Merzifonlu Kara Mustafa pašša

Merzifonlu Kara Mustafa pašša
Muotokuva Mustafa paššasta, maalaus valmistui pian Wienin piirityksen jälkeen.
Osmanien valtakunnan suurvisiiri
1676–1683
Edeltäjä	Köprülü Fazıl Ahmet pašša
Seuraaja	Kara İbrahim pašša
Kapudan pašša (suuramiraali)
1666–1670
Asevoimien ylipäällikkö
1676–1683
Henkilötiedot
Syntynyt	1634/1635 Merzifon, Rûmin provinssi, Osmanien valtakunta
Kuollut	25. joulukuuta 1683 Belgrad, Budin provinssi, Osmanien valtakunta
Arvonimi	pašša
Tiedot
Uskonto	Islam
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Sulttaani Mehmed IV, kuparipiirros 1600-luvulta.

Merzifonlu Kara Mustafa pašša (osmaniksi مرزيفونلى قره مصطفى پاشا‎) (1634/1635 Merzifon – 25. joulukuuta 1683 Belgrad) oli Osmanien valtakunnan sotilasjohtaja sekä suurvisiiri vuosina 1676–1683. Suurvisiirikautenaan Kara Mustafa pašša pyrki laajentamaan Osmanien valtakunnan alueita syvemmälle Keski- ja Itä-Eurooppaan. Hänet teloitettiin pian tappioon päättyneen Wienin taistelun jälkeen 1683. Hänet tunnetaan erityisesti Suuren Turkin sodan käynnistäjänä ja häviäjänä, ja varsinkin vanhemmassa länsimaisessa historiankirjoituksessa häntä kohtaan on oltu hyvin kriittisiä. Suurvisiirinä hän oli konservatiivinen, mutta onnistui muun muassa aloittamaan osmanien laivaston ajanmukaistamisen.

Varhainen elämä

Hänen nimensä osa Kara tarkoittaa mustaa, ja se annettiin usein esimerkiksi tummahiuksisille tai tummaihoisille lapsille. Se saatettiin antaa joskus myös voimakastahtoisilta vaikuttaville lapsille. Mikäli se annettiin myöhemmin lisänimeksi aikuiselle, sillä tarkoitettiin nimenomaan voimakasta tai voimakastahtoista.

Osmanien valtakunnan virallisen historian mukaan Kara Mustafa syntyi anatolialaiseen maa-aatelissukuun islamilaisen kalenterin mukaan vuonna 1081, joka sijoittuu gregoriaanisessa ajanlaskussa vuosiin 1634–1635. Hänen isänsä, joka kuoli Bagdadin piirityksen aikana 1638, mainitaan kuuluneen Urudj beyn jälkeläisiin. Isän kerrotaan olleen Köprülü Mehmet paššan ystävä. Isän kuoleman jälkeen Kara Mustafa adoptoitiin Köprülü-sukuun, ja hän sai koulutuksensa yhdessä sukuun kuuluneen Fazıl Ahmetin kanssa.

Kara Mustafan varhaisista vaiheista kertovat myös ranskalaisen diplomaatin Charles Olier de Nointelin ja venetsialaisen lähettilään Morosini de Alvisen aikalaisraportit, jotka antavat jonkin verran erilaisen kuvauksen Kara Mustafan elämän alkuvuosista. Diplomaattien mukaan hänen sukutaustansa ja lähtökohtansa saattoivat olla virallista kuvausta vaatimattomammat. Joka tapauksessa Kara Mustafa syntyi nimensä mukaisesti Merzifonin kaupungin alueella, tarkemmin ottaen Marindjan kylässä (nyk. Bahçecik). Hän oli Köprülü Mehmet paššan palveluksessa ja koulutuksessa nuoresta iästä lähtien ja hän meni myöhemmin naimisiin Köprülü Mehmetin tyttären kanssa. Siteet maineikkaaseen ja vaikutusvaltaiseen Köprülü-sukuun edistivät hänen uraansa.

Ura ennen suurvisiiriyttä

Köprülü Mehmet pašša nousi suurvisiiriksi 1656 ja antoi samalla myös Mustafa Karalle ensimmäisen julkisen ja vaikutusvaltaisen viran neuvostossaan. Hän osallistui suurvisiirin johtamaan Transylvanian sotaretkeen ja Ineun kaupungin linnakkeen voittoon päätyneeseen piirittämiseen 1658. Hän sai tehtäväkseen välittää uutiset voitosta sulttaani Mehmed IV:lle, joka nimitti hänet küċük mir akhürin virkaan, jolloin hän palveli hovin läheisyydessä. Helmikuussa 1660 hänet nimitettiin Silistrian beylerbeyiksi eli kenraalikuvernööriksi. Huhtikuussa 1641 hänet siirrettiin hoitamaan Valide Sultanin siirtämistä Edirnestä Istanbuliin ja sen jälkeen hänet nimitettiin Diyarbakırin maakunnan kuvernööriksi.

Köprülü Mehmet paššan suurvisiirikausi päättyi hänen kuolemaansa lokakuussa 1661. Seuraavaksi suurvisiiriksi nousi hänen poikansa Köprülü Fazıl Ahmet pašša, joka nimitti Mustafa Karan suuramiraaliksi saman vuoden joulukuussa. Mustafa Kara sai komentoonsa Aigeianmeren laivaston, jota hän johti, kun Osmanien valtakunnan asevoimat järjestivät huhtikuussa 1663 sulttaanille suuren sotilasparaatin Edirnessä. Mustafa Kara oli toiseksi korkea-arvoisin paraatiin osaaottaneista, mikä kertoi hänen nousustaan osmanien arvoasteikossa.

Suhteet sulttaaniin lähenevät

Kara Mustafa ei ottanut osaa Fazıl Ahmetin sotaretkiin Unkarissa, vaan hänet nimitettiin kaymakamin virkaan. Kaymakam toimi samanaikaisesti sekä asevoimien ja sulttaanin välisenä yhteysupseerina että yhtenä sulttaanin neuvonantajista ja virallisista edustajista, joten tässä tehtävässä Kara Mustafa pystyi kasvattamaan vaikutusvaltaansa sekä valtionhallinnossa että suoraan suhteessa sulttaaniin. Hän toimi myös lyhyesti seremoniallisena amiraalina ennen kuin hänet nimitettiin uudelleen suuramiraaliksi. Länsimaisten tarkkailijoiden mukaan hän tavoitteli jo tuolloin suurvisiirin virkaa Köprülü Fazıl Ahmet paššalta ja onnistui pääsemään sulttaani Mehmed IV:n suosioon, sillä tämä nimitti hänet useamman kerran kaymakamiksi.

Kara Mustafa erotettiin amiraalinvirastaan helmikuussa 1666, mutta hänelle annettiin korvauksena hallinnon uudelleenjärjestelyssä luotu toisen visiirin virka. Hänen kilpailijansa Mustafa Agha onnistui kuitenkin nousemaan hänen edelleen, jolloin Kara Mustafa alennettiin kolmanneksi visiiriksi. Keväällä 1668 hän seurasi sulttaania Kreetalle tarkkailemaan Iraklionin piiritystä, joka oli ollut käynnissä jo 20 vuotta. He tekivät useita metsästysretkiä Tessaliaan, ja yhdellä näistä Kara Mustafa saattoi esittää sulttaanille uutiset voittoon päättyneestä piirityksestä. Seuranneen rauhan jakson aikana 1669–1672 hän kuitenkin pysyi kolmannen visiirin arvossaan.

Sota Puolaa vastaan

Vuonna 1672 syttyi sota Puolaa vastaan. Vaikka Kara Mustafa oli edellisen kerran johtanut armeijoita kentällä lähes 15 vuotta aiemmin, niin hän menestyi hyvin sotilasjohtajana. Hän oli mukana H’otynin piirityksessä ja johti armeijan oikeaa sivustaa Kamjanets-Podilskyin piiritykseen johtaneessa taistelussa. Hän johti turkkilaisarmeijaa myös Butšatšin valtaukseen päättyneessä operaatiossa. Ansioidensa vuoksi hänet nimitettiin yhdeksi sodan päättäneen rauhansopimuksen pääneuvottelijoista, ja hän sopi Podolian liittämisestä Osmanien valtakuntaan sekä Länsi-Ukrainan siirtämisestä osmanien protektoraatiksi.

Suurvisiirinä

Ukrainasta palattuaan Kara Mustafa sai toiseksi vaimokseen sulttaanin tyttären Küçük Sultanin. Suurvisiiri Fazıl Ahmet pašša oli sairastunut vakavasti ja Kara Mustafa nimitettiin hänen viransijaisekseen heinäkuussa 1676. Suurvisiiri kuoli matkatessaan Çorlun ja Karistiranin väliä, ja Kara Mustafa nimitettiin uudeksi suurvisiiriksi 3. marraskuuta 1676.

Kara Mustafaa on kuvattu hyvin ahneeksi suurvisiiriksi. Morosini de Alvisen aikalaiskuvauksen mukaan hänen hallintonsa oli tutto venale, crudele e ingiusto, ”pelkkää korruptiota, julmuutta ja epäoikeudenmukaisuutta”. Samanlaisen kuvauksen antoi Giacomo Querini Venetsian signorialle. Querinin mukaan Kara Mustafa oli ”rohkea, väkivaltainen, ylimielinen ja ankara”. Tosin pitkäksi aikaa viimeiseksi jäänyt Venetsian lähettiläs Giovanbattista Doná näytti tulleen toimeen hyvin Kara Mustafan kanssa.

Kara Mustafan sisäpolitiikka oli luonteeltaan konservatiivista, ja hänen talouspolitiikkansa tähtäsi sotaan valmistautumiseen sekä henkilökohtaisen hyödyn tavoitteluun. Hän palautti muinaisen tavan, jonka mukaan suurvisiiri lähimpinä apulaisineen saattoi viettää keskiviikot tehden ostosretkiä Istanbulin basaarialueilla. Hän oli myös uskonnollisesti konservatiivinen ja pyrki nostattamaan äärimielisyyttä Turkin islamilaisten keskuudessa. Joulukuussa 1680 hän poisti viinin valmistukselle määrätyn veron, koska hänen mukaansa valtion hyötyminen viinin valmistuksesta oli šaria-lain vastaista.

Ulkopolitiikka

Puolan lähettilään Jan Gninskin läksiäisvastaanotto Kara Mustafan luona. Pierre Paul Sevinin maalaus vuodelta 1679.

Kara Mustafan ulkopolitiikka oli varsinkin alkuun ajattelematonta. Hän vaikeutti valtioiden välistä yhteydenpitoa rajoittamalla länsimaalaisten suurlähettiläiden tulkkien tapaamisoikeutta suurvisiirin kanssa. Hänen mukaansa tulkit kuuluivat rayahiin eli suureen alempiarvoiseen väestönosaan. Rayahiin kuuluvien asema oli liian vähäinen, jotta sen jäsenet voisivat osallistua korkean tason poliittisiin keskusteluihin. Hänen suhtautumistaan kristittyjen maiden lähettiläisiin on myös kuvattu erittäin ksenofobiseksi, joskin joidenkin länsimaisten aikalaislähteiden mukaan hän oli nopeasti ajatteleva ja toimiva mies, joka osoitti suurta kiinnostusta Euroopan valtioiden sisäisiin oloihin sekä niiden välisiin tapahtumiin ja poliittisiin suhteisiin.

Kara Mustafan ajoittainen kiinnostus länsimaiden politiikkaan saattoi myös johtua hänen ulkopolitiikastaan, jota on kuvailtu opportunistiseksi pyrkimykseksi laajentaa osmanien alueita länteen ja pohjoiseen käyttämällä hyväksi raja-alueiden vasalliruhtinaita, kuten kasakkahetmani Petro Dorošenkoa, Unkarin magnaattia Imre Thökölyä ja Krimin kaani Selim Giray II:ta. Hänen on sanottu olleen politiikassaan sotaisa ja pyrkineen aloittamaan sotia sotimisen ilosta, mutta jotkut ovat nähneet hänen politiikkansa päätavoitteena yrityksen lujittaa osmanihallinnon asemaa usein vaikeasti hallittavilla raja-alueilla.

Lännen tuntemaa närää Kara Mustafaa kohtaan kasvatti sekin seikka, että hänen aikanaan Välimeren etelärannikoilla tukikohtiaan pitäneiden barbareski-merirosvojen toiminta yltyi ja pystyi vaarantamaan entistä suuremman osan Välimeren kauppalaivaliikenteestä.

Laivaston uudistaminen

Kara Mustafa piti yhteyttä barbareskeihin muussakin tarkoituksessa. 1680-luvulle siirryttäessä lähinnä kaleereista muodostunut osmanien laivasto alkoi olla vanhentunut. Ajanmukaisia purjealuksia edustivat vain muutamat eurooppalaisilta vuokratut kauppalaivat. Sen sijaan barbareskit olivat käyttäneet jo vuosia purjealuksia, jotka olivat osoittautuneet kelvollisiksi sota-aluksina. Vuonna 1682 Kara Mustafa pyysi barbareskeilta tietoa heidän käyttämästään alustyypistä ja päätyi palkkaamaan tripolilaisen Misırhoğlu Ibrahim paššan rakentamaan osmaneille ajanmukaisia linjalaivoja. Laivaston uudistaminen käynnistyi tehokkaasti: Istanbulin laivaston vanha kaleeritelakka purettiin ja tilalle nousi uusi purjelaivoille tarkoitettu telakka. Ensimmäinen purjealus laskettiin vesille vielä samana vuonna. Kaksi vuotta myöhemmin laivastolla oli yhteensä kuusi uutta alusta ja lisäksi kymmenen oli rakenteilla.

Sota Venäjää vastaan

Vuosien 1676–1681 aikana hallinnon päähuomio kohdistui Dneprin alueen ongelmiin. Žuravnossa allekirjoitettu sopimus Puolan kanssa oli avannut osmaneille mahdollisuuden kilpailla alueista Ukrainassa, mutta Venäjän-Turkin sota käynnistyi huonosti. Osmanien strategia oli pitkälle puolustusluonteista ja pyrki säilyttämään ne alueet, jotka Puolan kanssa tehdyssä rauhansopimuksessa oli saavutettu. Hetmanni Petro Dorošenkon loikkaaminen Venäjän puolelle johti vuoden 1677 sotaretken epäonnistumiseen. Toisen sotaretken aikana osmanien armeija saavutti joitakin voittoja; se valtasi Tšigirinissä olleen kasakkalinnoituksen sekä pystytti omia linnoituksia Dneprin ja Bugin varrelle. Silti toinen sotaretki jäi pääsääntöisesti tuloksettomaksi kuten myös kolmas, vuoden 1680 sotaretki, jonka jälkeen osmanit solmivat rauhan Venäjän kanssa 1681.

Sota Habsburgeja vastaan

Wienin taistelu, Martino Altomonten maalaus, 1693-1695.

Solmittu rauha vakiinnutti tilanteen pohjoisessa, joten Kara Mustafa saattoi siirtää huomionsa länteen. Konservatiivisella uskonnollisella politiikallaan hän oli saanut tuekseen kiihkomielisiä islamisteja, joiden suosion hän halusi vakiinnuttaa. Alueen valtaaminen kristityiltä sopi tähän tavoitteeseen. Hän alkoi valmistella hyökkäyssotaa Itävaltaa vastaan. Poliittisesti hän tunnusti unkarilaisten tyytymättömyyden Habsburgien monarkiaa kohtaan ja asetti vasallihallitsijaksi Imre Thökölyn. Thököly oli luterilainen protestantti, kuten enemmistö unkarilaisista. Unkarilaiset kokivat Osmanien valtakunnan suhtautumisen luterilaiseen kirkkoon sallivammaksi kuin katolisten Habsburgien, joten he liittyivät tukemaan osmaneita kun Kara Mustafa tarjosi heille apuaan.

Kara Mustafa varusti suuren armeijan ja valitsi sotaretken kohteeksi Itävallan pääkaupungin Wienin. Olosuhteet operaatiolle olivat aluksi suotuisat, mutta voimasuhteet kääntyivät, kun osmanien armeija alkoi piirittää pääkaupunkia. Paavi Innocentius XI onnistui rahoittamaan ja keräämään katolisten maiden sotilaista koostuneen monikansallisen armeijan, jonka johtajaksi tuli Puolan kuningas Juhana III Sobieski. Hän johti armeijan Wieniin ja löi osmaneiden ja unkarilaisten piiritysjoukot syyskuussa 1683 käydyssä Wienin taistelussa.

Kuolema

Kara Mustafa vetäytyi aluksi Budapestiin kokoamaan armeijansa rippeet. Itävallan joukot marssivat perässä, joten seuraavaksi hän vetäytyi Belgradin edustalle, jonne hän jäi talvehtimaan armeijansa kanssa. Hän loi suunnitelman uudesta Belgradista käynnistyvästä offensiivista seuraavalle vuodelle, mutta tappion kärsineenä alkoi menettää luottamustaan sulttaanin silmissä. Hänen poliittiset vihollisensa ja kilpailijansa pystyivät lisäksi vapaasti vaikuttamaan sulttaaniin, joka päätyi antamaan määräyksen Kara Mustafan teloittamisesta 13. joulukuuta. Edirnestä lähetetyt upseerit teloittivat Merzifonlu Kara Mustafa paššan Belgradissa 25. joulukuuta 1683 kuristamalla. Hänen päänsä kuljetettiin Edirneen, jossa se haudattiin Saridja paššan moskeijaan hänen hautakivensä alle.

Muuta

Merzifonlu Kara Mustafa paššan moskeija Karaköyssä purettiin Istanbulin uudelleenkaavoituksen yhteydessä 1956.

Vaurastuttuaan Kara Mustafa tuki syntymäkylänsä infrastruktuuria ja perusti sinne muun muassa koulun ja äitinsä muistolle omistamansa moskeijan sekä rakennutti sen keskustaan puhtaan veden kaivon. Hänen Aleppoon perustamansa waqf (hyväntekeväisyyssäätiö) rahoitti lisäksi useita rakennushankkeita yli viidenkymmenen vuoden ajan. Hänen lastenlapsensa perustivat Merzifonlu Kara Mustafa Paşa -hyväntekeväisyyssäätiön, jota hänen jälkeläisensä hoitivat 1970-luvulle saakka.

Yksi Kara Mustafan merkittävistä jälkeläisistä oli hänen tyttärentyttärensä poika suuramiraali Mustafa pašša, jonka Patrona Halilin johtamat kapinalliset surmasivat, vaikka Mustafa pašša oli pelastanut lippulaivallaan aiemmin palvelleen Halilin kahdesti kuolemantuomiolta. Mustafa pašša haudattiin Kara Mustafan haudan läheisyyteen.

Lähteet

• C. E. Bosworth, E. van Donzel, B. Lewis & Ch. Pellat: The Encyclopaedia of Islam (Vol. 4 Iran-Kha). E. J. Brill, 1997. ISBN 90-04-05745-5
• Boyar, Ebru & Fleet, Kate: A Social History of Ottoman Istanbul. Cambridge University Press, 2010. ISBN 1139484443
• Setton, Kenneth Meyer: Venice, Austria, and the Turks in the Seventeenth Century. American Philosophical Society, 1991. ISBN 0871691922
• Varvounis, Miltiades: Jan Sobieski: The King Who Saved Europe. Xlibris Corporation, 2012. ISBN 1462880827
• Watenpaugh, Heghnar Zeitlian: The Image Of An Ottoman City: Imperial Architecture And Urban Experience In Aleppo In The 16th And 17th Centuries. BRILL, 2004. ISBN 9004124543
• Wheatcroft, Andrew: The Enemy at the Gate - Habsburgs, Ottomans and the Battle for Europe. Basic Books, 2009. ISBN 978-0-465-01374-6
• Zarinebaf, Fariba: Crime and Punishment in Istanbul: 1700-1800. University of California Press, 2011. ISBN 0520947568
• Işın, Ekrem: Osmanlı Donanmasının Seyir Defteri / The Logbook of the Ottoman Navy. Pera Müzesi, 2009. ISBN 9759123592
• Zurcher, Erik J.: Arming the State: Military Conscription in the Middle East and Central Asia, 1775-1925. I.B.Tauris, 1999. ISBN 186064404X