Melodifestivalen 2014

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eurovision laulukilpailu 2014
Ruotsi Ruotsin euroviisukarsinta
Melodifestivalen 2014
Päivämäärä 1. helmikuuta - 8. maaliskuuta 2014
Tapahtumapaikat Malmö Arena
Cloetta Center
Scandinavium
Fjällräven Center
Sparbanken Lidköping Arena
Friends Arena
Juontaja(t) Nour El-Refai
Anders Jansson
Kappaleiden määrä
Alkukarsinnoissa 32
Voittaja Sanna Nielsen
Undo
2013 2015

Melodifestivalen 2014 oli Ruotsissa 1. helmikuuta8. maaliskuuta 2014 järjestetty laulukilpailu, jossa valittiin Ruotsin edustaja vuoden 2014 Eurovision laulukilpailuun. Kilpailun voitti Sanna Nielsen kappaleella Undo, joka sijoittui kansainvälisessä Eurovision laulukilpailussa kolmanneksi.

Kilpailun kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailu alkoi neljällä alkukarsinnalla, joissa jokaisessa kisasi kahdeksan kappaletta, joita puhelinäänestäjät äänestivät kaksikierroksisessa äänestyksessä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kolme vähiten ääniä saanutta kappaletta putosivat, minkä jälkeen jäljellä olevien kappaleiden kesken äänestystä jatkettiin. Kahden kierrosten äänten yhteismäärällä mitattuna kaksi eniten ääniä saanutta jatkoi suoraan finaaliin ja seuraavat kaksi toiseen mahdollisuuteen.

1. semifinaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen semifinaali kilpailtiin 1. helmikuuta Malmö Arenalla Malmössä.

Numero Artisti Kappale Tekijä(t) Äänet Sija Tulos
Kierros 1 Kierros 2 Yht.
1 Yohio "To the End" Andreas Johnson, Johan Lyander, Peter Kvint, Yohio 55 826 61 393 117 219 1 Finaaliin
2 Mahan Moin "Aleo" Mahan Moin, Anderz Wrethov 6 943 6 943 7
3 Linus Svenning "Bröder" Fredrik Kempe 29 464 31 268 60 732 4 Toinen mahdollisuus
4 Elisa Lindström "Casanova" Ingela "Pling" Forsman, Bobby Ljunggren, Jimmy Jansson 18 143 19 171 37 314 5
5 Alvaro Estrella "Bedroom" Jakke Erixson, Jon Bordon, Loren Francis, Kristofer Östergren 14 386 14 386 6
6 Ellen Benediktson "Songbird" Sharon Vaughn, Johan Fransson, Tim Larsson, Tobias Lundgren 43 619 55 825 99 444 2 Finaaliin
7 Sylvester Schlegel "Bygdens son" Sylvester Schlegel 5 934 5 934 8
8 Helena Paparizou "Survivor" Bobby Ljunggren, Henrik Wikström, Karl-Ola Kjellholm, Sharon Vaughn 32 141 38 297 70 438 3 Toinen mahdollisuus

2. semifinaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen semifinaali kilpailtiin 8. helmikuuta Cloetta Centerissä Linköpingissä.

Numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Äänet Sija Tulos
Kierros 1 Kierros 2 Yht.
1 JEM "Love Trigger" Thomas G:son, Peter Boström, Julimar "J-Son" Santos 18 790 26 872 45 662 4 Toinen mahdollisuus
2 The Refreshments "Hallelujah" Joakim Arnell 18 417 19 234 37 651 5
3 Manda "Glow" Joy Deb, Linnea Deb, Melanie Wehbe, Charlie Mason 10 964 10 964 8
4 Panetoz "Efter solsken" Johan Hirvi, Mats Lie Skåre, Nebeyu Baheru, Njol Badjie, Pa Modou Badjie 25 986 31 415 57 401 2 Finaaliin
5 Pink Pistols "I Am Somebody" Joakim Törnqvist, Nestor Geli, Per Ivar Hed, Susie Päivärinta, Tord Bäckström 11 435 11 435 7
6 Sanna Nielsen "Undo" Fredrik Kempe, David Kreuger, Hamed "K-One" Pirouzpanah 52 542 57 050 109 592 1 Finaaliin
7 Little Great Things "Set Yourself Free" Charlie Grönvall, Cristoffer Wernqvist, Felix Grönvall, Adam Dahlström 15 183 15 183 6
8 Martin Stenmarck "När änglarna går hem" Andreas Öhrn, Alexander Bard, Martin Stenmarck, Peter Boström 20 981 30 916 51 897 3 Toinen mahdollisuus

3. semifinaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas semifinaali kilpailtiin 15. helmikuuta Scandinaviumissa Göteborgissa.

numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Äänet Sija Tulos
Kierros 1 Kierros 2 Yht.
1 Outtrigger "Echo" Joy Deb, Linnea Deb, Anton Malmberg Hård af Segerstad, Outtrigger 18 713 19 873 38 586 4 Toinen mahdollisuus
2 EKO "Red" Joy Deb, Linnea Deb, Anna Lidman, Hannes Lundberg, Michael Ottosson 9 053 9 053 8
3 Oscar Zia "Yes We Can" Fredrik Kempe, David Kreuger, Hamed "K-One" Pirouzpanah 29 790 30 945 60 735 1 Finaaliin
4 Shirley Clamp "Burning Alive" Bobby Ljunggren, Marcos Ubeda, Sharon Vaughn, Henrik Wikström 12 617 12 617 6
5 State of Drama "All We Are" Göran Werner, Sanken Sandqvist, Emil Gullhamn, Sebastian Hallifax 24 262 18 581 42 843 3 Toinen mahdollisuus
6 CajsaStina Åkerström "En enkel sång" CajsaStina Åkerström 10 789 10 789 7
7 Ace Wilder "Busy Doin' Nothin'" Ace Wilder, Joy Deb, Linnea Deb 19 105 24 599 43 704 2 Finaaliin
8 Dr. Alban & Jessica Folcker "Around the World" Dr. Alban, Jakke Erixson, Karl-Ola Kjellholm 18 041 19 689 37 730 5

4. semifinaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljäs semifinaali kilpailtiin 22. helmikuuta Fjällräven Centerissä Örnsköldsvikissa.

Numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Äänet Sija Tulos
Kierros 1 Kierros 2 Yht.
1 Alcazar "Blame It on the Disco" Fredrik Kempe, David Kreuger, Hamed "K-One" Pirouzpanah 42 061 55 392 97 453 1 Finaaliin
2 I.D.A "Fight Me If You Dare" Albin Nicklasson, Nicklas Laine, Louise Frick Sveen 10 578 10 578 6
3 Janet Leon "Hollow" Karl-Ola Kjellholm, Jimmy Jansson, Louise Winter 8 307 8 307 8
4 Ammotrack "Raise Your Hands" Jari Kujansuu, Thomas Johansson, Calle Kindbom, Mikael de Bruin 20 425 21 202 41 627 4 Toinen mahdollisuus
5 Josef Johansson "Hela natten" Peter Boström, Thomas G:son, Josef Johansson, Peo Thyrén 9 953 9 953 7
6 Linda Bengtzing "Ta mig" Nicke Borg, Jojo Borg Larsson 15 239 15 861 31 100 5
7 Ellinore Holmer "En himmelsk sång" Ellinore Holmer, Vanna Rosenberg, Åsa Schmalenbach, Josefina Sanner, Henrik Wikström, Amir Aly 21 411 24 465 45 876 3 Toinen mahdollisuus
8 Anton Ewald "Natural" John Lundvik 39 105 32 570 71 675 2 Finaaliin

Toinen mahdollisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen mahdollisuus kilpailtiin 1. maaliskuuta Sparbanken Lidköping Arenalla Lidköpingissä. Toisessa mahdollisuudessa kilpaili kahdeksan kappaletta, joista puhelinäänestäjät ensin äänestivät neljä toiselle kierrokselle. Neljä toisen kierroksen kappaletta jaettiin kahteen kappalepariin, joista kummastakin toinen äänestettiin finaaliin.

Ensimmäinen kierros

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Numero Artisti Kappale Äänet Sija Tulos
Kierros 1 Kierros 2 Yht.
1 Ammotrack "Raise Your Hands" 16 998 16 998 8
2 Linus Svenning "Bröder" 45 657 49 295 94 952 1 Toinen kierros
3 JEM "Love Trigger" 28 626 28 626 6
4 State of Drama "All We Are" 29 352 22 150 51 502 5
5 Ellinore Holmer "En himmelsk sång" 17 685 17 685 7
6 Martin Stenmarck "När änglarna går hem" 30 681 26 366 57 047 4 Toinen kierros
7 Helena Paparizou "Survivor" 47 161 44 411 91 572 2 Toinen kierros
8 Outtrigger "Echo" 33 876 27 083 60 959 3 Toinen kierros

Toinen kierros

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pari Numero Artisti Kappale Äänet Tulos
I 1 Outtrigger "Echo" 51 627
2 Helena Paparizou "Survivor" 123 859 Finaaliin
II 1 Linus Svenning "Bröder" 77 706 Finaaliin
2 Martin Stenmarck "När änglarna går hem" 71 844

Finaali pidettiin 8. maaliskuuta Friends Arenalla Solnassa. Voittajan valitsivat yhdessä 11 maassa kokoontuneet raadit sekä puhelinäänestäjät.

Numero Artisti Kappale Raatiäänet Puhelinäänet Yht. Sija
Äänet Osuus Pisteet
1 Anton Ewald "Natural" 4 35 208 3,0% 14 18 10
2 Ellen Benediktson "Songbird" 31 75 748 6,4% 30 61 7
3 Alcazar "Blame It on the Disco" 62 120 654 10,1% 48 110 3
4 Oscar Zia "Yes We Can" 32 52 844 4,3% 21 53 8
5 Linus Svenning "Bröder" 46 93 974 7,9% 37 83 5
6 Helena Paparizou "Survivor" 57 67 366 5,6% 27 84 4
7 Yohio "To the End" 39 109 363 9,3% 43 82 6
8 Sanna Nielsen "Undo" 90 307 788 25,8% 122 212 1
9 Panetoz "Efter solsken" 15 45 614 3,8% 18 33 9
10 Ace Wilder "Busy Doin' Nothin'" 97 283 831 23,8% 113 210 2

Maakohtaiset raatiäänet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Numero Kappale  Tanska  Viro  Ranska  Saksa  Israel  Italia  Malta  Alankomaat  Venäjä  Espanja  Iso-Britannia Yht.
1 "Natural" 1 2 1 4
2 "Songbird" 4 1 4 6 10 2 2 2 31
3 "Blame It on the Disco" 12 8 8 10 6 6 12 62
4 "Yes We Can" 1 1 4 8 4 6 8 32
5 "Bröder" 2 12 6 12 2 1 10 1 46
6 "Survivor" 8 2 4 6 6 2 12 2 1 10 4 57
7 "To the End" 10 8 2 4 1 4 6 4 39
8 "Undo" 6 6 10 10 10 8 10 4 8 12 6 90
9 "Efter solsken" 4 1 2 8 15
10 "Busy Doin' Nothin'" 12 10 8 12 12 1 12 12 8 10 97