Martta Kontula

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Martta Edit Maria Kontula)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kontula 1930-luvun alussa.

Martta Edit Maria Kontula, käytti sanoittajana salanimeä Martti, (20. kesäkuuta 1908 Kymi20. syyskuuta 2006 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä.

Kontula opiskeli Suomen Näyttämöopistossa ja aloitti uransa Helsingin Kansanteatterissa. Hän näytteli vuosina 1933–1960 yhteensä 18 elokuvassa, lähinnä sivuosissa. Ensimmäinen elokuvista oli Georg Malmsténin ainoaksi jäänyt elokuvaohjaus Pikku myyjätär, jossa Kontula oli nimiosassa. Viimeinen oli Edvin Laineen ohjaus Myöhästynyt hääyö vuodelta 1960.

Kaunisääninen Kontula esiintyi teatterin puolella monissa opereteissa, joita olivat muun muassa Iloinen leski, Tanssiva Savoy ja Mustalaisruhtinatar. Hän teki myös puheteatterirooleja esimerkiksi Niskavuoren Ilonana, Ensio Rislakin Rumana Elsana, Ilmari Turjan Tuomari Marttana ja Lorcan Bernarda Alban talon vanhimpana tyttärenä.[1]. Näyttelijäntyön ohella Kontula teki iskelmäsanoituksia, joita ovat levyttäneet Harmony Sisters ja Arvi Tikkala.

Kontula sai Pro Finlandia -mitalin 1958.

  1. Uexküll, Sole: Martta Kontula juhlii Marizana. Helsingin Sanomat, 10.2.1959, s. 12. Näköislehti (maksullinen).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.