Mocha (saari)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mocha

Saari ilmakuvassa.

Muut nimet
Isla Mocha
Sijainti
Vesialue
Korkein kohta
234 mView and modify data on Wikidata
Pinta-ala
48 km²
Väestö
Asukasluku
noin 800
Kartta

Mocha (esp. Isla Mocha) on saari Tyynellämerellä Chilessä noin 35 kilometrin päässä mantereesta. Nykyisin saarella on noin 800 asukasta. Aikanaan saarta asuttivat mapuchet ja mahdollisesti sen saavuttivat myös aikanaan polynesialaiset merenkävijät. Saarella on hyvin säilynyttä vanhaa metsää ja esimerkiksi suurin tunnettu chilenliitäjien pesimäyhdyskunta. Osa saaresta kuuluu nykyisin vuonna 1988 perustettuun luonnonsuojelualueeseen.

Maisemaa saarella.

Mochan saari sijaitsee Tyynellämerellä noin 35 kilometriä merelle Tirúan kylästä Chilessä 690 kilometriä maan pääkaupunki Santiagosta etelään. Saaren pinta-ala on noin 48 km².[1] Saaren jyrkänteet näkyvät mereltä mantereelle saakka. Muodoltaan saari muistuttaa hieman pisaraa.[2]

Huomattava osa saaresta on Valdivialaista metsää. Saarella on maailman suurin chilenliitäjien pesimisyhdyskunta. Arviolta 70 % koko maailman chilenliitäjistä pesii saarella. Saarella esiintyy myös kotoperäinen sammakkolaji Eupsophus insularis, sekä esimerkiksi mantereiset lintulajit nokitapakulo ja myyrätapakulon alalaji Scelorchilus rubecula mochae. Paikallista eläimistöä uhkaavat esimerkiksi tulokaslajit, kuten kissat, koirat ja jyrsijät. Saari on ollut osa luonnonsuojelualuetta vuodesta 1988.[1] Suojeltuun alueeseen kuuluu noin 45 % saaren pinta-alasta.[2]

Saari ja alankomaalaisia aluksia piirroksessa vuodelta 1619.

Saaren ensimmäisiä asukkaita olivat tiettävästi mapuchet, joiden kansanperinteessä kuolleiden sielut vietiin Mochan saarelle. Paikalliset harjoittivat esimerkiksi maanviljelyä ja kalastusta. Joidenkin arkeologisissa kaivauksissa löydettyjen viitteiden mukaan on mahdollista, että saaren saavuttivat aikanaan polynesialaiset merenkävijät. Joidenkin vuosien 350 ja 1290 välille ajoitettujen ihmisluiden on tulkittu kuuluneen polynesialaisille, jotka olisivat mahdollisesti purjehtineet saarelle 7 500 kilometrin takaa. DNA-tutkimukset kanan luista ovat puolestaan osoittaneen niiden olevan peräisin Polynesiasta. Paikallisilla Etelä-Amerikan alkuperäisasukkailla ja polynesialaisilla on mahdollisesti ollut kulttuurillisia yhteyksiä, sillä paikalliset käyttivät esimerkiksi Polynesian vastaavia muistuttavia työkaluja ja joitakin sanoja.[2]

Ensimmäiset eurooppalaiset paikalla olivat espanjalaiset, joiden alus ankkuroitui joksikin aikaa saaren edustalle vuonna 1544. Vuonna 1578 saarella vieraili puolestaan englantilainen merirosvo Francis Drake. Draken sanotaan käyneen lyhyen kahakan paikallisten saarelaisten kanssa. 1600-luvulla alueella liikkuivat puolestaan alankomaalaiset tutkimusmatkailijat Olivier van Noort ja Joris van Spilbergen, jotka otettiin ystävällisemmin vastaan. Monet Tyynellämerellä liikkuvat laivat olivat alkaneet pysähtyä saarella ostamaan paikallisilta ruokaa esimerkiksi terästä vastaan. Monet laivoista kuuluivat Espanjan omistaman Etelä-Amerikan rannikkoa ryösteleville merirosvoille ja espanjalaiset päättivät yrittää pistää heidän toiminnalleen lopun vuonna 1685, kun Jeronimo de Quirogan johtama espanjalainen laivasto-osasto saapui saarelle polttamaan paikallisten asumuksia ja viljelmiä. Hengissä säilyneet vietiin mannermaalle ja saari autioitui.[2]

Saari tuli sittemmin taas tavallaan tunnetuksi Herman Melvillen vuonna 1851 Moby Dick-tarinan innoittajana. Moby Dick-tarinan innoitti vuonna 1839 Knickerbocker-lehdessä julkaistu artikkeli Mochan saaren lähettyvillä tavatusta valkoisesta kaskelotista Mocha Dick. Saarta ympäröivä merialue olikin 1800-luvun alkupuolella kaskelottien pyyntialuetta. Vuonna 1857 saari vuokrattiin chileläiselle liikemies Juan Alempartelle, joka toi saarelle uudestaan asukkaita sitä viljelemään. 1900-luvun alkupuolella Chilen laivasto rakennutti saarelle majakan. Sen vedet oli tunnettu siihen asti useista haaksirikoistaan.[2]

Väestö ja liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mochan saarella asuu nykyisin noin 800 asukasta asumuksissa eri puolilla saarta. Espanjankielinen nimi saaren asukkaille on Mochanos. Mantereelle ei ole vakituista vene- tai lauttaliikennettä. Saaren kiitotieltä on kuitenkin yhteys mantereelle ilmateitse.[2] Elinkeinonsa saarelaiset saavat esimerkiksi kalastuksesta ja saaren pienimuotoisesta turismista.[1]

  1. a b c Isla Mocha Oikonos. Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e f Tom Garmeson: Chile’s wild pirate island BBC Travel. BBC. Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)