Matti Wihuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matti Wihuri (12. marraskuuta 1905 Tampere – 26. joulukuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen diplomi-insinööri, sodanaikaisen radiotiedustelun ja sotilasradioliikenteen tekniikan, myöhemmin elektroniikan sovellusten ja kaupan kehittäjä sekä radioamatööri (tunnus OH2OH).[1]

Perhetausta ja opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wihurin vanhemmat olivat Frans Ludvig Wihuri (ent. Vikholm, 1873–1940) ja Maria Alice Vikholm (o.s. Granstedt, 1877–1959). Matti Wihuri oli naimisissa Lea Orvokki Wihurin (o.s. Hongisto) kanssa.[2] Wihuri valmistui ylioppilaaksi 1924 ja opiskeli konetekniikkaa Polyteekissa eli Suomen Teknillisessä Korkeakoulussa.[1]

Suojeluskuntatoiminnasta talvisotaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wihuri osallistui suojeluskuntajärjestön toimintaan toimien aluepäällikkönä Raahen suojeluskuntapiirissä ja myöhemmin Etelä-Pohjanmaan piirissä.[1] Hän otti osaa puolustusvoimien syksyllä 1939 järjestämään kolmanteen tiedustelualan kertausharjoitukseen.[3] Harjoitus keskeytyi ylimääräisten kertausharjoitusten vuoksi, jolloin Wihuri komennettiin kouluttajaksi sissiradistien kurssille.[1]

Vuoden 1939 loppupuolelta Wihurin suunnitteli sissien käyttöön radiolähetintä saksalaisen kenttäradion pohjalta yhdessä kahden muun radioamatöörin, K. Uusitalon ja A. Salmisen kanssa.[4][5] Talvisodassa reservin luutnantti Wihuri palveli päämajan tiedustelujaoston viestitiedustelutoimistossa (Tied. 2).[3]

Välirauhan aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välirauhan aikana Suomen puolustusvoimille saatiin Ruotsista aiemmin tilattua radiokalustoa ja suuntimolaitteita. Tuusulassa ja Evolla aloitti toimintansa radiotiedustelua palvellut ns. Hallamaan aliupseerikoulu 60 miehen vahvuisena. RUK:ssa jatkaneita kurssilaisia oli myöhemmin radiotiedustelun organisaatioiden keskijohdossa.[6] On mainittu, että Evon kurssin parhaimmistoon kuului myöhempi ministeri Ahti Karjalainen.[7]

Välirauhan aikana käynnistyi Päämajan radiopataljoonan perustaminen.[8]

Jatkosota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päämajan radiopataljoona perustettiin 18. kesäkuuta 1941 radiotiedustelua varten. Wihuri toimi sen neljännen komppanian päällikkönä. Komppania hoiti yhteydenpitoa kaukopartioihin.[9] Yhteydenpidossa keskeisiä välineitä olivat Kyynel-radiot ja tukiasemaverkko. Alkuvaiheessa Kyynelessä oli vain lähetin ja varayhteytenä myöhemminkin käytettiin Yleisradion taajuudelle kiinteästi viritettyä vastaanotinta, Töpöä. Yleisötiedotusten (asevelitiedotusten)[8] joukossa välitettävät koodia käyttävät viestit tunnettiin päämajan tiedustelun ja Yleisradion yhteydenpidossa nimellä "viesti Wihuri"; nimitys viittaa Matti Wihurin rooliin toimintamallin kehittelijänä ja yhteyshenkilönä.[10][11]

Yhdessä sotilasmestari Alvar Ahosen kanssa Matti Wihuri kehitti sähkötysviestien salaamista varten ns. Allu-salauskiekon. Se pohjautui Albertin salakirjoituskiekkoon, joka on saanut nimensä kehittäjästään, 1400-luvulla eläneestä Leon Battista Albertista. Albertin kiekko on kryptografian historian ensimmäinen moniaakkostokoodi.[12][13] Allu-kiekkoja käytettiin pareittain, vain kahdessa kiekossa oli sama koodaus, eikä järjestelmää tiettävästi pystytty jatkosodan aikana murtamaan.[14]

Vuodesta 1942 lähtien Suomi koulutti sotavangeista asiamiehiä eli Neuvostoliittoon lähetettäviä vakoilijoita ns. Äänislinnan Tiedustelijainkoulussa. Kapteeniksi ylennyt Wihuri kuului radistien kouluttajiin.[15] Radistien tuli esimerkiksi kyetä paikallistamaan ja korjaamaan heille annetun kaluston vikoja. Kun kaukopartio-osastot koottiin yhteen Erillinen pataljoona 4:ksi kesällä 1943, Wihurista tuli sen viestipäällikkö.[16]

Asekätkentä ja Stella Polaris

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan lopulla Suomi varautui ns. asekätkennällä ja eräillä muilla toimilla, kuten tiedustelukaluston, -aineiston ja henkilöstön siirrolla Ruotsiin (Operaatio Stella Polaris) mahdolliseen sissisotaan, jos Neuvostoliitto miehittäisi Suomen. Hankkeiden paljastuttua valtiollinen poliisi, kommunistinen "Punainen Valpo", kuulusteli myös Wihuria näistä valmisteluista.[17]

Edellä mainituista operaatioista erillään joillekin kaukopartiomiehille oli annettu tehtäväksi piilottaa aseita, patruunoita ja Kyynel-radioita. Wihuri antoi tämän tehtävän eräille vastuuhenkilöille toimiessaan partiotoimintaa hoitaneen Erillinen pataljoona 4:n viestipäällikkönä.[16]

Siviiliura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan päätyttyä Wihuri oli keväällä 1945 Phillipsin palveluksessa, ennen kuin siirtyi Ruotsiin Stella Polaris -operaatiossa.[18] Wihuri työskenteli mm. sähkötekniikan tukkukaupan parissa vuodet 1946–1950 Oy Phillips Ab:ssä osastopäällikkönä ja vuodet 1950–1970 Sähköliikkeiden Oy:ssä.[19]

Toiminta Radioinsinööriseurassa (myöhempi Elektroniikkainsinööriseura)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wihuri toimi Radioinsinööriseuran ja Elektroniikkainsinöörien seuran puheenjohtajana 1955–1957. Television mahdollisuuksista kiinnostuneena hän edusti Radioninsinööriseuraa Tekniikan edistämissäätiön vuonna 1956 perustamassa televisiotoiminnan kehittämiseen tarkoitetun rahaston hallituksessa.[20]

Veteraanitoimintaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wihuri oli vuonna 1980 toimintansa aloittaneen Erillinen pataljoona 4:n historiikkitoimikunnan asiantuntijajäsen.[21]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jaakko OH8FCK [pseudonyymiä käyttävä radioamatööri]: ALLU-salauskiekon käyttöohje ver 1.1 www.oh3ac.fi. Lahden radioamatöörikerho. Viitattu 26.1.2022.
  • Elfvengren, Eero, Kosonen, Matti & Laidinen, Einar: Vihollisen selustassa: Päämajan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1939–1944. Suomentanut Vappu Orlov (Einar Laidisen osuudet). Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-22154-8
  • Heiskanen, Raimo: Saadun tiedon mukaan...: Päämajan johtama tiedustelu 1939-1945. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10173-0
  • Himma, Katri: Diplomi-insinööri Matti Wihuri: ULA-radion ja television innokas puolestapuhuja. Helsingin sanomat:ihmiset, 5.1.1993.
  • Janhunen, Reino: Matti Wihuri OH2OH - Kyynelradistien ja viestilottien ansioitunut kouluttaja sral.fi. 15.10.2017. Viitattu 23.1.2022.
  • Kahn, David: The Codebreakers: The Comprehensive History of Secret Communication from Ancient Times to the Internet. New York (N.Y.): Scribner, 1996. ISBN 0-684-83130-9 (englanniksi)
  • Lehtonen, Lauri, Liene, Timo & Manninen, Ohto: Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia: Suomen radiotiedustelu sodassa. Docendo, 2018. ISBN 978-952-291-478-1
  • Manninen, Ohto & Lehtonen, Lauri: Stella Polariksen perintö: tiedusteluhistoriaa 1944-1950. Docendo, 2019. ISBN 978-952-291-692-1
  • Mäkelä, Jukka L.: OsKu : Tiedustelua ja kaukopartiointia välirauhan ja jatkosodan ajoilta. Porvoo : WSOY, 1966.
  • Saressalo, Lassi: Päämajan kaukopartiot jatkosodassa. Juva: WSOY, 1987/2011. ISBN 978-951-0-38156-4
  • Turunen, Pekka: Salaisen sodan asiamies: Mannerheim-ristin ritari Paavo Suoranta. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-7066-9
  • Velander, Paavo & Pollari, Orvo: Radiosta elektroniikkaan: Elektroniiikkainsinöörien seura 1926-1979. Espoo: Elektroniikkainsinöörien seura, 1980. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.1.2022).

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Janhunen, Reino: Matti Wihuri OH2OH - Kyynelradistien ja viestilottien ansioitunut kouluttaja sral.fi. 15.10.2017. Viitattu 23.1.2022.
  2. ↑ Matti Wihuri Myheritage.fi. Viitattu 23.1.2022.
  3. ↑ a b Heiskanen 1988, 35
  4. ↑ Mäkelä 1966, 15–16
  5. ↑ Elfvengren, Kosonen & Laidinen 2010, 126
  6. ↑ Jatkosodan Pikkujättiläinen 2005, 174–175
  7. ↑ Lehtonen, Liene & Manninen 2018, 59
  8. ↑ a b Elfvengren, Kosonen & Laidinen 2010, 207
  9. ↑ Jatkosodan Pikkujättiläinen 2005, 175–176
  10. ↑ Yleisradiossa luettujen viestien salaamiseen tarkoitetun koodijärjestelmän ja viestien koodaamiseen käytetyt salakirjoituskiekot suunnitteli Matti Wihuri, mistä järjestelmästä käytetty nimitys Viesti Wihuri juontui.
  11. ↑ Osasto Marttinan partiolle 60/3 tarkoitettu 23. tammikuuta 1944 lähetetty viesti on tallennettu Carl-Erik Creutzin uudelleen lukemana Ylen radioarkistoon: Lindfors, Jukka: Asemasotaa 1942-1944: Salasanoma kaukopartiomiehille (rekonstruktio) 23.6.2009. Yle. Viitattu 23.1.2022.
  12. ↑ ALLU-salauskiekon käyttöohje ver 1.1
  13. ↑ Kahn 1996, 125–130
  14. ↑ Elfvengren, Kosonen & Laidinen 2010, 209
  15. ↑ Heiskanen 1988, 181–182
  16. ↑ a b Turunen 2006, 51
  17. ↑ Heiskanen 1988, 282
  18. ↑ Manninen & Lehtonen 2019, 151
  19. ↑ Himma 1993
  20. ↑ Velander & Pollari 1980, 142, 78
  21. ↑ Saressalo 1987/2011, Aluksi
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Matti_Wihuri&oldid=22822991”