Mikko Hannula

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikko Hannula (s. 1967)[1] on Yleisradion urheilutoimituksessa työskentelevä urheilutoimittaja ja -selostaja. Hän on selostanut yli 50 eri lajia[2] kuten pesäpalloa, alppihiihtoa, painia, lentopalloa, salibandya, telinevoimistelua, yleisurheilua, jääkiekkoa, hiihtoa, mäkihyppyä, yhdistettyä, ampumahiihtoa ja ammuntaa. Monien mieleen on erityisesti jäänyt Hannulan selostama Kalle Palanderin pujottelun maailmanmestaruuslasku vuodelta 1999 sekä ampuja Satu Mäkelä-Nummelan trapin olympiakulta vuodelta 2008. Nykyään Hannula selostaa esimerkiksi lentopalloa, uintia, mäkihyppyä ja yhdistettyä. Radiossa hänen töitään ovat Urheilukansanradio-, Urheiluluuri- ja Sen selostuksen haluaisin kuulla -lähetykset. Hannula on toiminut myös Urheiluruudun juontajana. Vuonna 2017 Hannula siirtyi radiopuolelta mäkihypyn ja yhdistetyn sekä uinnin tv-selostajaksi Hannu-Pekka Hännisen paikalle.

Hannula on koulutukseltaan luokanopettaja Kajaanin OKL:sta ja tehnyt pro gradunsa aiheesta ”Radio- tai televisiotoimittajina työskentelevien luokanopettajien uranvalintamotiivit”. Hannulan käyttämää selostuskieltä on tutkittu Turun yliopiston Kieli- ja käännöstieteen laitoksen pro gradu -tutkielmassa ”Kolina käy, kun Brasilian seinä kaatuu: metaforailmaisut lentopallon televisioselostuksessa”.[3] Samoin Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan kieli- ja viestintätieteiden laitoksen kandidaattityössä ”Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt ja EI TYRI!”: Mikko Hannulan lentopalloselostusten avoin intertekstuaalisuus"

Opiskeluvuosinaan Hannula työskenteli Kainuussa eri tehtävissä Radio Kajaus -kanavalla. Yleisradiossa Hannula on toimittanut urheilua kesästä 1993 lähtien toimien yli 50 urheilumuodon selostustehtävissä televisiossa ja radiossa. Keväällä 2011 Hannula oli seitsemän viikkoa sijaistamassa toimittajana TV1:n Puoli seitsemän -ohjelmassa, samoin syksyllä 2012 kuukauden ajan.

Vuonna 2004 Suomen Valmentajat ry valitsi Hannulan Vuoden urheilutoimittajaksi.[4] Hannula on ollut jäsenenä Urheilutoimittajain liiton hallituksessa.[5] Hän on ilmoittanut käyttävänsä mielellään selostaessaan apunaan asiantuntijakommentaattoreita, joita hänen rinnallaan on kuultu kymmenittäin.

  1. Lius-Liimatainen, Anne: persoona: Flirttailu kannatti. Keskisuomalainen, 6.6.2019, s. 44.
  2. Mikko Hannula on selostanut yli 40:ä eri lajia ess.fi. Viitattu 27.7.2013.
  3. Kolina käy, kun Brasilian seinä kaatuu : metaforailmaisut lentopallon televisioselostuksessa utu.finna.fi. 2015. Arkistoitu 6.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
  4. Vuoden valinnat suomenvalmentajat.fi. 21.11.2004. Helsinki: Suomen Valmentajat. Viitattu 26.2.2013.
  5. Aamulehden Esa Maaranen urheilutoimittajien johtoon Mediaviikko.fi. 2.3.2005. Viitattu 2.9.2014.[vanhentunut linkki]


Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.