Martin Munkácsi
Martin Munkácsi (alk. Márton Mermelstein; 18. toukokuuta 1896 Kolozsvar, Itävalta-Unkari – 13. heinäkuuta 1963 New York, Yhdysvallat) oli unkarilainen valokuvaaja, joka työskenteli Saksassa (1928–1934) ja sittemmin Yhdysvalloissa.
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Munkácsi oli Unkarissa asuessaan sanomalehdentoimittaja ja valokuvaaja ja oli erikoistunut urheiluun. Siihen aikaan varsinaisia urheilukuvia voitiin ottaa vain ulkona päivänvalossa. Munkácsin keksintö oli tehdä urheiluvalokuvista hyvin huolellisesti sommiteltuja toimintavalokuvia, jotka edellyttivät sekä taiteellista silmää että teknistä taitoa.
Munkácsin läpimurto tapahtui kohtalokkaan tappelun kuvaamisen ansiosta. Nuo kuvat vaikuttivat taposta syytetyn oikeudenkäynnin lopputulokseen, ja Munkácsista tuli niiden ansiosta tunnettu. Kuvien tuoma julkisuus auttoi häntä saamaan työtä Berliinissä vuonna 1928 Berliner Illustrirte Zeitungissa, jossa hänen ensimmäinen julkaistu kuvansa esitti lätäkön halki syöksyvää kilpa-autoa. Hän työskenteli myös muotilehti Die Damelle.
Hän ei kuvannut pelkästään urheilua ja muotia vaan vielä enemmän berliiniläisiä, rikkaita ja köyhiä, kaikissa heidän puuhissaan. Hän kävi kuvaamassa Ullmanin kustantamon julkaisemassa Berliner Illustrirte Zeitungissa julkaistuihin kuva-aukeamiin Turkissa, Sisiliassa, Egyptissä, Lontoossa, New Yorkissa ja kuten tiedetään Liberiassa.[1]
Häntä kiehtoivat nykyajan vauhti ja uudet jännittävät kuvauspaikat, etenkin lentäminen. On ilmakuvia, on ilmassa otettuja kuvia naisten lentokouluista, on Zeppelinistä käsin otettuja kuvia, kuten kuvat jotka hän otti matkalla Brasiliaan lentäessään yli laivan, jonka matkustajat vilkuttavat yläpuolellaan olevalle ilma-alukselle.
21. maaliskuuta 1933 hän valokuvasi pahaenteisen "Potsdamin päivän", jolloin iäkäs presidentti Paul von Hindenburg ojensi Saksan Adolf Hitlerin käsiin. Berliner Illustrirte Zeitungin toimeksiannosta hän kuvasi Hitlerin sisäpiiriä, missä oli oma irvokkuutensa, sillä hän oli juutalainen ja ulkomaalainen.
Berliner Illustrirte Zeitung kansallistettiin vuonna 1934, sen juutalainen päätoimittaja Kurt Korff erotettiin ja sen uutta luova valokuvaus korvattiin kuvilla saksalaisista sotajoukoista.
Munkácsi lähti New Yorkiin, missä hän solmi 100 000 dollarin sopimuksen muotialan huippulehden Harper's Bazaarin kanssa. Kekseliäästi hän lähti usein kuvaamaan ulos studiosta, rannalle, maatiloille, lentokentälle. Hän teki yhden ensimmäisistä artikkeleista, joka oli kuvitettu alastonkuvilla viihdelehdessä.
Hänen ottamissaan muotokuvissa ovat olleet muun muassa Katharine Hepburn, Leslie Howard, Jean Harlow, Joan Crawford, Jane Russell, Louis Armstrong, ja kuviin kuuluu myös Fred Astairesta otettu loistava tanssikuva.
Monien onnettomien yhteensattumien jälkeen loistava ja juhlittu Munkácsi kuoli köyhänä ja kiisteltynä.[1] Eräät yliopistot ja museot kieltäytyivät ottamasta vastaan hänen arkistoaan, ja se hajosi pitkin maailmaa.
Berliiniläisen Ullsteinin kustantamon arkisto ja hampurilainen F. C. Gundlachin kokoelma sisältävät kaksi laajinta Munkácsin teosten kokoelmaa.[1]
Munkácsin vaikutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| ” | Ajattele samalla kun laukaiset. | ” |
– Martin Munkácsi | ||
Vuonna 1932 nuori Henri Cartier-Bresson, joka oli tuolloin itsenäinen valokuvaaja, joka kirjasi matkojaan ja ystäviään, näki Munkácsin valokuvan Kolme poikaa Tanganjika-järvellä, jonka tämä oli ottanut liberialaisella rannalla. Cartier-Bresson sanoi myöhemmin: "Minulle tämä valokuva oli se kipinä, joka sytytti innostukseni. Tajusin yhtäkkiä, että vangitsemalla hetken valokuva tavoittaa ikuisuuden. Se on ainoa minuun vaikuttanut valokuva. Kuvassa on sellaista intensiteettiä, sellaista elämäniloa, ihmeen kokemusta, että se kiehtoo minua yhä vieläkin." Hän on toistanut saman useita kertoja elämänsä aikana, kuten siteeratussa lauseessaan: "Yhtäkkiä tajusin, että valokuva kiinnittää ikuisuuden hetkeen. Se on ainoa minuun vaikuttanut valokuva. Kuvassa on sellaista intensiteettiä, sellaista spontaaniutta, sellaista elämäniloa, sellaista ihmettä, että yhä vielä tänäänkin se hämmästyttää minua."
Richard Avedon sanoi Munkácsista: "Hän toi ennen niin ilottomaan, rakkaudettomaan, valehtelevaan taiteeseen hipaisun onnea ja rehellisyyttä ja naisen rakkauden. Nyt se, mitä kutsutaan muotimaailmaksi, on kansoitettu Munkácsin lapsilla, hänen perillisillään.... Munkácsin taide perustui siihen, millaista hän halusi elämän olevan, ja hän halusi sen olevan loistokasta. Ja se oli."[1] Harper's Bazaarin juhlittuna muotikuvaajana hänellä oli taito liittää kuviinsa myös huumoria.[2]
Järjestäessään vuonna 2007 näyttelyn Henri Cartier-Bresson’s Scrapbook: Photographs, 1932–46 International Center of Photography järjesti samassa yhteydessä Munkácsin valokuvien näyttelyn, jonka nimi oli Martin Munkácsi: Think While You Shoot! ("Martin Munkácsi: Ajattele samalla kun laukaiset")[3][1] Vuonna 2009 neworkilainen Howard Greenberg Gallery järjesti Edward Steichenin ja Munkácsin valokuvien yhteisnäyttelyn.
Munkácsin tunnusmerkki oli liikkeen käyttö, jota hänen jälkeensä ovat monet valokuvaajat jäljitelleet.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hannu Vanhanen, Unkarilaisten valokuvaajien odysseia. Tampereen museot ja Valokuvakeskus Nykyaika, 2009, ISBN 978-951-609-438-3
- Martin Munkacsi ja Susan Morgan, Martin Munkacsi: An Aperture Monograph, Aperture, 1992.
- Klaus Honnef, Enno Kaufhold, Richard Avedon ja F. C. Gundlach Martin Munkacsi, Aperture 2007.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Unkarilaiset mestarit Brassaï, Capa, Kertész, Moholy-Nagy, Munkácsi, näyttely ja kuvia, Valokuvakeskus Nykyaika
- Martin Munkácsin valokuvia
- Munkacsi Edition at Redhippo
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
