Menachem Avidom
Menachem Avidom (hepr. מנחם אבידום; 6. tammikuuta 1908 Stanislaviv, Itävalta-Unkari – 5. elokuuta 1995 Tel Aviv, Israel) oli israelilainen säveltäjä.[1]
Avidom oli itävaltalaisen säveltäjä Gustav Mahlerin serkku. Hän emigroitui Palestiinan brittiläiselle mandaattialueelle vuonna 1925.[2] Avidom opiskeli musiikkia ja säveltämistä Beirutin amerikkalaisessa yliopistossa sekä Pariisin konservatoriossa[3], jossa hänen opettajiinsa kuului Henri Rabaud.[1] Hän vietti myös neljän vuoden jakson Egyptissä.[3] Vuosina 1935–1946 Avidom opetti konservatoriossa ja musiikin opettajien koulutuslaitoksessa Tel Avivissa.[4] Lisäksi hän työskenteli musiikkikriitikkona.[3]
Avidom sävelsi varhaisia teoksia impressionistiseen tyyliin, mutta siirtyi sitten kohti atonaalista sävelkieltä.[1] Vuonna 1939 hän teki sovituksia Jemenin juutalaiselle laulaja Bracha Zefiralle. Avidom alkoi tuntea mielenkiintoa Lähi-idän ja Euroopan musiikin teorioiden yhdistämistä kohtaan. Vuodesta 1944 hän sävelsi teoksia tämän pohjalta syntyneellä uudella tyylillään, joka oli leimallinen hänen myöhemmällekin sävellystuotannolleen. Tätä "välimerelliseksi" kuvattua[2] tyyliä edustivat muiden muassa huilukonsertto (1944) sekä sinfoniat nro 1 ("Amamit", 1945) ja nro 3 ("Yam ha'Tichonit", 1951).[3] Avidom esimerkiksi käytti itämaisia melodisia motiiveja, mutta hänen orkestraatioonsa vaikuttivat Maurice Ravel ja Les Six -ryhmän ilmaisu. Avidomin toinen sinfonia ("David", 1948–1949) kuvaa raamatullisen kuninkaan elämää; hänen viides sinfoniansa ("Shirat Eilat", 1956–1957) yhdistää perinteisen sinfonisen muodon ja laulusarjan.[1]
Israelin musiikissa tulivat 1960-luvun alkupuolella enemmän muotiin kansainväliset tyylit ja tekniikat alueellisen painotuksen kustannuksella. Tämä vaikutti myös Avidomiin, joka alkoi käyttää kaksitoistasäveljärjestelmää. Hänen viimeisessä sinfoniassaan (nro 10, 1981) kaksitoistasäveljärjestelmä on yhdistetty itämaisiin melodioihin. Avidom käytti useissa teoksissaan muusikoiden nimien kirjaimiin sopineiden nuottien sarjoja. Sinfoniassaan nro 7 (1960–1961) hän viittasi tällä tavalla itseensä, teoksessa ArtHur ruBinStEin (kuusi inventiota pianolle) Arthur Rubinsteiniin ja teoksessa Bachiana (1984–1985) Johann Sebastian Bachiin.[1]
Avidom sävelsi sinfonioidensa lisäksi muun muassa oopperoita, joista Alexandra ha'khashmonait toi hänelle Israel-palkinnon vuonna 1961.[1] Hänen tuotantoonsa kuuluu myös kamarimusiikkiteoksia, pianosävellyksiä ja vokaalimusiikkia. Israel-palkinnon lisäksi Avidom sai useita muitakin palkintoja, kuten Tel Avivin kunnan palkinnot vuosina 1947 ja 1956.[4] Avidom työskenteli Israelin filharmonisen orkesterin pääsihteerinä vuosina 1945–1952[2][4][1], Israelin matkailuministeriön neuvonantajana taiteissa 1952–1955, Israelin säveltäjäliiton puhemiehenä 1958–1971 ja tekijänoikeusjärjestö ACUM:n pääjohtajana 1955–1980.[3]
