Mongolien hyökkäykset Eurooppaan

Mongolien hyökkäykset Eurooppaan
Osa mongolien valloitusretkiä
Mongolien hyökkäykset Eurooppaan vuosina 1236–1242
Päivämäärä: 1220–1242 Paikka: Itä-Eurooppa, Keski-Eurooppa Lopputulos: Mongolit valloittivat osan Keski-Eurooppaa
Osapuolet
Liettuan suuriruhtinaskunta, Puola, Unkarin kuningaskunta	Mongolivaltakunta
Tappiot
5 % väestöstä, puolet Unkarin väestöstä menehtyi
Mongolien hyökkäykset Keski-Aasia – Georgia ja Armenia – Volgan Bulgaria – Venäjä – Eurooppa – Bagdad – Ain Jalut – Korea – Intia – Japani – Vietnam

Mongolien hyökkäykset Eurooppaan tapahtuivat 1220-luvulta lähtien 1240-luvulle, jolloin ne valloittivat turkkilaiskansojen asuttamat Volga-Bulgarian, Kumanian ja Iranin Alanian osavaltiot Kaukasuksella sekä useita ruhtinaskuntia Itä-Euroopassa. Tämän jälkeen he aloittivat hyökkäyksensä Keski-Eurooppaan käynnistämällä kaksitahoisen hyökkäyksen silloiseen pirstoutuneeseen Puolaan, joka huipentui Liegnitzin taisteluun 9. huhtikuuta 1241 ja Unkarin kuningaskuntaan, joka huipentui Muhin taisteluun 11. huhtikuuta 1241.

Hyökkäykset käynnistettiin myös Kaukasiaan Georgian kuningaskuntaa sekä tšetšeenejä ja inguuseja vastaan ​​sekä Kaakkois-Eurooppaan Bulgariaa, Kroatiaa ja Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa vastaan. Operaatiot suunnitteli kenraali Subutai, komentaja Batu-kaani sekä sotapäällikkö Qadan (k. n. 1261), Tšingis-kaanin kaksi pojanpoikaa. Heidän valloituksensa alisti suuren osan Itä-Euroopan alueesta Kultaisen ordan valtakunnan alueeksi.

Keskenään taistelevat eurooppalaiset ruhtinaat ymmärsivät, että heidän oli tehtävä yhteistyötä mongolien hyökkäyksen edessä, joten paikallissodat ja konfliktit keskeytyivät osissa Keski-Eurooppaa, mutta niitä jatkettiin mongolien vetäytymisen jälkeen. Ensimmäisten hyökkäysten jälkeen Kultaisen ordan mongolien ryöstelyt ja rangaistusmatkat jatkuivat aina 1200-luvun lopulle asti.

Mongolit, jotka ilmeisesti tulivat tyhjästä ja saivat nopeasti maineen "paholaisen ratsumiehinä", saavuttivat voiton toisensa jälkeen ja pääsivät lopulta jopa Wroclawin kaupunkiin Puolassa. Suuret kaupungit kuten Tbilisi, Kiova ja Vladimir vallattiin ja hävitettiin ja Tonavalle päästyään he ryöstivät Unkarin kaupungit Budan, Pestin ja Esztergomin. Venäläiset tai Euroopan suurvallat eivät pystyneet järjestäytymään riittävästi vastatakseen riittävällä tavalla mongolien käynnistämään viisivaiheiseen hyökkäykseen tai selviytymään heidän nopeasta ratsuväestään, tulta syöksevistä katapulteistaan ​​ja terroritaktiikoistaan. Muu Itä- ja Keski-Eurooppa pelastui vain Ögödei-suurkaanin vuonna 1241 tapahtuneen kuoleman ansiosta, mikä sai mongoliarmeijan vetäytymään.

Mongolivaltakunnan laajentuminen

Keski-Euroopan mongolivalloitus

Hyökkäyksen Eurooppaa vastaan ​​suunnitteli ja toteutti kenraali Subutai, joka saavutti voitoillaan siellä kenties kestävimmän maineensa. Tuhottuaan Venäjän ruhtinaskunnat hän lähetti vakoojia Puolaan ja Unkariin sekä Itävallan itäosiin saakka valmistautuessaan hyökkäämään Euroopan ydinalueelle. Koska hänellä oli selkeä kuva Euroopan valtakunnista, hän valmisteli hyökkäyksen, jota nimellisesti komensivat Batu-kaani ja kaksi muuta hallitsijasukuun kuuluvaa prinssiä.

Batu-kaani, Jotsi-kaanin poika, oli yleisjohtaja, mutta Subutai oli kenttästrategi ja komentaja, ja sellaisena hän oli läsnä sekä pohjoisen että etelän sotaretkissä Venäjän ruhtinaskuntia vastaan. Hän komensi myös Unkaria vastaan ​​liikkuvaa keskuskolonnaa. Kun sotapäällikkö Qadanin pohjoiset joukot voittivat Liegnitzin taistelun ja Güyük-kaanin armeija voitti Transilvaniassa, Subutai odotti heitä Unkarin pustalla. Uudelleen yhdistynyt armeija vetäytyi sen jälkeen Sajó-joelle, missä se aiheutti ratkaisevan tappion Unkarin kuninkaalle Béla IV:lle Muhin taistelussa. Jälleen kerran Subutai oli suunnittellut operaation, joka olisi yksi hänen suurimmista voitoistaan.

Kiovan tuhoamisen jälkeen vuonna 1240 mongoliarmeija siirtyi Galitsian ja Podolian kautta Itä-Eurooppaan: yksi siipi siirtyi luoteeseen ja hyökkäsi Puolaan, marssi Böömin kuningaskunnan ja Määrin läpi ja hyökkäsi sitten Unkariin, kun taas toinen siipi suuntasi etelään ja hyökkäsi Transilvanian ruhtinaskunnan, Moldavian ruhtinaskunnan ja Valakian ruhtinaskunnan kimppuun. Unkari valittiin ensisijaiseksi kohteeksi sen niittyjen vuoksi, joita mongolit pitivät täydellisenä tukikohtana hevosilleen, josta he saattoivat hyökätä eteenpäin Länsi-Eurooppaan.

Puola

Puolan kaupungit sytytettiin palamaan ja suuri Krakovan kaupunki vallattiin vuonna 1241 helposti sen jälkeen, kun ruhtinas Bolesław V 'Siveä' (1226-1279) pakeni perheineen kaupungistaan jättäen asukkaat ilman johtajaa. Pian seurasi Kiovan kaltainen joukkoteurastus ja ryöstely. Hyökkääjien saapumisesta hälyttänyttä trumpetistia oli ensimmäisenä ammuttu kurkun lävitse mongolinuolella ja tapahtumaa esitetään edelleen (ilman nuolta) kaupungin muureilla päivittäin. Breslau (Wroclaw) oli seuraavana, mutta sen asukkaat itse sytyttivät itse kaupunkinsa tuleen ja hakeutuivat turvaan sen linnoitukseen. Kaupunki sai lykkäystä, kun vuonna 1241 mongolikomentajat saivat uutisen, että suuri puolalainen armeija oli kokoontumassa Sleesian herttua Henrik II Hurskaan (1238-1241) komennon alaisuudesta.

Wahlstattissa lähellä Liegnitziä (Legnica) tähän armeijaan kuului puolalaisia, saksalaisia ​​ja Saksalaisen ​​ritarikunnan sotilaita muun raskaan ratsuväen lisäksi. Mongoliarmeija ratsasti heitä vastaan ​​9. huhtikuuta, käytti välittömästi hyväksi todettua vale-perääntymistaktiikkaansa ja hyökkäsi sitten uudelleen savuverhon alla polttamalla ympärillään olevia ruohokaistoja. Mongolit tuhosivat jälleen vihollisensa. Henrik II Hurskas kuoli taistelukentällä ja hänen päätään kuljetettiin keihään päähän asetettuna voitonmerkkinä. Liegnitzin taistelusta tuli hyökkäyssodan kohokohta; se oli myös mongolien läntisin saavutettu maantieteellinen piste. Taistelun jälkeen mongolisoturien sanottiin täyttäneen yhdeksän säkkiä suosikkivoitonmerkillään, uhriensa irtileikatuilla korvilla.

Unkari

Samaan aikaan kun Puola asukkaat kärsivät sodan julmuuksista, myös Unkari joutui mongolien hyökkäyksen kohteeksi. Monitahoinen hyökkäys käynnistettiin keväällä 1241. Batu-kaani ja hänen veljensä prinssi Shiban hyökkäsivät 10. huhtikuuta 1241 tuhoamalla Pestin ja sen asukkaat, kun Subutain johtaama armeija liikkui Määrin läpi pohjoisessa ja kolme muuta kulki Karpaattien yli ja ympäri lännessä. Läntisin mongolien armeija meni syvälle Moldaviaan ja Valakian alueelle ja kääntyi sitten hyökkäämään Unkariin etelästä päin. Unkarin armeija, jota johti kuningas Béla IV mobilisoitui kohtaamaan hyökkääjiä avomaastossa. Mongolimiehityksen aikana noin puolet Unkarin väestöstä menehtyi.

Mongolit valloittivat maan nopeasti ja olivat aiheuttaneet hirvittävän tuhon lähtiessään 10 kuukautta myöhemmin helmikuussa 1242. Vain muutama linnoitettu kaupunki ja kulkukelvottomat, läpipääsemättömät suot ja metsät välttyivät tuholta. Maa menetti noin puolet väestöstään. Alföldillä eli Unkarin isolla tasangolla kuolleisuus 60 -100 % ja Transdanubiassa 20 %. Vain osa Transilvaniasta ja Unkarin luoteisosa kuten Esztergom selvisivät melko vähillä n. 15 % väestötappioilla.

Tuho oli erityisen raskasta Tonavan itäpuolella sijaitsevilla tasangoilla, joissa ainakin puolet kylistä oli autioitunut. Mongolit olivat tuhonneet useimmat perinteiset hallintokeskukset, joita puolustettiin maavalleilla ja puuvarustuksilla. Vain hyvin linnoitettu asuinpaikat, kuten Esztergom, Székesfehérvár ja Pannonhalman luostari pystyivät vastustamaan piirittäjiä. Vuosina 1242–1243 seurasi ankara nälänhätä.

Länsi-Euroopan valloituksen loppu

Hyökkäyssodan loppumiselle äkillisesti vuonna 1242 saattoi olla suurkaani Ögödein kuoleman lisäksi myös muita syitä, kenties johtuen mongolien pääkaupungista Karakorumista tulevien viestien viipymisestä vähintään kolme kuukautta pitkällä matkallaan, tai siitä syystä, että Unkarin aro ei ollut riittäviä ruokkimaan suurta mongoliarmeijaa ja heidän hevosiaan loputtomiin. Mongolijohtajien välillä oli myös kilpailua, ja kun Ögödei-suurkaani oli kuollut, yksikään komentaja ei voinut luottaa kollegojensa tukeen sotaretkillään niin kaukana kotoa. Palkinto, jota mongolit halusivat eniten, oli edelleen idässä eikä lännessä: Song-dynastia Kiina (960-1279), jota vastaan ​​hyökkäsi ja jonka valloitti seuraava suuri mongolihallitsija, suurkaani Kublai-kaani hallituskautensa vuosien 1260-1294 aikana.

Uusin tutkimus vuodelta 2016 on ehdottanut syyksi poikkeuksellisen sateista kevättä 1242, joka aiheutti sen että hevoset eivät pystyneet etenemään vetisessä maastossa. Kevättä oli toisaalta edeltänyt erittäin kylmä talvi, joka oli jäädyttänyt maan niin kovaksi, että mongolit pystyivät etenemään helposti tasankoa pitkin sekä jäässä olevien vesistöjen ylitse. Sateinen kevät on todettu tutkimalla puiden vuosilustoja.

Seuraukset

Huolimatta kuolleiden valtavasta määrästä ja mittaamattomasta materiaalisesta tuhosta, mongolihyökkäyksellä oli pysyviä kulttuuria edistäviä puolia, kun idän ja lännen maailmat vihdoin kohtasivat. Länsimaiset tutkimusmatkailijat alkoivat vierailla Itä-Aasiassa, joka oli tähän asti ollut legendaarinen hirviöiden maa ja kiinalaiset näkivät ensi kertaa myös Euroopan. Mongolien hyökkäyksen myötä maailmasta tuli paljon väkivaltaisempi ja vain hieman pienempi.