Minisika

Minisikakarju.

Minisika eli minipossu on suhteellisen pienikokoinen sika. Se on samaa lajia kuin tavalliset lihasiatkin, lähinnä vain ulkomuoto ja koko eroavat viimeksi mainituista. Suomessa lemmikkinä pidettävä minisika on Ruotsissa 1960-luvulla alun perin koe-eläimeksi jalostettu sikarotu. Sen alkujuuret ovat muun muassa Aasiassa ja tarkemmin Vietnamissa. Sieltä sikoja tuotiin 1950-luvulla eurooppalaisiin eläintarhaesityksiin. Systemaattinen jalostustyö aloitettiin Ruotsissa 1960-luvun puolivälissä. Nykyinen minisika (l. minipossu) on eri rotu kuin muun muassa vietnamilainen roikkovatsasika.

Alussa kaikkien minisikojen jalostustyö keskittyi hyvän koe-eläinkannan luomiseen, sillä sian elimistö ja elintoiminnat ovat hyvin lähellä ihmisen vastaavia. Koe-eläimenä yleisesti käytettyä ja käytettävää tanskalaista maatiaisminisikarotua (Göttingen minigris) käytettiin apuna myös lemmikkisikojen jalostustyössä.

Pohjois-Amerikkaan, Kanadaan, ensimmäiset minisiat vietiin vuonna 1985. Sieltä minisika levisi nopeasti Yhdysvaltoihin. Usein käytettävä nimitys ”kanadalainen minisika” johtuu siis tästä. Yhdysvaltoihin tuotiin myös suoraan Aasiasta roikkomahasikoja. Kun nämä kaksi linjaa sekoittuivat, syntyi nykyinen yhdysvaltalainen minisikarotu. Yhdysvalloissa on myös tehty paljon risteymiä lihasian ja minisian välillä. Yhdysvalloissa minisika (l. minipossu) on siis käsitteenä eri asia kuin Pohjoismaissa, joissa minisika tai minipossu tarkoittaa tiettyä sikarotua (tämä on verrattavissa vaikkapa amerikkalaiseen villisikaan, joka on eurooppalaisen villisian ja kesysian risteytys).

Mikropossu ei ole sikarotu vaan on markkinatermi, jota jotkut käyttävät omista minisioistaan. Mikropossu-määritelmää voi vapaasti käyttää vaikka villisiasta. Minipossuja on edelleen hyvin eri kokoisia ja aikuiskokoon vaikuttaa vain geeniperimä. Minipossun tai minisian koko määräytyy sen vanhempien perusteella.

Ominaisuuksia

Suomalainen minipossuemakko. Tämä yksilö painaa noin 20 kiloa.

Minipossulla on melko huono näköaisti, minkä vuoksi se turvautuu enemmän parempaan haju- ja kuuloaistiinsa. Minipossua on hyvä kouluttaa ja se oppii temppuja todella helposti, mutta ei ole miellyttämisenhaluinen, vaan koulutus tapahtuu positiivisen vahvistamisen avulla. Sika on erittäin älykäs eläin.

Sika on seurallinen ja osallistuva eläin, joka tarvitsee paljon virikkeitä, tai se keksii niitä itse. Sika on luonteeltaan herkkä, ja sen kanssa toimiessa on oltava kärsivällinen.

Ulkonäkö

Täysikasvuinen minisika on vasta muutaman vuoden iässä. Tyypillinen säkäkorkeus on noin alle 50 senttimetriä, ja painoa kertyy noin 25–60 kilogrammaa. Minisian karvapeite on harva, ja sillä on karkeita, jäykkiä karvoja ja niskassa kasvavat pitkät harjakset. Värityksiä on erilaisia.

Minisian korvat ovat pienet ja pystyt. Suhteessa muuhun ruumiiseen minisialla on sangen lyhyet jalat. Aidon minisian tunnistaa parhaiten hännästä: minisialla häntä on suora, ja sen päässä on karvatupsu kuten lehmällä, kun taas lihasialla häntä on kippurassa oleva saparo.

Elinikä ja terveydenhoito

Minisian odotettavissa oleva elinikä on noin 10–15 vuotta. Ne ovat melko perusterveitä, mutta silmä- ja ihosairauksia sekä ruuansulatusongelmia on tavattu jonkin verran.

Minisika rokotetaan sikaruusua vastaan 1–2 kertaa vuodessa ja sisäloishäätö annetaan yhtä usein. Muita tärkeitä rokotuksia on porsasaikana parvo-rokotus (minisioille on porsasaikana uhkana ripulia aiheuttava sama parvovirus kuin koirille ja kissoille). Sorkkia ja karjun torahampaita lyhennetään tarvittaessa, yleensä kerran tai kaksi vuodessa. Omistajan on syytä opetella tekemään nämä toimenpiteet, jotta sikaa ei turhaan stressata eläinlääkärikäynneillä tai rauhoituksilla.

Tärkeää on ymmärtää minisian stressiherkkyys. Minipossu kiihtyy helposti, mistä seuraa, että eläinlääkärillä sika on stressaantunut. Mahdollisen rauhoitteen teho on vaikea määritellä kiihtyneelle sialle, ja iso uhka terveydelle on liian suuri rauhoiteannos, josta pahimmillaan seuraa eläimen kuolema. Kokenut eläinlääkäri tarkkailee minisian ruumiinlämpöä ja elintoimintoja koko ajan, vaikka kyseessä olisi rutiinitoimenpide.

Minisian biologiaa

Elimistöltään ja aineenvaihdunnaltaan minisika muistuttaa erittäin paljon ihmistä. Sillä on 28 maitohammasta ja 44 pysyvää hammasta. Viimeiset maitohampaat puhkeavat noin viiden kuukauden ikäisenä. Noin vuoden ikäisenä alkaa maitohampaiden vaihtuminen pysyviksi, jolloin maitohampaat irtoavat ja putoavat suusta. Torahampaiden puhkeaminen alkaa myös noin vuoden iässä. Steriloiduilla eläimillä niiden kasvu on heikompaa, ja niillä torahampaat voivat joskus jopa jäädä kasvamatta kokonaan.

Minisian peruslämpö on 38–40 °C, mutta yksilöllistä vaihtelua voi olla jonkin verran. Hengitystiheys on levossa 10–20 kertaa minuutissa, ja lepopulssi on noin 60–90.

Minipossun porsaita emakkonsa luona.

Emakko synnyttää pahnueen, jossa on yleensä 4–7 porsasta, mutta pahnuekoot voivat vaihdella. Porsaiden silmät aukeavat heti synnyttyään, ja ne nousevat jaloilleen saatuaan ensimmäisen annoksensa emakon maitoa. Sitkeään elävä myytti on, että minisian porsaat olisivat nisäuskollisia, jota ne eivät ole. Emakko imettää porsaita 4–6 viikkoa. Karjut tulevat sukukypsiksi jo 2–3 kuukauden ikäisinä aivan kuten emakotkin. Emakolla on kiima noin 21 vuorokauden välein, ja se kestää 2–4 päivää. Nuorella emakolla kiimakierto voi olla epäsäännöllinen ja kiima pidentynyt.

Emakon kantoaika (tiineysaika) on sioille tyypillisesti kolme kuukautta, kolme viikkoa ja kolme päivää.

Lähteet

• Helsingin yliopisto: Minisian terveyden- ja sairaudenhoito: opas eläinlääkäreille (PDF)

Aiheesta muualla

• Suomen Minipossuyhdistys ry