Metsäalueen kansakoulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Metsäalueen kansakoulu
Metsäalueen kansakoulun oppilaita vuonna 1962. Koulu oli tuolloin Peltokorven talossa, jossa se toimi vuosina 1957–1968.
Metsäalueen kansakoulun oppilaita vuonna 1962. Koulu oli tuolloin Peltokorven talossa, jossa se toimi vuosina 1957–1968.
Sijainti Kempele
Tyyppi kansakoulu
Perustettu 1952
Lakkautettu 1970
Rehtori Anneli Valkama (johtajaopettaja 1960–1970[1])

Metsäalueen kansakoulu oli Kempeleessä vuosina 1952–1970 toiminut kansakoulu.[2]

Vuonna 1926 hyväksytyssä Kempeleen koulupiirijaossa muodostettiin Metsäalueen, kunnan itälaidan käsittänyt koulupiiri. Tuolloin kuitenkaan ei alueelle ollut vielä tarpeellista perustaa omaa koulua, eli koulupiiri oli toistaiseksi täysin tekninen, koska kouluviranomaiset edellyttivät myös harvaan asuttujen ja asumattomien seutujen sisällyttämistä piirijakoon. Vuosia myöhemmin Juurussuon asutusalueelle muodostuessa tiheämpää asutusta, ehdottivat juurussuolaiset asukkaat oman koulun perustamista. Aikaisemmin Juurussuolla asuvat lapset olivat käyneet koulua Oulujoen kunnan puolella Pikkaralan kansakoulussa, jonne kuitenkin katsottiin olevan kohtuuttoman pitkä koulumatka.[3][2]

Juurussuon alue oli tuolloin suurimmalta osin Oulujoen kunnan puolella, joka ulottui myös Kempeleen ja Tyrnävän kuntien puolelle. Kempeleen, Oulujoen ja Tyrnävän koululautakuntien edustajat alkoivat neuvottelemaan yhteistyöstä. Neuvotteluna tuloksena päätettiin perustaa Metsäalueen koulupiiriin supistettu koulu, joka sijaitsisi Kempeleen kunnan puolella. Kempeleen kunnanvaltuusto hyväksyi vuonna 1952 perustaa Metsäalueen kansakoulun, jonka toiminta aloitettiin syksyllä 1952. Koulun pitämiseen vuokrattiin tarvittavat tilat, perustettiin yksi yläkoulun opettajan virka, ja nimettiin koululle johtokunta. Koulu toimi ensimmäisinä vuosina Yrjö Puumaselta vuokratuissa tiloissa. Vuosina 1957–1968 koulun toiminta siirtyi Peltokorven taloon.[4][2]

Vuoden 1964 lopussa Oulujoen kunta lakkautettiin, jolloin Juurussuo liitettiin suurimmalta osin Kempeleen kuntaan. Peruskoulujärjestelmään asteittaisen siirtymisen seurauksena Kempeleen kunta joutui supistamaan koulujen määrää 1960-luvun lopulla. Tämän seurauksena Metsäalueen koulupiiri päätettiin siirtää Ketolanperän kouluun. Koulu lakkautettiin ja toimi vuoteen 1970 asti. Kunnanvaltuusto oli tosin 1960-luvulla alussa hyväksynyt Metsäalueen piiriin oman koulun rakentamisen, mutta tämä jäi toteutumatta.[4][5][6]

Oppilasmäärät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lukuvuosi Oppilasmäärä
1952–1953 26[7]
1953–1954 38[7]
1954–1955 39[7]
1955–1956 51[7]
1956–1957 46[7]
1957–1958 44[7]
1958–1959 40[7]
1959–1960 46[7]
1960–1961 49[7]
1961–1962 40[7]
1962–1963 41[7]
1963–1964 38[7]
1964–1965 29[7]
1965–1966 25[7]
1966–1967 26[7]
1967–1968 25[7]
1968–1969 19[7]
1969–1970 22[7]

Koulun johtajat ja rehtorit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Anneli Valkama (johtajaopettaja, 1960–1970[1])
  1. a b Hiltunen 1983, s. 193.
  2. a b c Hiltunen 1983, s. 115.
  3. Hiltunen 1983, s. 114.
  4. a b Hiltunen 1982, s. 34.
  5. Hiltunen 1983, s. 148.
  6. Paakki 2008, s. 30.
  7. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Hiltunen 1983: s. 186.