Max Lindblom
Max Josef Lindblom (29. joulukuuta 1891 Nauvo – 26. lokakuuta 1973) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka komennuksellaan Suomeen joutui santarmien pidättämäksi ja sen jälkeen hänestä tuli osa kalterijääkärien historiaa. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan Valkoisen Armeijan riveissä suojeluskuntajoukkojen päällikkönä ja komppanianpäällikkönä.[1][2]
Perhetausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lindblomin vanhemmat olivat kauppalaivuri Klas Herman Lindblom ja Amanda Olivia Fröberg. Hänet vihittiin ensimmäisen kerran avioliittoon vuonna 1928 Ilmi Thorilda Levanderin kanssa, josta hän erosi vuonna 1934 ja avioitui toisen kerran vuonna 1939 konttoristi Ingrid Natalia Holmlundin kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lindblom kirjoitti ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1913 ja liittyi Turkulaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1914–1915 ja 1922–1923.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lindblom liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 3. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Hänet komennettiin lyhyen koulutuksen jälkeen erikoistehtäviin Suomeen 16. kesäkuuta 1915. Suomessa hän toimi värvärinä ja vakoilijana. Hänen yksi merkittävimmistä tehtävistään oli auttaa talvella vuonna 1916 noin 10-miehinen alokasjoukko Merenkurkun yli Ruotsin puolelle. Edellä kuvatulta matkalta hän tplasi takaisin Suomeen Turkuun, missä hänet pidätettiin tammikuussa vuonna 1916 santarmien toimesta ilmiannon perusteella. Lindblomia pidettiin vangittuna ensin Suomenlinnassa, mistä hänet siirrettiin kesällä vuonna 1916 Katajanokan lääninvankilaan. Katajanokalta hänet siirrettiin lokakuun alussa vuonna 1916 Venäjälle Pietariin Spalernajan vankilaan. Spalernajasta hän pääsi vapaaksi Venäjän vallankumouksen alun sekavissa oloissa 12. maaliskuuta 1917. Venäjältä hän matkusti pohjoista etappitietä Ruotsiin, missä hän työskenteli ratatyövirkailijana Taalainmaalla ja toimi samalla jääkäriliikkeen etappimiehenä.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lindblom palasi takaisin Suomeen sisällissodan alkaessa Haaparannan kautta. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen jo tammikuussa 1918 ja osallistui ensin Tornion valtaukseen. Tornion valtauksen jälkeen hänet komennettiin Siikaisiin, missä hän toimi paikallisen suojeluskunnan harjoituspäällikkönä ja 15.–22. helmikuuta 1918 välisen ajan suojeluskuntajoukkojen päällikkönä. Siikaisista hän lähti joukkoineen Merikarvian rintamalle, missä hän toimi Kristiinankaupungin lentävän pataljoonan 2. komppanian päällikkönä. Myöhemmin hänet määrättiin tarkalleen 27. maaliskuuta 1918 Porin rykmentin II pataljoonan 1. (5.) komppanian päälliköksi. Hän osallistui edellä mainitun komppanian päällikkönä Ahlaisten–Noormarkun rintaman taisteluihin Haminaholmassa, Pohjansahalla, Lammella, Noormarkussa ja Porissa. Näissä taisteluissa hän haavoittui lievästi Pohjansahalla 25. helmikuuta 1918 ja pahemmin Noormarkussa 30. maaliskuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lindblom siirrettiin sisällissodan jälkeen 30. toukokuuta 1918 Varsinais-Suomen rykmentin 1. komppaniaan päälliköksi ja määrättiin 13. kesäkuuta 1918 alkaen I pataljoonan komentajaksi. Hän toimi myöhemmin myös lyhyen ajan rykmentin väliaikaisena komentajana ja palveli sen jälkeen rykmentistä muodostelussa Turun vartiopataljoonassa. Turun vartiopataljoonasta hänet siirrettiin 17. lokakuuta 1918 Itämeren jalkaväkirykmentti I:een. Lindblom erosi armeijasta 2. marraskuuta 1918 ja siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen. Suojeluskunnissa hänet sijoitettiin 29. marraskuuta 1918 paikallispäälliköksi Nauvon suojeluskuntaan, missä hän palveli 30. syyskuuta 1919 saakka. Suojeluskunnasta erottuaan hän hakeutui poliisivoimiin ja hänet nimitettiin 1. marraskuuta 1919 Kemiön piirin apulaisnimismieheksi. Myöhemmin vuonna 1923 hän hoiti lyhyen ajan Kemiön piirin nimismiehen virkaa. Hänet määrättiin 27. helmikuuta 1924 alkaen Hiittisten piirin nimismieheksi. Poliisi tehtävistä Lindblom erosi 6. huhtikuuta 1927. Edellä mainittujen poliisitehtäviensä ohella hän toimi myös Dragsfjärdin suojeluskunnan paikallispäällikkönä 1. lokakuuta 1919 – 1. syyskuuta 1925 välisen ajan ja Kemiön suojeluskunta-alueen päällikkönä 1. syyskuuta 1921 – 1. marraskuuta 1922 välisen ajan. Poliisityöt lopullisesti jätettyään hän työskenteli sen jälkeen vuosina 1929–1937 maanviljelijänä Ruissalossa. Vuoden 1937 jälkeen hän vietti vain aikaansa omistamallaan huvilalla Nauvossa.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lindblom osallistui sotien aikana perustamistehtäviin Porissa ja toimi sen jälkeen hevosottolautakunnan puheenjohtajana Nauvon ja Korppoon piirissä. Hän toimi myös sotien aikana Turun ja Porin läänin kansanhuoltopiirin tarkastajana Nauvon, Korppoon, Houtskärin ja Iniön alueella. Sotien jälkeen Lindblom toimi edelleen Turun ja Porin läänin kansanhuoltopiirin tarkastaja ja lisäksi Holhouslautakunnan jäsenenä. Hänet haudattiin Nauvoon.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
    |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.