Michael Keusch
Michael Keusch (s. 1955 Calgary, Alberta, Kanada) on saksalainen elokuvaohjaaja ja valokuvaaja, joka sai elokuvasta Autobahnraser Euregio Filmball -ehdokkuuden vuonna 2004.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keusch vietti nuoruutensa Bochumissa, Saksassa, mutta palasi takaisin Kanadaan täytettyään 21 vuotta. Hän aloitti elokuvaopiskelunsa Los Angelesissa vuonna 1983 American Film of Institutesissa ja myöhemmin Alberta of Institutes of Technologyssa, Kanadassa.
Keusch on ohjannut elokuvia vuodesta 1989 lähtien. Ne olivat aluksi englanninkielisiä, mutta myöhemmin 1990-luvun jälkeen hän on ohjannut enimmäkseen saksankielisiä elokuvia. Keuschin on myös ohjannut kolme Steven Seagalin tähdittämää elokuvaa: Shadow Man (2006), Attack Force (2006) ja Flight of Fury (2007).
Ohjaamisen lisäksi Keusch on toiminut vuodesta 2000 lähtien valokuvaajana, ja järjesti ensimmäisen näyttelynsä vuonna 2002 nimellä "Looking At..L.A."
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Michael Keusch Internet Movie Databasessa. (englanniksi)