Metamodernismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Metamodernismi on taiteen suuntaus, joka on etsiytynyt myös liike-elämän analysointiin.[1]

Vuonna 2010 julkaistussa esseessään Notes on Metamodernism kulttuuriteoreetikot Timotheus Vermeulen ja Robin van den Akker määrittelevät metamodernin "värähtelyksi modernistisen innostuneen sitoutuneisuuden sekä postmodernin ironisen irtonaisuuden välillä, värähtelyksi toivon ja melankolian, naiiviuden ja tietämisen, empatian ja apatian, yhtenäisyyden ja moninaisuuden, totaalisuuden ja fragmentoituneisuuden sekä puhtauden ja epäselvyyden välillä. He huomauttavat, ettei värähtely ole tasaista, vaan ennemminkin heiluriliikkeen kaltaista, jossa innostus muuttuu fanatismiksi, fanatismi ironiaksi, ironia apatiaksi ja apatia taas innostukseksi. Metamoderni haluaa tietoisesti olla irti ajasta ja paikasta ja viitata moniin aikoihin ja paikkoihin samanaikaisesti: tavoitella alati pakenevaa horisonttia".[2]

Taidepiirit innostuivat van den Akkerin ja Vermeulenin ajatuksista. Läpimurto koettiin marraskuussa 2011, kun New Yorkin Museum of Arts and Design (MAD) toi avajaisiin van den Akkerin ja Vermeulenin näkemykseen pohjautuvan näyttelyn No More Modern: Notes on Metamodernism. Mukana oli töitä muun muassa Guido van der WerveltäMariechen Danzilta ja Pilvi Takalalta.[1]

Suomessa metamodernismi on terminä vielä ottamassa ensiaskeleitaan. Silti se on jo ehditty kääntää uusviattomuudeksi tai -vilpittömyydeksi.[1] Poliittinen blogisti Lilja Tamminen julkaisi alkuvuodesta 2017 suomenkielisen metamodernismia esittelevän artikkelin, jossa hän tulkitsee käsitettä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. [3]

Runoilija Satu Erra mainitsee metamodernismin käsitellessään Käärijän Suomen euroviisukappaletta Cha cha cha. Hän viittaa kirjallisuudentutkija Anna Hellen analyysiin Eino Santasen runoudesta. Erran mukaan Helle tähdentää metamodernismissa huojuntaa vilpittömyyden ja ironian sekä toisaalta autenttisuuden ja keinotekoisuuden paljastamisen välillä. Tätä huojuntaa ilmentää Cha cha cha, jossa ironian uhri on mies tai kuka tahansa ihminen, joka vapautuakseen juo kaksin käsin. Hän toteaa kuitenkin, että taustalla on nähtävissä yhteiskunnallisia kysymyksiä työelämän paineista ja miehelle kohdistetuista odotuksista.[4]

  1. a b c Suomalaistaiteilija pyrkii filmitähden kanssa vilpittömyyteen (maksullinen) Kauppalehti Optio. 10.3.2016. Viitattu 21.4.2017.
  2. Kuvataideviikot - uusi nykyisyys | new present (Archive.org) mantankuvataideviikot.fi. Kuvataideviikot. Arkistoitu 22.4.2017. Viitattu 21.4.2017.
  3. Lilja Tamminen: On aika herätä uuteen vuosisataan liljat.fi. 5.1.2017. Viitattu 2017-4-29.
  4. Satu Erra, Cha cha chan miehessä on kaksi puolta. Helsingin Sanomat 9.5.2023 s. B 3