Martti Enäjärvi
Martti Jaakko Juhani Enäjärvi (s. 14. elokuuta 1942 Helsinki) on suomalainen juristi,[1] joka toimi Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) pääjohtajana vuosina 1986–2010.
Enäjärvi suoritti oikeustieteen tutkinnon vuonna 1969 ja auskultoi asianajajaksi 1972. Hän opetti Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1971–1975 ja toimi yritysjohdossa.[2] PRH:n pääjohtajana Enäjärvi toimi vuodesta 1986 syksyyn 2010, jolloin hän jäi eläkkeelle.[3] Hänet valitsi tehtävään SMP-taustainen Urpo Leppänen.[4] Kotimaisen virkansa ohella Enäjärvi oli Euroopan unionin harmonisointiviraston (OHIM) johtokunnan puheenjohtaja vuodesta 2004.[5] Virkamiesuran ohella hän on toiminut muun muassa Helsingin Suomalaisen Klubin puheenjohtajana (1996–2001) ja Paasikivi-Seurojen Liiton puheenjohtajana.[6] Hänet kutsuttiin Suomalaisen Klubin kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2007.[7]
Enäjärvi tuomittiin joulukuussa 2012 Helsingin hovioikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta ja maksuvälinepetoksista 80 päiväsakkoon. Päätöksen mukaan hän oli rikkonut valtion luottokortin käyttöä koskevia määräyksiä ja syyllistynyt siten virkavelvollisuuden rikkomiseen. Enäjärvi nosti vuosina 2005–2010 työnantajansa luottokortilla noin 49 000 euroa, jotka maksoi myöhemmin takaisin.[8]
Martti Enäjärven isä oli oikeuskansleri Jaakko Enäjärvi.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Karlsson, Lars – Vartiainen, Pertti (toim.): Suomen lakimiehet – Finlands jurister 1970, s. 114. Suomen Lakimiesliiton Kustannus, 1970.
- ↑ Martti Enäjärvi Symposia in Krakow, Speakers. Patent Office of Poland. Arkistoitu 19.4.2016. Viitattu 8.4.2016. (englanniksi)
- ↑ PRH:n ex-pääjohtajalle ja ylijohtajalle virkarikossyytteet. Hs.fi 25.10.2011.
- ↑ Ylipääjohtaja ja suomalaista virkamieselämää: käsikirjoitus yle.fi. Viitattu 15.4.2016.
- ↑ Martti Enäjärvi EU-viraston johtoon Suomen Madridin-suurlähetystö. 2004. Viitattu 8.4.2016.
- ↑ Paasikivi-Seurojen Liiton ja sen johtokunnan puheenjohtaja, Paasikivi-Seura Paasikivi-seura.fi. Arkistoitu 22.4.2016. Viitattu 15.4.2016.
- ↑ Klubin kunniajäsenet (syntymäajan lähde) Helsingin Suomalainen Klubi. Arkistoitu 5.4.2016. Viitattu 8.4.2016.
- ↑ Enäjärvi ei saanut valituslupaa korkeimpaan oikeuteen. Hs.fi 27.3.2013.
PRH:n entisen pääjohtajan petostuomio pysyi hovissa. Yle.fi 3.12.2012. - ↑ Kuka kukin on 1978 (Projekt Runeberg).