Merikoivisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merikoivisto oli vuosina 1947–1951 perustettavaksi suunniteltu kunta, johon Koivistosta muuttaneet evakot olisi asutettu. Kunta olisi sijainnut Länsi-Pernajan paikalla, ja alueella jo asuneet 1300 henkilöä olisi siirretty muualle. Ehdotuksen kunnan perustamisesta tekivät kaksi kansanedustajaa vuonna 1947. Ainakin osa kansanedustajista oli suunnitelmasta innostuneita, mutta muun muassa presidentti Juho Kusti Paasikivi vastusti sitä. Viimeisen kerran eduskunta keskusteli hankkeesta 1950-luvun alussa. Hankkeesta luovuttiin vuonna 1951.[1]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]