Mauno Kajamaa

Mauno Daniel Kajamaa (vuoteen 1929 Cajander, 2. elokuuta 1907 Leppävirta – 23. maaliskuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen tekniikan tohtori ja Maanmittaushallituksen kartastotöiden osaston topografisen toimiston ja kivipainon pitkäaikainen johtaja, joka tunnetaan erityisesti Suomen peruskartoituksen uudistajana.

Saatuaan vuonna 1938 nimityksen Maanmittaushallituksen topografisen toimiston johtajaksi Kajamaa kiinnitti huomiota siihen, että laitoksen eri yksiköt valmistivat lähes toisistaan riippumatta kahta 1:20 000 -mittakaavaista karttaa: pitäjänkarttaa ja topografista karttaa. Kajamaa otti tehtäväkseen näiden yhdistämisen, ja keväällä 1943 häneltä ilmestyi julkaisu Topografisen kartoituksen perusteista erityisesti Suomen oloja silmälläpitäen, joka vuonna 1944 hyväksyttiin hänen väitöskirjanaan tekniikan tohtorin tutkintoa varten. Tuloksena työstä oli aiemmat pitäjänkartan ja topografisen kartan yhdistävä nykyaikainen suomalainen peruskartta, jonka valtakunnallinen tuotanto tarvittavien lisäselvitysten jälkeen alkoi Kajamaan johdolla vuonna 1949. Koko Suomi saatiin kertaalleen kartoitettua elokuussa 1975, vain muutama kuukausi Kajamaan kuoleman jälkeen.

Työssään Kajamaa sai tukea muun muassa Maanmittaushallituksen pääjohtajana vuosina 1929–1950 toimineelta Väinö Ahlalta.

Lähteet

• Harju, Erkki-Sakari (toim.): Mauno Kajamaa. Suomen kartoittaja. Helsinki: Suomen kartografinen seura, 2008. ISBN 978-952-92-4831-5
• Niemelä, Osmo: Mauno Kajamaa – 1907–75 – arvostettu kartografi 26.1. 2007. Suomen kartografinen seura. Viitattu 11.10.2009.^{[vanhentunut linkki]}