Mikael I (Romania)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mikael I
Mikael I vuonna 1947.
Romanian kuningas
Valtakausi 20. heinäkuuta 1927 – 8. kesäkuuta 1930
Edeltäjä Ferdinand I
Seuraaja Kaarle II
Valtakausi 6. syyskuuta 1940 – 30. joulukuuta 1947
Kruunajaiset 6. syyskuuta 1940
Edeltäjä Kaarle II
Seuraaja Kommunistinen hallinto (1947)
Syntynyt 25. lokakuuta 1921
Sinaia, Romania
Kuollut 5. joulukuuta 2017 (96 vuotta)
Aubonne, Sveitsi
Puoliso Anne Bourbon-Parma
Lapset Prinsessa Margareta
Prinsessa Elena
Irina Walker, vuoteen 2014 Romanian prinsessa Irina
Prinsessa Sofia
Prinsessa Maria
Suku Hohenzollern-Sigmaringen
Isä Kaarle II
Äiti prinsessa Helena
Uskonto ortodoksi
Nimikirjoitus

Mikael I (rom. Mihai I Regele Românilor; 25. lokakuuta 1921 Sinaia, Romania – 5. joulukuuta 2017 Aubonne, Sveitsi) oli Romanian viimeinen kuningas vuosina 1927–1930 ja 1940–1947. Vuosina 1947–1997 hän eli maanpaossa pääasiassa Sveitsissä kommunistien johtaessa hänen kotimaataan. Hänen sallittiin palata Romaniaan vasta vuonna 1997, jolloin hän sai takaisin myös kommunistihallinnon häneltä riistämän Romanian kansalaisuuden.

Syntymä ja sukutausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikael syntyi Sinaian kaupungissa 25. lokakuuta 1921. Hänen isänsä oli Romanian kuningas Ferdinand I:n poika Kaarle II ja äiti Kreikan kuningasperheen prinsessa Helena. Romanian kuninkaat kuuluivat Hohenzollern-Sigmaringen-sukuun.[1]

Lapsikuninkaana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mikael juuri valittuna lapsikuninkaana 1927 Time-lehden kannessa.

Mikaelin isä Kaarle luopui oikeudestaan kruunuun skandaalin vuoksi ja lähti maanpakoon.

Alaikäisestä Mikaelista tuli näin Romanian kuningas Ferdinand I:n kuollessa 20. heinäkuuta 1927. Alaikäisen Mikaelin holhoojahallitusta johti valtionhoitajaneuvosto, johon kuuluivat Romanian ortodoksisen kirkon patriarkka Miron Cristea, Mikaelin setä prinssi Nikolai ja Romanian korkeimman oikeuden puheenjohtaja Gheorghe Buzdugan. Budzuganin kuoltua lokakuussa 1929 seuraajaksi valtionhoitajaneuvostoon valittiin juristi Constantin Sarateanu.[2]

Holhoojahallituksen toimintaan oltiin tyytymättömiä ja toisaalta poliittiset piirit pääministeri Iuliu Maniun johdolla tukivat Mikaelin isän prinssi Kaarlen paluuta kuninkaaksi. Vuoden 1930 aikana heikennyt taloudellinen tilanne osoitti myös valtionhoitajakunnan kykenemättömyyttä ratkaista ongelmia.[3]

Uudelleen kruununprinssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministeri Maniu koetti saada sovinnon prinssi Kaarlen ja hänen puolisonsa prinsessa Helenan välillä. Armeija kannatti myös Kaarlen paluuta, ja kuninkuus siirtyi vaikeuksitta prinssi Kaarlelle eli kuninkaana Kaarle II. Mikaelille annettiin kruununprinssiyden lisäksi muodollinen Alba Iulian suuriruhtinaan arvonimi.[4]

Pääministeri Maniu oli arvioinut tilannetta ottamatta lukuun rakastajatar Magda Lupescua ja kuningas Kaarlen kiintymystä häneen. Lupescu ilmestyi vain muutamia viikkoja myöhemmin Romaniaan ja sai vahvemman aseman kuin koskaan aiemmin.[3] Prinsessa Helena poistui maasta ja asettui asumaan Firenzeen. Pääministeri Maniu erosi myös lokakuussa 1930 suunnitelmansa epäonnistuttua.[5] Mikaelin vanhemmat erosivat virallisesti vuonna 1932. Nuori kruununprinssi Mikael sai sopimukseen mukaan vierailla säännöllisesti äitinsä luona Firenzessä.[4]

Isänsä kuningas Kaarlen kuninkuusaika 1930-luvulla oli epävakaiden ja lyhytaikaisten hallitusten leimaama. Lopulta maaliskuussa 1938 kuningas Kaarle otti vallan käsiinsä, kielsi puolueet ja nimitti teknokraattisen hallituksen.[6]

Nuorena kuninkaana sodan aikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mikael ja Ion Antonescu vuonna 1941.

Vuonna 1940 Romania menetti lähes kolmasosan alueistaan naapurimailleen ja nöyryytetty kuningas Kaarle II luopui vallasta marsalkka Ion Antonescun hyväksi 5. syyskuuta 1940. 6. syyskuuta 19-vuotias Mikael kruunattiin jälleen kuninkaaksi Antonescun pitäessä käsissään todellista valtaa.[7] Mikaelin vaikutusvalta oli vähäinen ja hän näyttäytyi julkisuudessa lähinnä kuninkaan pitämien uudenvuodenpuheiden yhteydessä. Antonescu ja tämän lähipiiri muodostivat liiton natsi-Saksan kanssa, jonka tappio alkoi näyttää varmalta vuoteen 1943 mennessä.[4]

Mikael ja eräät oppositiohahmot alkoivat käydä salaisia neuvotteluja liittoutuneiden kanssa. Samalla Mikael yritti saada Antonescun kääntämään kelkkansa, mutta kun tässä ei onnistuttu, alettiin suunnitella hänen kukistamistaan. 23. elokuuta 1944 Mikael kutsui Antonescun kuninkaalliseen palatsiin, jossa Mikael määräsi tämän pidätettäväksi. Pidätyksen jälkeen Mikael nimitti kenraali Constantin Sănătescun oppositiopuolueiden muodostaman hallituksen pääministeriksi.[4][8]

Vallan siirtyminen kommunisteille ja kuninkuuden menetys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sănătescun hallitus ei ollut valtaa kasvattavien kommunistien mieleen ja oli sen vuoksi lyhytikäinen. Kuningas Mikael nimitti toisen kenraalin Nicolae Rădescun kokoomushallituksen. Rădescu oli ollut sodan aikana Antonescun vastustaja, mutta myös kommunistien vastustaja. Romaniassa Neuvostoliiton miehitysjoukkojen tuella valtaa kasvattaneet kommunistit olivat tyytymättömiä tähänkin hallitusratkaisuun.[9]

Neuvostohallitus lähetti apulais­ulkoasiain­kommissaarin Andrei Vyšinskin selvittämään tilannetta. Vyšinski vaati Mikaelia nimittämään kommunistien johtaman hallituksen. Mikael nimittikin 6. maaliskuuta 1945 Petru Grozan johtaman kommunisti­enemmistöisen hallituksen. Kommunistit alkoivat toimia oppositiota vastaan, ja heitä nyt vastustanut Mikael ryhtyi "lakkoon" kieltäytyen vahvistamasta hallituksen säädöksiä. 8. joulukuuta 1945 kuningasmielinen mielenosoitus johti kommunistien provokaatioiden jälkeen verenvuodatukseen.[9]

Marraskuun 1946 parlamentti­vaaleissa kommunisti­johtoinen "Demokraattinen blokki" saavutti enemmistön parlamenttiin. Vaalien laillisuus oli kyseenalainen kansainvälisen valvonnan puuttuessa. Tulos tarjosi Grozan kommunistiselle hallitukselle entistä paremmat mahdollisuudet toteuttaa omaa ohjelmaansa.[9] Vuonna 1947 Mikael matkusti Lontooseen yrittäen turhaan saada länsimaita puolelleen.[4] Lontoossa hän osallistui myös serkkunsa ja tuolloisen prinsessa Elisabet II:n ja prinssi Philipin häihin. Häissä hän tapasi tulevan vaimonsa ranskalaisen Anne Bourbon-Parman. Mikael palasi Romaniaan Winston Churchillin neuvon vastaisesti julistamaan kihlauksensa.[10]

Romanian kuningaskunnan ja kuningas Mikaelin aika oli loppumassa joulukuussa 1947. Neuvostoliiton panssarivaunut ja kommunistien joukot piirittivät kuninkaallisen palatsin, ja 30. joulukuuta 1947 Mikaelin oli pakko luopua kruunustaan. Kuninkaan mukaan hän allekirjoitti kruunusta­luopumis­asiakirjan pääministeri Grozan uhatessa samaan aikaan pistoolilla kuningas Mikaelin äitiä prinsessa Helenaa.[11] Hän lähti äitinsä kanssa Romaniasta vuoden 1948 alussa[4][9] ja avioitui Annen kanssa Ateenassa saman vuoden kesäkuussa.[10] Romaniassa hänen kansalaisuutensa riistettiin ja omaisuus takavarikoitiin.[9] Vietettyään jonkin aikaa Lontoossa Mikael muutti Sveitsiin, jossa hän toimi romanialaisten siirtolaisten poliittisissa piireissä ja pitäen säännöllisiä Romaniaan suunnattuja radiopuheita.[4]

Paluu Romaniaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicolae Ceaușescun johtama Romanian kommunisti­hallinto luhistui joulukuussa 1989, jonka jälkeen maata johti jonkin aikaa kommunisti­enemmistöinen Kansallinen pelastusrintama. Mikaelille myönnettiin viisumi Romaniaan vuonna 1990, mutta hänen saapuessaan maahan hänet pidätettiin ja käännytettiin takaisin. Mikael vieraili Romaniassa jälleen pääsiäisenä vuonna 1992 presidentti Ion Iliescun luvalla. Häntä vastaanottamassa Bukarestissa oli noin miljoona romanialaista. Kuningas­mielisyyttä pelänneet maassa edelleen vaikuttaneet kommunisti­taustaiset poliitikot eivät suostuneet uusiin vierailuihin ennen vuotta 1997, jolloin he hävisivät viimein vaalit. Mikael sai takaisin menettämänsä kansalaisuuden ja palasi kotimaahansa.[4]

Sittemmin Mikael ei ottanut liiemmin osaa Romanian politiikkaan, mutta kannatti kuitenkin maan liittymistä Natoon.[4] Elämänsä loppuvaiheilla Mikael ei enää näyttäytynyt aikaisemmalla tavalla julkisuudessa huononevan terveytensä takia.[11] Hänen vaimonsa Anne kuoli elokuussa 2016.[10] Mikael kuoli leukemiaan 96-vuotiaana Sveitsissä 5. joulukuuta 2017.[12]

Mikaelin valtiollisiin hautajaisiin Bukarestissa 16. joulukuuta osallistui yli 20 000 henkilöä, Mukana oli Euroopan kuninkaallisia, kuten Espanjan entinen kuningas Juan Carlos I ja Walesin prinssi Charles. Romanian kuninkaallisten nekropoli sijaitsee Curtea de Argesissa hieman pääkaupungin pohjoispuolella.[13]

Mikael I oli saksalaisperäisen Hohenzollernin suvun viimeinen hallitsija.

Muistokonsertti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Michael I: n kuoleman yhteydessä 5. joulukuuta 2017 saksalainen kapellimestari Matthias Manasi johti muistokonsertin, joka lähetettiin maailmanlaajuisesti 8. joulukuuta 2017 Romanian kansallisen radio-orkesterin ja Romanian radion akateemisen kuoron kanssa Romanian yleisradioyhtiön Sala-radiossa Bukarestissa.[14] Matthias Manasi johti Gabriel Faurén Requiemin solistien Veronica Anușcan ja Ștefan Ignatin kanssa sekä Ludwig van Beethovenin, Ernest Chaussonin ja Jules Massenetin sävellykset romanialaisen viulistin Alexandru Tomescun kanssa solistina.[15][16]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanialaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[17]

Ulkomaalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[17]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ King Mihai I of Romania unofficialroyalty.com. Viitattu 16.7.2018. (englanniksi)
  2. ↑ Keith Hitchins: Rumania : 1866–1947, s. 413. Budapest: Oxford University Press, 1944. ISBN 0-19-822126-6 (englanniksi)
  3. ↑ a b Chr. A.R. Christensen: ”Unkarin ja Balkanin ongelmat”, Maailman tapahtumat eilen ja tänään - osa III, s. 262. Helsinki: Otava, 1945.
  4. ↑ a b c d e f g h i Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 131. M.E.Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0 (englanniksi)
  5. ↑ Iuliu Maniu – Prime minister of Romania britannica.com. Viitattu 16.7.2018. (englanniksi)
  6. ↑ Lucian Boia: History and Myth in Romanian Consciousness, s. 204–205. Budapest: Central European University Press, 2001. (englanniksi)
  7. ↑ J.R. von Salis: ”Luku 4: Sodan ensi vuodet – Hitlerin sotaretket Euroopassa”, Uudemman ajan maailmanhistoria – osa 6: Hakaristin varjossa, s. 294. Porvoo: WSOY, 1966.
  8. ↑ J.R. von Salis: ”Luku 5: Maihinnousu Ranskaan ja ratkaisu”, Uudemman ajan maailmanhistoria – osa 6: Hakaristin varjossa, s. 397. Porvoo ja Helsinki: WSOY, 1966.
  9. ↑ a b c d e Tauno Kuosa: ”Itä-Eurooppa joutuu kommunistien käsiin – Romania”, Oman aikamme maailmantapahtumat I – 1945–1953: Hyökkäävä kommunismi, s. 129–134. Porvoo ja Helsinki: WSOY, 1965.
  10. ↑ a b c Nick Thorpe: Royal funeral for Romania's uncrowned Queen Anne BBC News. BBC. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  11. ↑ a b Petru Clej: Romania's King Michael: A democrat in the face of totalitarian regimes BBC News. BBC. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  12. ↑ Romania's former King Michael I dies at 96 BBC News. 5.12.2017. BBC. Viitattu 5.12.2017. (englanniksi)
  13. ↑ King Michael: Romania bids farewell to former monarch BBC News. BBC. Viitattu 16.12.2017. (englanniksi)
  14. ↑ Vidu, Noemi: Orchestra Națională Radio radioromaniacultural.ro. 7.12.2017. Viitattu 21.1.2024. (romania)
  15. ↑ Radio Români: Orchestra Naţională Radio, Konzert În memoria Regelui Mihai I al României orchestreradio.ro. 8.12.2017. Viitattu 27.7.2023. (romania)
  16. ↑ Radio România Actualitați: Orchestra Națională Radio, concert în memoria Regelui Mihai I al României romania-actualitati.ro. 7.12.2017. Viitattu 14.6.2022. (romania)
  17. ↑ a b 96 de fapte în 96 de ani Familia Regală a României. 7.12.2017. Arkistoitu 2019. Viitattu 30.1.2023. (romania)
  18. ↑ Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin ketjuineen ulkomaalaiset saajat Ritarikunnat. 9.10.2020. Viitattu 14.5.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mikael_I_(Romania)&oldid=22796689”