Merisuolake
| Merisuolake | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Alismatales |
| Heimo: | Suolakekasvit Juncaginaceae |
| Suku: | Suolakkeet Triglochin |
| Laji: | maritima |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Triglochin maritima |
|
| Katso myös | |
Merisuolake (Triglochin maritima) on merenrannoilla kasvava monivuotinen suolakekasvien (Juncaginaceae) heimoon kuuluva ruoho.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merisuolake kasvaa 30–70 cm korkeaksi. Varsi on lehtiä pitempi, pysty ja haaraton. Paksuudeltaan se on noin 2 mm, tyveltään paksumpi ja lehtijäänteiden ympäröimä. Lehdet kasvavat tyviruusukkeena ja ovat tupellisia, korvakkeellisia ja pystyjä. Muodoltaan ne ovat puoliliereitä ja tasasoukkia ja kooltaan 1–3 mm leveitä. Lehden kieleke on leveyttään pitempi ja suippo. Kukinto on pitkä, tiheä terttu, joka kohoaa lehtiruusuketta korkeammalle. Vaatimattomat, alle puoli senttiä leveät kaksineuvoiset kukat ovat lyhytperäisiä, kukkaperät siirottavat yläviistoon. Kukan kehä on verhiömäinen ja kuusilehtinen. Heteitä ja emejä on kuusi kappaletta. Merisuolake kukkii Suomessa kesäkuusta elokuuhun. Kukasta kehittyy kuusilohkoinen lohkohedelmä, joka on 2,5–4 mm pitkä ja vaihtelee muodoltaan leveän munanmuotoisesta lähes pallomaiseen. Merisuolakkeen lyhytkasvuinen juurakko on monivuotinen.[2][3]
Merisuolake muistuttaa lähilajiaan hentosuolaketta (Triglochin palustris), mutta on tätä isompi. Samoilla kasvupaikoilla esiintyy myös samantapainen meriratamo (Plantago maritima).[4]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Merisuolake on levinnyt laajalle alueelle pohjoisella pallonpuoliskolla. Euroopassa sitä tavataan Atlantin ja Itämeren rannikkoalueilla Pohjois-Espanjasta Pohjois-Norjaan ja Pohjanlahden perukoille. Välimeren rannikolla laji on harvinaisempi ja sitä tavataan paikoin Ranskan, Pohjois-Italian ja Kroatian rannikoilla. Sisämaassa lajia kasvaa Euroopassa siellä täällä Saksassa, Puolassa, Baltian maissa sekä Luoteis-Venäjällä. Yhtenäisempi, Aasian puolella jatkuva sisämaan esiintymä alkaa Unkarin ja Romanian tienoilta jatkuen Etelä-Ukrainaan ja -Venäjälle ja edelleen Kaukasuksen alueelle, Etelä-Siperiaan, Keski-Aasiaan sekä Kaakkois-Venäjälle, Kiinaan ja Japaniin saakka. Pohjois-Amerikassa merisuolakkeen levinneisyysalue kattaa lähes koko mantereen pohjoisimpia ja eteläisimpiä alueita lukuun ottamatta.[4]
Suomessa merisuolaketta tavataan yleisenä kaikilla merenrannoilla sekä Suomenlahdella että Pohjanlahdella. Poikkeuksena pääesiintymisalueesta on Kuusamossa Venäjän rajan pinnassa oleva esiintymä.[5]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa merisuolake kasvaa lähes poikkeuksetta merenrannoilla lähellä rantaviivaa. Laji suosii erityisesti rantaniittyjä ja kasvaa usein matalassa vedessä.[2] Sisämaasta lajia on tavattu ainoastaan Kuusamon hyvin ravinteisilta lettosoilla.[2][6] Pohjois-Eurooppaa lukuun ottamatta merisuolake on pääasiassa sisämaan laji.[4]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Merisuolakkeen möyheä verso on karjan suosimaa ravintoa rantaniityillä, onpa sitä käytetty keitettynä ihmisravinnoksikin Pohjanmeren rannoilla pinaatin tavoin.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Helsinki 2005.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Väänänen, Heikki ja Kurtto, Arto (toim.): Uusi värikuvakasvio, s. 177. (5. painos) Porvoo: WSOY, 1991. ISBN 951-0-15608-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Maiz-Tome, L.: Triglochin maritima IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 18.10.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 511.
- ↑ a b LuontoPortti: Merisuolake Viitattu 22.6.2013.
- ↑ a b c Den virtuella floran: Havssälting (myös levinneisyyskartat) Viitattu 22.6.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R., & Lahti, T. 2013: Kasviatlas 2012: Merisuolakkeen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 22.6.2013.
- ↑ Oulun kasvit 2005, s. 31.