Albán oli paikallisesti suuren sapoteekkivaltion keskus. Noin 500–900 jaa. Monte Albán menetti merkityksensä pääkaupunkina, kun monet suuret paikalliset keskukset nousivat. Noin 750 jaa. lähtien kaupunki tyhjeni ehkä kuivuuden, ehkä kapinoiden, ehkä sotien takia. Sapoteekkien painopiste siirtyi itään pienempiin Mitlan ja Zaachilan keskuksiin. Silti Monte Alban säilyi pyhänä paikkana, jota muun muassa misteekit käyttivät.

Monte Albánin historia voidaan jakaa neljään vaiheeseen.[4] Tässä taulukossa niistä viimeinen on jaettu vielä kahtia.selvennä

Vaihe Vuodet Kuvaus
Monte Albán I n. 500 – 200 eaa. Varhaisimmista rakennuksista 20 000 asukkaan kaupungiksi vuoteen 200 eaa. mennessä.
Monte Albán II 200 eaa. – 350 jaa. Monte Albánin kaupunki kasvaa, ja sen johtajat valloittavat alueita ympäristöstä. Voimakas Teotihuacanin vaikutus.[5] Monte Alban lienee muotoutunut kaupunkivaltioksi.
Monte Albán III 350 – 750 jaa. Monte Albán kukoisti, jonkinlaisia yhteyksiä pohjoiseen suurkaupunki teotihuacaniin. Viimeiset suuret rakennukset. Useimmat nyt nähtävät rakennukset ovat tältä ajalta.
Monte Albán IV 750 – 950 jaa. Kaupunki hylättiin ehkä asteittain 800–950 jaa.[5]
Monte Albán V 950 – 1521 jaa. Misteekit valtasivat seudun, mutteivat asuneet itse kaupungissa.[5]

Kaupunki tyhjä suureksi osaksi, misteekkien hautausalueena. Misteekit hautasivat tänne ylimyksiään.

Monte Albánin monumentit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monte Albánin kartta. Tekstit englannin kielellä: North platform, pohjoinen tasanne, South platform, eteläinen tasanne. Ballcourt, pallokenttä. Danzantes, "tanssijoiden" eli ihmisuhrien sali. Palace, palatsi. Tomb complex, hautakompleksi.
Monte Albánin rakennelma M katsottuna suurelta eteläiseltä tasanteelta.
Monte Albánin aukio.

Monte Albánin ala on noin 2000 hehtaaria ja sen keskuksena on 300x200 m:n levyinen aukio. Aukio on pidempi pohjois-eteläsuunnassa. Aukiolla ja varsinkin sen ympäristössä on muinaisia temppeleitä ja eliitin asuinrakennuksia, hautojen päällä olevia rakennelmia, ja pallokenttiä, joilla pelattiin rituaalista, muinaismesoamerikkalaista pallopeliä.[3]

Aukion pohjoispuolella on laaja tasanne, ja pienempi ja korkeampi etelässä. Molempiin vievät isot portaat keskusaukiolta. Pohjoisen tasanteen keskellä upotettu kenttä.[6]

Aukiota reunustavista rakennelmista pohjakaavaltaan I:n tai 2-päisen T:n muotoinen pallokenttä, jonka reunasivut ovat viistot.[7] Sen länsireuna on koristeltu heinäsirkkaa esittävillä kaiverruksilla.

Aukion eteläisellä länsisivulla rakennuksen L lähellä niin sanottuja tanssijoita esittäviä kivireliefejä. Tanssijoiksi kutsutut hahmot ovat mitä luultavimmin uhrattuja sotavankeja, jotka ovat vääntyneet kuorinkouristuksissaan kummallisin asentoihin. Tanssijoiden veistoksen ilmestyivät jo Monte Albán I-kaudella. Tanssijoita esittäviä kivikaiverruksia on noin 300. Monte Albanin vanhin tunnettu rakennus, "Tanssijoiden galleria" sisältää myös muita tuon elämään liittyiviä kuvia kuin sotavankien uhraamista. Monte Alban IIB:een[7] liittyvästä "rakennus J":stä on löydetty kivilaattoja, joiden uskotaan esittävän vallattuja paikkoja. Aukion itäreunalla on palatsi. Aukion keskustassa on rakennuskompleksi, joka kattaa rakennukset G, H ja i sekä observatorion. Se liittyy Monte Albanin III-kauteen, jolloin kaupunki kukoisti.

TilantongoCholulaEl TajínTikalTres ZapotesLa VentaMéxico-TenochtitlanTollan-XicocotitlanTeotihuacanCuicuilcoZaachilaYagulLambityecoDainzúSan José MogoteMitlaJälkiklassinenMesoamerikkaMeksikon laakso
  1. a b c d Heli Rekiranta 2006. Monte Albán – Zapoteekkien muinainen pääkaupunki. Teoksessa: Mäkiaho Jari-Pekka, Kaakinen, Inka & Rinne, Pia (toim.). Megacitystä milpalle – tutkimusretki Meksikoon 2006. Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen tutkimusretkiraportteja 43.
  2. Historic Centre of Oaxaca and Archaeological Site of Monte Albán Unesco. Viitattu 15.2.2013.
  3. a b Monte Albán CyArk. Viitattu 16.2.2013.
  4. a b c Monte Albán – Zapoteekkien muinainen pääkaupunki Heli Rekiranta
  5. a b c http://www.mexicodoc.com/oaxaca/cult_montealban_history.html [vanhentunut linkki]
  6. http://web.archive.org/20021016084954/www.geocities.com/atlantis01mx/oaxaca/monte_alban.htm (kuollut linkki)
  7. a b Mexonline.com Monte Alban – Archaeological Zones – Central Valley. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]