Matti Mannerkorpi
Matti Mannerkorpi (19. huhtikuuta 1930 Helsinki – 18. tammikuuta 2018 Helsinki) oli suomalainen kehitysyhteistyöneuvos.[1][2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Matti Mannerkorven vanhemmat olivat Aarne Toivo August Mannerkorpi (e. Mohell) ja Naimi Alfhilda Rehakka-Laikko. Hän pääsi ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta 1949 ja suoritti Merisotakoulussa meriupseerin virkatutkinnon 1951 ja merikapteenitutkinnon 1954. Mannerkorpi valmistui Turun yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1955 ja filosofian lisensiaatiksi 1958.[2]
Mannerkorpi toimi Merivoimissa upseerina 1951–1955. Hän oli vuosina 1971-1991 Upseerit evp ry:n johtokunnassa ja yleni reservissä 1979 komentajakapteeniksi. Mannerkorpi oli Helsingin Sanomien toimittajana 1955–1956 ja Turun yliopistossa ylimääräisenä opettajana 1958–1960. Hän oli Kansallis-Osake-Pankissa ekonomistina ja Talouden Katsauksen toimittajana 1960–1963, Helsingin Sanomien rahatalouden avustajana 1961–1963, Turun kesäyliopiston opettajana sekä Vuosaari-säätiön asiamiehenä rakentaen muun muuassa Vuosaaren sillan ja yleisurheilukentän 1966–1970. Mannerkorpi toimi YK:n päämajassa New Yorkissa ja ulkoministeriön kansainvälisen kehitysyhteistyön asiantuntijatehtävissä 1964–1990.[2]
Mannerkorpi toimi jo 1940-luvulla Helsingin Norssin Kipinän ja Konventin varapuheenjohtajana sekä myöhemmin Vanhojen Norssien hallituksen puheenjohtajana, Yleisradion nuorisoparlamentin jäsenenä ja Teiniliitossa liikuntajaoston varapuheenjohtajana. Hän toimi myös Kansainvälisen kehitysyhteistyön seuran Society for International Development varapuheenjohtajana ja myöhemmin kunniajäsenenä. [1]
Mannerkorpi oli kansainvälisen talouden tunnettu asiantuntija ja luennoitsija julkaisten lukuisia artikkeleita alan johtavissa lehdissä. Hän oli myös aikaansa edellä olevassa Erno Paasilinnan toimittamassa ja Kariston julkaisemassa vuonna 1963 ilmestyneessä Pidot Aulangolla Suomen älymystön edustajien keskustelukirjan Talousmies. Keskustelijat esiintyivät kulttuuripoliittisessa keskustelutilaisuudessa salanimillä johtuen sen aikaisesta Kekkosen kontrolloimasta polittisesta ilmapiiristä. Keskusteluiden aiheina olivat Kansallisuus-kansainvälisyys; Ulkopolitiikkaa ja ulkopolitiikkaa; 1960-luvun kulttuuripolitiikka sekä Kirjallisuutta ja kirjallisuutta. Presidentti Urho Kekkonen kirjoitti Kariston kustannusjohtajalle ja yhdelle keskustelijoista Martti Qvistille myllykirjeen, jossa hän arvosteli kovin sanoin muun muassa keskustelussa esitettyjä väitteitä Neuvostoliiton ”myöntyvyyssuunnan” olemassaolosta ja kritiikkiä Kekkosen harjoittamaa idänpolitiikkaa vastaan. Helsingin työväentalolla 25. syyskuuta 1964 pitämässään puheessa Kekkonen käytti Aulangon pidoissa käytyä ulkopoliittista keskustelua varoittavana esimerkkinä virallisen ulkopolitiikan vastaisuudesta.
Mannerkorpi oli naimisissa vuodesta 1960 valtiotieteen maisteri Aila Kyllikki Heikkilän kanssa.[2] Avioliitosta Aila Mannerkorven kanssa hänellä oli kaksi lasta; Päivi Mannerkorpi ja Kalle Mannerkorpi.
Julkaisuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Julkinen valta ja yhteiskuntataloudellinen tutkimus. Esitelmä Åbo Akademissa 12.10.1977. Turun korkeakoulujen yhteiskunnallistaloudellinen tutkimusyhdistys, Turku 1977
Toimitustöitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- J. K. Paasikivi. Karisto 1970
Suomennoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Albert Speer : Diktaattorin työkaluna. Kirjayhtymä, Helsinki 1969 (alkuteos Erinnerungen)