Mattijuhani Koponen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sperm-yhtyeen Mattijuhani Koponen lukee omaa runoaan YK:n juhlapäivänä torstaina 24. lokakuuta 1968 Nylands Nationin juhlasalissa Helsingissä.

Mattijuhani Ilmari Koponen (s. 10. lokakuuta 1941 Lappeenranta) on suomalainen performanssitaiteilija, runoilija, muusikko, säveltäjä, taidemaalari, valokuvaaja ja eläkkeellä oleva toimittaja, joka asuu Helsingissä. Hänet tunnetaan erityisesti 1960-luvun lopun underground-ryhmä Spermin johtohahmona.

Koposen isä oli sähköasentaja ja äiti sairaala-apulainen. Perheessä oli neljä lasta. Koponen näytteli Lappeenrannan kaupunginteatterissa 1950-luvulla lapsi- ja nuorisoavustajana. Varusmiespalvelunsa aikana hän toimi varusmieskuorossa aluksi laulajana ja sittemmin kapellimestarina. Koponen opiskeli varusmiespalvelun jälkeen Tampereen Draamastudiossa, näytteli Tampereen Ylioppilasteatterissa sekä Tampereen Työväen Teatterissa. Ansioistaan näyttelijänä Koponen kutsuttiin vierailevaksi näyttelijäksi Helsinkiin Ylioppilasteatteriin, jossa hän oli vuodet 1963–1964. Tämän jälkeen hän muutti Pariisiin, jossa tutustui suomalaiskirjailijoihin Pentti Holappaan ja Olli-Matti Ronimukseen, ja pestautui perheeseen au-pairiksi.

Vuonna 1965 Koponen palasi Suomeen. Tuolloin käynnistyi hänen avantgarde-kautensa ja syntyi The Sperm (solujen yhteisö, jonka tehtävänä oli luoda ja tuottaa inhimillistä elämää). Koposen tunnetuin performanssi Kain ja Abel oli 2. joulukuuta 1968 Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla, jossa hän pimeässä salissa suoritti flyygelin päällä yhdyntää imitoivan performanssin vastanäyttelijänsä kanssa. Koponen sanoi: ”Tarkoitus oli kyllä naida, tehdä ihan todellinen akti, mutta esityspäivän aamuna tälle partnerilleni tuli voimakkaat kuukautiset ja hän joutui teippaamaan itsensä; hän oli ihonvärisessä trikoossa. Ja kun sali oli täynnä ihmisiä, muakin siinä tilanteessa jännitti – ja olisi jännittänyt vaikka hän ei olisikaan ollut teipattu – niin ettei mulla ottanut eteen.”[1] Tämä sekä runonlausunta alasti 24. lokakuuta samana vuonna toivat Koposelle ensikertalaisena kuuden kuukauden vankilatuomion. Vuonna 2007 valmistui Koposen performanssista ja sen seurauksista kertova dokumenttielokuva Mies ja tuomio (ohjaaja Timo Peltonen).

1960-luvulla Koponen toimitti myös International Organ -sanomalehteä. Underground-kauden jälkeen Koponen toimi runsaat parikymmentä vuotta toimittajana eri medioissa. Työskennellessään 1970-luvun alkuvuosina Joensuussa toimittajana Koponen perusti yhdessä nuorten joensuulaismuusikoiden kanssa Joensuun Popmuusikot ry:n, joka järjestää vuosittain tunnettua Ilosaarirock-festivaalia.

Koponen oli perustamassa MUU ry:tä 1987–1988, ja hänet valittiin sen kunniapuheenjohtajaksi 1992. Koponen on Suomen taiteilijaseuran, Lappeenrannan Kilta ry:n sekä Kiila ry:n jäsen.

Moskovan TV2 tallensi ja esitti 10. lokakuuta 1991 Koposen 50-vuotisjuhlaperformanssin Moskovan Nykytaiteen keskuksen ja MUU ry:n festivaaleilla Moskovan Nykytaiteen keskuksessa.

Koposella on ollut lisäksi näyttelyitä muun muassa Islannin kulttuuritalossa, Kööpenhaminassa, Tallinnassa ja Venäläis-suomalaisen taiteiden välisillä festivaaleilla Terijoella. Lisäksi Elonkorjaajien ryhmään kuulunut kuvataiteilija Olli Lyytikäinen on ikuistanut hänet nerojen joukkoonselvennä. Muita Lyytikäisen uskonnollisissa kulttikuvissa esiintyviä neroja ja tähtiä olivat Andre Breton, Antoine de Saint-Exupéry ja Greta Garbo.[2]

Koposella on kolme lasta ja viisi lapsenlasta.

Koposelle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2014.[3]

Runokokoelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Valkeuden lapset, 1965
  • Beetlehemin tähti, 1972, Karisto
  • Ei polta maa, 1974, Karisto
  • Aurinko ja tuuli, 1980, Suomen Luonnonsuojeluliiton tilaama ympäristövuoden 1980 konsertin sanoitus
  • Jokainen hetki valmistautumista: Runoja kolmelta vuosikymmeneltä, 1988, Innovation Oy Oivallus (kokoelma edellisten kirjojen runoista)
  • Jäniksenä maailmassa, 1990, Kukkiva Omenapuu
  • Kuin pieniä astioita, 1991, Kukkiva Omenapuu
  • 28 omenaa, 1991, Kukkiva Omenapuu
  • Eurooppa, Odysseia D-junassa, 1992, Kukkiva Omenapuu
  • Kun vaahterat hikoilevat, 1994
  • Ajan kuvia, 1997, Nastamuumio Oy
  • Kuutamoserenadi: Romanssirunoja, Mattijuhani Koponen ja Karolina Kiil, 1999, Nastamuumio Oy
  • Kopoelma: Pieni taidekirja, MJQ-tuotanto 2011
  • The Sperm: Shh! (1970)
  • Samsa-Trio: Samsa-Trio (1972)
  • Mattijuhani Koponen & Upi Sorvali: Aurinko ja tuuli (Suomen Luonnonsuojeluliiton tilaaman vuoden 1980 konsertin laulujen sanoitus Upi Sorvalin säveltämänä, 1980)
  • Tiananmen 4.–6.6. 1989 (1994)
  • Hamlet, 1968, Helsinki
  • Sisyfos, 1968, Helsingin ylioppilasteatteri
  • Betlehemin tähti, 1968, Vanha YO-talo, Helsinki
  • Kuoleman puutarha, 1970, underground-ooppera, Helsingin juhlaviikkojen tilaustyö
  • Suomalainen elämänmuoto, 1970, Helsinki

Videoelokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Death of the Underground, 1988
  • Mon Paris 2013, mediataideteos
  • Jeanne d'Arc 2009 — Näyttelijä (baarin asiakaskuntaa)
  • Mies ja tuomio 2007 — Esiintyjä
  • Laihan miehen balladi 1993 — Näyttelijä
  • JOE 1990 — Näyttelijä (Joe)
  • Suomalaisia ympyröitä 1981 — Teksti
  • Pilvilinna 1970 — Näyttelijä (paljaspeppuinen näyttelyn pystyttäjä)
  • Huumaava elämänlanka 1966–1968 — Esiintyjä
  1. Lindfors, Jukka & Salo, Markku: Ensimmäinen aalto, Helsingin underground 1967 - 1970, s. 142. Odessa. ISBN 951-9178-35-X
  2. Kivirinta, Marja-Terttu – Rossi, Leena-Maija – Pohjola, Ilppo: Koko hajanainen kuva: Suomalaisen taiteen 80-luku, s. 212–213. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16570-0
  3. He saivat taiteilijaeläkkeet – katso lista! 30.6.2014. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 30.6.2014.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Varjola, Markku: ”Mies ja tuomio”, Mattijuhani Koposen ja Timo Peltosen haastattelu. Filmihullu 2/2008.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]