Mitokondriotaudit
| Mitokondriotaudit | |
|---|---|
 |
|
| Luokitus | |
| ICD-10 | E88.40 |
| ICD-9 | 277.87 |
| Huom! | Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa. |
Mitokondriotaudit ovat tauteja, joissa ilmenee jokin mitokondrion toimintahäiriö. Nämä taudit jaetaan primäärisiin ja sekundäärisiin. Primääriset mitokondriotaudit, kuten Leberin atrofia, johtuvat vanhemmilta perityistä geenivirheistä mitokondrioiden DNA:n (mtDNA) tai tuman DNA:n (nDNA) geeneissä, joista tuotetut proteiinit osallistuvat suoraan oksidatiivisen fosforylaation elektroninsiirtoketjuun. Sekundääriset mitokondriotaudit johtuvat perityistä virheistä niissä mtDNA:n tai nDNA:n geeneissä, jotka eivät suoraan osallistu oksidatiiviseen fosforylaatioon, tai sitten ulkoisista tekijöistä, jotka ovat aiheuttaneet mitokondrioiden toimintähäiriön. Esimerkki nDNA-peräiselle sekundääriselle mitokondriotaudille altistavasta sairaudesta on Wilsonin tauti. Puolestaan esimerkkejä edellä mainituista ulkoisista tekijöistä ovat ikääntyminen, tulehdusreaktiot tai mitokondrioille myrkylliset aineet.[1]
Oireet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mitokondriotautien oireet johtuvat usein mitokondrioissa tapahtuvan oksidatiivisen fosforylaation vähentymisen takia vähentyneeseen ATP:n tuottoon. Solut käyttävät ATP:tä energiana. Siksi mitokondriotautien oireet ilmenevät usein selkeiten paljon energiaa kuluttavissa kehon osissa, kuten luurankolihaksissa, keskushermostossa ja sydämessä. Oireet näissä kudoksissa voivat aiheuttaa vastaavasti vaikkapa lihasheikkoutta, ataksiaa ja sydämen vajaatoimintaa. Oireet kuitenkin riippuvat mitokondriotaudista, ja oireet voivat kohdistua muihinkin kuin edellä mainittuihin kehon osiin.[2]
Primääriset mitokondriotaudit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Esimerkkejä ihmisten mitokondrioiden DNA:n (mtDNA) geenivirheistä johtuvista primäärisistä mitokondriosairauksista ovat Leberin atrofia (LHON), NARP-oireyhtymä, MELAS-oireyhtymä, MERFF-oireyhtymä, Kearns–Sayren oireyhtymä (KSS), krooninen etenevä ulkoinen silmälihasheikkous (CPEO). Leighin oireyhtymä voi johtua tuman DNA:n (nDNA) tai mtDNA:n geenivirheestä. mtDNA:n kohdalla Leighin oireyhtymää kutsutaan joskus nimellä MILS, joka on lyhenne englanninkielen sanoista maternally inherited Leigh syndrome eli ”äidiltä periytyvä Leighin oireyhtymä”.[2] Muita esimerkkejä nDNA:n geenivirheistä johtuvista primäärisistä mitokondriotaudeista ovat Alpers–Huttenlocherin oireyhtymä ja mitokondriaalinen neurogastrointestinaalinen enkefalomyopatia- eli MNGIE-oireyhtymä.[1]
Esimerkiksi mtDNA-peräisessä Leighin oireyhtymässä virhe on usein geenissä MT-ND1 ja nDNA-peräisessä muodossa geenissä NDUFS1. Molemmat näistä geeneistä koodaavat elektroninkuljetuskompleksi I:teen vaadittua proteiinia, joka osallistuu suoraan mitokondrion elektroninsiirtoketjuun.[1]
Sekundääriset mitokondriotaudit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Esimerkkejä ihmisten sekundäärisille mitokondriotaudeille altistavista taudeista, jotka johtuvat yksittäisen geenin virheestä, ovat spinaalinen lihasatrofia, Friedreichin ataksia, Charcot–Marie–Toothin taudin tyyppi 2, perinnöllinen spastinen paraplegia 7 ja Wilsonin tauti. Sekundäärisille mitokondriotaudeille altistavia sairauksia tai ulkoisia tekijöitä on kuitenkin hyvin paljon, sillä niihin voidaan lukea mitä tahansa asioita, jotka heikentävät mitokondrioiden toimintaa muulla tavoin primääriset mitokondriotaudit. Esimerkkejä tällaisista sairauksista ovat Alzheimerin tauti ja Parkinsonin tauti.[1] Esimerkkejä ulkoisista tekijöistä ovat muun muassa tietyt aineet, kuten varhaisiin HIV-lääkkeisiin lukeutuva tsalsitabiini.[3] Myös statiinien käytössä joskus ilmenevien lihasoireiden, kuten lihaskivun tai äärimmillään rabdomyolyysin, epäillään liittyvän osittain mitokondrioiden toimintahäiriöön.[4]
Perinnöllisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mitokondriosairauksia aiheuttavat geenivirheet voivat periytyä vanhemmilta tai tapahtua satunnaisesti. Ihmisissä mtDNA-virheistä johtuvat mitokondriotaudit voivat periytyä vain äidiltä lapselle, sillä mtDNA on peräisin munasolulta. Soluissa on tuhansia mitokondrioita. Lisäksi mtDNA mutatoituu helposti mitokondrioiden happiradikaaleja tuottavan oksidatiivisen fosforylaation takia. Kunkin solun mitokondrioiden mtDNA:t poikkeavat siksi keskenään, eli solut ovat ”heteroplasmisia”, eikä niistä kaikissa yleensä ole myöskään virhegeeniä. Munasolujen muodostumisessa eli oogeneesissä näitä mitokondrioita päätyy munasoluihin vain vähän eli tapahtuu ”mitokondrioiden pullonkaulailmiö”. Virhegeeniä sisältäviä mitokondrioita voi siksi päätyä yhteen munasoluun enemmän kuin toiseen. Siksi mtDNA:n virhegeeniä kantavan äidin lapsista vain osa saattaa sairastua mitokondriotautiin. Oireet voivat olla lieviä tai vakavia riippuen siitä, kuinka paljon nämä lapset muodostaneeseen munasoluun on päätynyt virhegeenin kantavia mitokondrioita.[2] Äiti puolestaan saattaa ruveta pullonkaulailmiön takia potemaan mitokondriotautia vasta myöhemmin kuin jotkin lapsensa. Vaihtoehtoisesti äiti pysyy oireettomana, jos hänellä on liian vähän virhegeeniä kantavia mitokondrioita oireilevan taudin ilmenemiseen.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d DM Niyazov, SG Kahler, RE Frye: Primary mitochondrial disease and secondary mitochondrial dysfunction: importance of distinction for diagnosis and treatment. Molecular Syndromology, 2016, 7. vsk, nro 3, s. 122–137. PubMed:27587988 doi:10.1159/000446586 ISSN 1661-8769 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c NA Khan et al: Mitochondrial disorders: challenges in diagnosis & treatment. The Indian Journal of Medical Research, 2015, 141. vsk, nro 1, s. 13–26. PubMed:25857492 ISSN 0971-5916 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ ML Stoker et al: Impact of pharmacological agents on mitochondrial function: a growing opportunity? Biochemical Society Transactions, 2019, 47. vsk, nro 6, s. 1757–1772. PubMed:31696924 doi:10.1042/BST20190280 ISSN 0300-5127 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ NC Ward, GF Watts, RH Eckel: Statin toxicity. Circulation Research, 2019, 124. vsk, nro 2, s. 328–350. doi:10.1161/CIRCRESAHA.118.312782 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ V Nesbitt et al: A national perspective on prenatal testing for mitochondrial disease. European Journal of Human Genetics, 2014, 22. vsk, nro 11, s. 1255–1259. doi:10.1038/ejhg.2014.35 ISSN 1476-5438 Artikkelin verkkoversio.