Martin Pettersson
Martin Lennart Pettersson (6. tammikuuta 1897 Helsinki – 22. elokuuta 1925) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajana.[1][2]
Perhe ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Petterssonin vanhemmat olivat työnjohtaja Anders Johan Pettersson ja Maria Lovisa Thel. Hän kävi neljä luokkaa kansakoulua ja Lithenin yksityistä kauppakoulua Helsingissä.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pettersson työskenteli konttoristina Pietarsaaressa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 8. joulukuuta, 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan 9. heinäkuuta, 1917.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pettersson astui Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta, 1918. Hänet ylennettiin luutnantiksi sen jälkeen kun hän oli vannonut sotilasvalan ja allekirjoittanut palvelusitoumuksen. Hän saapui takaisin takaisin Suomeen jääkärien etujoukon mukana Vaasaan 18. helmikuuta, 1918. Vaasasta hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Lempäälässä, jossa hän haavoittui 16. huhtikuussa, 1918, ja Säiniöllä sekä Viipurissa.[1][2]
Kenties näkyvimpänä kunnianosoituksena toiminnastaan koko Suomen sisällissodan aikana, Lehtonen määrättiin jäseneksi kolmimiehiseen jääkäreiden lipunkantopartioon Helsingissä valkoisten joukkojen voitonparaatissa 16. toukokuuta, 1918, yhdessä jääkärivänrikki Einar Hackzellin (myöhemmin jääkäriluutnantti Hakasalo) ja jääkäriluutnantti Julius Lehtosen kanssa, perässään marssineen "15.000 mieheen nousevan armeijan" kärjessä. [3]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pettersson määrättiin sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleen järjestelyssä aluksi Suomen valkoisen kaartin 1. konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin 3. konekiväärikomppaniaan. Suomen valkoisesta kaartista hänet siirrettiin elokuussa vuonna 1918 Helsingin jalkaväkirykmenttiin, josta muodostettiin myöhemmin ensin Itämeren jalkaväkirykmentti 1 ja myöhemmin Porin rykmentti. Hän toimi rykmentissä 2. konekiväärikomppanian päällikkönä. Porin rykmentistä hänet siirrettiin 27. huhtikuuta, 1921, alkaen 2. erillisen konekiväärikomppanian päälliköksi. Pettersson erosi armeijasta 1. syyskuuta, 1922, ja työskenteli sen jälkeen liikemiehenä kuolemaansa saakka.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY, Porvoo, 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa, 1975. ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto, 193
- ↑ a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto, 1975
- ↑ JÄÄKÄRISÄÄTIÖ: Kenraali Mannerheimin paraatitapahtumat Helsingissä 16.5.1918 kestivät koko päivän. JÄÄKÄRIPATALJOONA 27:n PERINNEYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI 2/2011 (306), julkaistu kesäkuussa, 2011. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)