Matti Kaksonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Nokipojat” eli Matti Kaksonen (vas.) ja Viljo Korpela Peacock-teatterissa vuonna 1960.

Matti Kaksonen (8. helmikuuta 1914 Sortavalan maalaiskunta6. joulukuuta 1993 Vantaa) oli suomalainen voimistelija, akrobaatti ja varieteetaiteilija. Hän ylsi mitalisijoille Antwerpenin vuoden 1937 työläisolympialaisissa ja esiintyi akrobaattina muun muassa Viljo Korpelan kanssa Pariisin Moulin Rougessa 1955.[1][2]

Sortavalan maalaiskunnassa syntynyt Kaksonen muutti jo lapsena perheensä kanssa Helsinkiin, opiskeli peltisepäksi ja työskenteli hissiyhtiö Koneen verstaalla. Voimisteluharrastuksesta kehittyi ensin permantovoimistelijan kilpailu-ura Helsingin Työväen Voimistelijoissa ja sitten pitkä ura sirkus- ja varieteeakrobaattina, joka alkoi seuratovereiden Eino Pajun ja Allan Raskin kanssa perustetusta akrobatiaryhmästä. Jatkosodassa Kaksonen palveli aluksi konekiväärikomppaniassa, mutta esiintyi sitten viihdytysjoukoissa Unto Sariolan perustamassa Karhumäen tivolissa. Sotien jälkeen Kaksonen kiersi Suomea Pajun ja Raskin sekä Viljo Korpelan kanssa eri kokoonpanoissa, joiden nimiä olivat Ramos, 3 Amigos, Nokipojat ja Iloiset Nokipojat. Muita vantterampi Matti Kaksonen oli monissa akrobaattitempuissa ryhmän alimmaisena ”kivijalkana”. Vakituisia esiintymispaikkoja olivat ravintola Fennia Rautatientorilla ja Linnanmäen Peacock-teatteri. 1950-luvun keskivaiheilla Kaksosen ja Korpelan muodostama Nokipojat-ryhmä esiintyi myös Tukholmassa, Oslossa, Moskovassa, Englannin Blackpoolissa ja Pariisin Moulin Rouge -varieteessa.[3][2][4][1]

Matti Kaksonen lopetti akrobatiaesityksensä 1960-luvun keskivaiheilla ja toimi sitten ravintola Kaivohuoneen huoltomiehenä. Hän sai valtion taiteilijaeläkkeen muutamaa vuotta ennen kuolemaansa 79 vuoden iässä joulukuussa 1993.[1]

  1. a b c Kangosjärvi, Jaakko: Varieteetaiteilija Matti Kaksonen Karhumäen tivolista Nokipoikien kivijalaksi Helsingin Sanomat. 23.12.1993. Viitattu 7.7.2018. (Tilaajille.)
  2. a b Viihdetaiteilija Viljo Korpela kuoli Ilta-Sanomat. 5.8.2005. Viitattu 7.7.2018.
  3. Nieminen, Kari: Nokipojan poika Sirkusteltta-blogi. 15.9.2011. Viitattu 7.7.2018.
  4. Nieminen, Kari: Viljo Korpela ja muita Nokipoikia Sirkusteltta-blogi. 3.5.2014. Viitattu 7.7.2018.