MixRadio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

MixRadio oli japanilaisen Linen suunnittelema suoratoistopalvelu, joka perustui valmiiksi luotuihin soittolistoihin. Palvelu oli saatavilla jokaiseen Microsoft Mobile-älypuhelimeen, Androidille, iOS:lle sekä Nokia Lumia 2520 tablettiin, ja se oli ilmainen. Ennen lakkautusta MixRadion omisti japanilainen Line.

MixRadio perustui yli 300 valmiiksi luotuun soittolistaan, jotka sisältivät yhteensä yli 30 miljoonaa kappaletta. Soittolistoissa soitettiin kappaleita satunnaisessa järjestyksessä eikä niiden järjestystä voi siten päättää. Kappaleiden yli voi kuitenkin rajatussa määrin hyppiä. Kun ylihyppäyksiä on tullut tunnissa kuusi menee "seuraava"-nappi pois päältä. Se tulee käyttöön taas tunnin päästä.

Soittolistoja on moneen eri tyyliin. On esimerkiksi metallimusiikin- kesäfestareiden- artistien luomia- ja kaikkien aikojen suosituimmat-soittolistoja.

MixRadiossa voi myös luoda artistikanavia, joissa soitetaan valittujen artistien ja niiden kaltaisten artistien musiikkia.

Palvelussa oli ominaisuus, joka löytää käyttäjää lähellä olevat keikat. Palvelun avulla pystyi ostaa liput keikalle ja se opasti käyttäjän jopa keikkapaikalle.

MixRadiossa oli mahdollista ladata puhelimeen tallennettavaksi neljä offline-soittolistaa. Tällöin näiden kuunteluun ei tarvittu nettiyhteyttä.

MixRadiosta oli saatavilla myös maksullinen versio, MixRadio+. Se salli hyppäämisen kappaleiden yli niin paljon kuin halusi ja offline-soittolistoja pystyi lataamaan niin paljon kuin halusi. MixRadio+ päättyi Microsoftin ostettua palvelun.lähde?

Nokia-kaupan johdosta MixRadio siirtyi Microsoftille. Microsoft eriytti palvelun ja myi sen japanilaiselle Line-pikaviestipalvelun omistajalle.[1]

Helmikuussa 2016 uutisoitiin MixRadion lopettamisesta.[2]

  1. Microsoft myy Lumioiden musiikkipalvelun taloussanomat.fi. 18.12.2014. Viitattu 29.3.2016.
  2. Nokian "Spotifyn-tappajan" taru päättyi tänään digitoday.fi. 16.2.2016. Viitattu 29.3.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]