Mihail Taube
Mihail Aleksandrovitš Taube (ven. Михаил Александрович Таубе; 15. toukokuuta (J: 3. toukokuuta) 1869 Pauluskoi, Venäjän keisarikunta – 29. marraskuuta (J: 16. marraskuuta) 1961 Pariisi, Ranska) oli venäläinen kansainvälisen oikeuden oikeustieteilijä, historioitsija ja poliitikko. Taube oli Friedrich Martensin opiskelija Pietarin yliopistossa, josta hän valmistui kansainvälisen oikeuden tohtoriksi vuonna 1899. Myöhemmin hän opetti Harkovan yliopistossa. Vuosiksi 1903–1911 hän siirtyi Martensin seuraajaksi Pietarin yliopiston kansainvälisen oikeuden professuuriin.[1] Yliopistotoimiensa lisäksi Taube työskenteli Venäjän keisarikunnan palveluksessa ulkoasianministeriössä ja opetusministerinä.
Venäjän keisarivallan kukistuttua Taube pakeni maasta Suomeen, jossa hän toimi Aleksandr Trepovin johtamassa venäläisten emigranttien komiteassa.[2] Myöhemmin Taube asui Ruotsissa, jossa hän opetti Uppsalan yliopistossa ja edelleen Alankomaissa, jossa hän luennoi Haagin kansainvälisen oikeuden akatemiassa.[1] Maanpaossa ollessaan Taube kirjoitti kansainvälisen oikeuden historiaa käsitelleitä teoksia erityisesti Venäjää ja Bysanttia koskien.[3] Taube asettui lopulta Ranskaan vuonna 1928 ja kuoli Pariisissa vuonna 1961.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Mälksoo, Lauri: The History of International Legal Theory in Russia: a Civilizational Dialogue with Europe. The European Journal of International Law, 2008, 19. vsk, nro 1. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b Andreyev, Alexandre: The Myth of the Masters Revived: The Occult Lives of Nikolai and Elena Roerich, s. 341. Koninklijke Brill, 2014. ISBN 9789004270435 Teoksen verkkoversio (viitattu 4.11.2017). (englanniksi)
- ↑ Mälksoo, Lauri: Russian Approaches to International Law. Oxford: Oxford University Press, Russian Approaches to International Law. ISBN 978-0-19-872304-2 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
