Matti Jääski
Matti Jääski (14. heinäkuuta 1888 Pudasjärvi – 26. kesäkuuta 1956) oli suomalainen jääkärivääpeli ja heimosoturi. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Antti Jääski ja Anna Maria Degerström.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jääski työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 8. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jääski saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin rehumestariksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 23. maaliskuuta 1918 alkaen pataljoonan esikuntaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Kämärällä sekä Viipurissa.[1][2]
Heimosoturi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jääski palveli sisällissodan jälkeen kuormastoaliupseerina Kaartin jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniassa, josta hänet vapautettiin 23. elokuuta 1918 hänen yli-ikäisyytensä takia vakinaisesta palveluksesta ja hän siirtyi varastonhoitajaksi Hennalan leirille. Jääskin sotaintoa ei suinkaan laskenut se, että hänet vapautettiin asepalveluksesta yli-ikäisenä, vaan päinvastoin hän tiesi kelpaavansa rintamalle ja näin ollen hän liittyikin kesällä 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän palveli kuormastonjohtajana 1. rykmentin 2. pataljoonan esikunnassa. Sotaretkeltä palattuaan hän sai valtion viran Riihimäen varavankilan vartioiden tarkastajana, missä tehtävässä hän toimi noin vuoden päivät.[1][2]
Mutta kauan eivät Jääskiä siviilielämän riennot viehättäneet, vaan hänen verensä veti sotatoimiin ja näin ollen hän katsoi parhaaksi auttaa Vienan-Karjalassa aseisiin nousseita heimoveljiä. Näin hän liittyi Vienan-Karjalan sotaan (itäkarjalaisten kansannousu) loppuvuodesta 1921. Tällä sotaretkellä hän toimi konekiväärikomppanian päällikkönä ja otti osaa muun muassa Kostamuksen taisteluun. Sodasta hän palasi vuoden 1922 alkupuolessa ja sai tämän kaiken vaivansa palkkana armeijalta viran armeijan sikalasta Pasilasta 5. helmikuuta 1926. Myöhemmissä elämänsä vaiheissa hän oli hoidettavana rintamilta saamiaan vaivoja Helsingin maalaiskunnassa sijainneessa kunnalliskodissa.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
   |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.