Mietotatar
| Mietotatar | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Tatarkasvit Polygonaceae |
| Suku: | Kosteikkotattaret Persicaria |
| Laji: | minor |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Mietotatar (Persicaria minor) on tatarkasvien (Polygonaceae) heimoon ja kosteikkotattarien eli ukontattarien (Persicaria) sukuun kuuluva kasvilaji. Se on tavallisesti pienikokoinen yksivuotinen kasvilaji. Mietotatar muistuttaa pienikokoista ja rentokasvuista hanhentatarta (Persicaria maculosa), mutta lajit ovat erotettavissa toisistaan lehtien sekä kukintotähkän ulkonäön perusteella. Katkeratatar (Persicaria hydropipier) ja lietetatar (Persicaria foliosa) eroavat mietotattaresta korvaketuppien karvoituksen perusteella.[1]
Mietotatar on ruohovartinen kasvilaji, joka voi kasvaa noin 40 senttimetriä korkeaksi. Varret ovat kasvutavaltaan kohenevia tai pystyjä, mutta melko rentoja. Toisinaan varret ovat punertavanvärisiä. Lehdet ovat kapeanpuikeita ja pilkuttomia. Korvaketupet ovat lyhytkarvaisia, mutta niiden reunoilla on 2–5 mm pitkiä karvoja. Mietotattaren kukintona on kapea ja harvakukkainen tähkä, jossa on pieniä vaaleanpunaisia kukkia. Mietotatar kukkii heinä–elokuussa. Sen hedelmä on kolmikulmainen, reilut 2 mm pitkä ja kiiltävän mustanruskea.[1]
Mietotatar kasvaa rannoilla, ojissa sekä kosteissa painanteissa hiekkaisilla kasvupaikoilla.[1] Suomessa mietotatarta tavataan paikoitellen maan etelä- ja itäosissa, lähinnä Pori–Joensuu-linjan eteläpuolella.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Den virtuella floran: Rosenpilört (Persicaria minor) Den virtuella floran. 1999. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 5.8.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Raino Lampinen & Tapani Lahti: Kasviatlas 2018: Mietotatar (Persicaria minor) Kasviatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 5.8.2020.