Einar Hakasalo
Einar Vilhelm Hackzell (myöh. Hakasalo; 25. joulukuuta 1894, Tornio – 4. tammikuuta 1948, Koivu) oli suomalainen neljään sotaan osallistunut ja kahdessa sodassa haavoittunut jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat konttoristi Robert Vilhelm Hackzell Torniosta ja Maria Kostamo Vesisaaresta. Hackzell vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Saima Maria Juusolan kanssa.[1][2]
Opinnot ja siviiliammatit Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa Hackzell suoritti kansakoulun sekä vuonna 1918 Haminan taistelukoulun. Sotilasuransa ulkopuolella Suomessa rauhan aikana Hackzell toimi poliisikonstaapelina, tullivirkailijana ja maanviljelijänä.[1][2]
Sotilaskoulutus Saksassa ja taistelut ensimmäisessä maailmansodassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hackzell liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 24. elokuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Suomen sisällissota
Hackzell siirtyi Suomeen jääkäreiden pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet määrättiin Vaasaan varavääpeliksi ylennettynä. Sieltä hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hackzell otti osaa taisteluihin Tampereella, missä haavoittui 3. huhtikuuta 1918, tultuaan ylennetyksi vänrikiksi kaksi päivää sitä ennen, 1. huhtikuuta 1918. Kaksi päivää ennen ylennystään, 30. maaliskuuta 1918, Hackzell oli menettänyt veljensä, Heino Henrik Hackzellin (29.4.1901–30.3.1918), kaatuneena taistelussa Lempäälässä, Tampereen etelänpuoleisessa naapurikunnassa.[3] Hackzell palasi takaisin joukko-osastoonsa ja osallistui taisteluihin Kämärällä ja Viipurissa.[1][2][4]
Ylennyksensä ohella, toiminnastaan Tampereen taisteluiden aikana Hackzell palkittiin myös sekä ansiomitalilla että ylimääräisellä lomalla.[1][2][4][5] Kenties näkyvimpänä kunnianosoituksena toiminnastaan koko Suomen sisällissodan aikana, Hackzell määrättiin jäseneksi kolmimiehiseen jääkäreiden lipunkantopartioon Helsingissä 16. toukokuuta 1918 pidettyyn Valkoisen armeijan voitonparaatiin, yhdessä jääkäriluutnantti Julius Lehtosen ja jääkärivänrikki Martin Petterssonin kanssa, perässään 15,000-miehinen armeija.[6]
Otteita Hackzellista Tie Tampereelle -kirjassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Professori Heikki Ylikankaan historiateoksen Tie Tampereelle mukaan vääpeli Hackzell johti komppaniaa Keski-Pohjanmaan jääkäripataljoonasta.[7] Hänen urhoollisuuttaan ja neuvokkuuttaan kiiteltiin yleisesti.[8][9] Hackzell johti ja toteutti omakätisesti punakaartilaisten vangitsemisia Tampereen taisteluiden loppupuolella, vangiten eräissä tapauksissa sadoittain punakaartilaisia.[4][9]
Kirjassaan Ylikangas kuvaa tilanteita[4][9][10] eri tamperelaiskohteissa, joissa Hackzell joko voimaa tai viekkautta tai molempia hyväkseen käyttäen onnistui saamaan runsaslukuiset punakaartilaisten joukot antautumaan. Lähdeaineistoon viitaten Ylikangas toteaa, että Hackzellin ihmeellisistä urotöistä levisi välittömästi kertomuksia ympäristöön. Hänen mainitaan saaneen kunniamerkin sekä kaksi viikkoa lomaa.[4][5]
Vartioväen puuttuessa[10] ja sotatilanteen kaoottisuuden vuoksi oli Tampereen taisteluiden kohdalla myönnetty Valkoisen armeijan sotilaille lupa ampua punakaartilaisten johtajia, kiihottajia ja venäläisiä ilman tutkintaa. Tämä johti siihen, että vastapuolen taistelijan henki saattoi lähteä pelkästä löysästä ilmiannosta.[9] Ylikankaan mukaan myös Hackzell miehineen hyödynsi kyseistä lupaa Tampereen taistelussa.[9]
Saatuaan vangituksi ja kuljetettavakseen 1,000-miehisen vankilauman, ratsain liikkeellä ollutta Hackzellia ammuttiin haavoittavasti Hämeenkadun ja Läntisen kadun kulmassa. Esimerkiksi tässä yhteydessä punakaartilaisia tuomittiin paikan päällä. Näsilinnan edustalle koottiin silti tällä tavoin 1,600 vankia, Ylikangas jatkaa.[4]
Kriitikot ovat arvostelleet oikeushistorian ja Suomen historian professorin Heikki Ylikankaan julkaisemia, sotahistoriaan liittyviä tietoja osin virheellisiksi. Muun muassa kesällä 1944 Suomessa kenttäoikeuksissa ja/tai esimiehen aseenkäyttöoikeudella suoritettujen suomalaissotilaiden teloitusten määrän Ylikangas on esittänyt olevan noin 250, virallisesti arvioidun 57 asemesta.[11] Sotahistoriaan erikoistuneen tietokirjailija ja yleisesikuntaeversti evp. Ilmo Kekkosen mukaan Ylikankaalla on heikot tiedot sotahistoriasta.[12]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hackzell siirrettiin sisällissodan jälkeen suoritetun uudelleenjärjestelyn yhteydessä 16. kesäkuuta 1918 Kaartin jääkäripataljoonaan, missä hän toimi joukkueenjohtajana 2. komppaniassa. Armeijasta Hackzell erosi 09.11.1918. Hän liittyi Suojeluskuntajärjestöön, jossa hänet sijoitettiin Pohjolan suojeluskuntapiiriin 1. kesäkuuta 1919. Hackzell palveli tehtävässään 31.12.1919 saakka. Tämän jälkeen hän toimi maanviljelijänä vuoteen 1929 saakka, jolloin hän siirtyi Haapajärven nimismiespiiriin poliisikonstaapeliksi. Poliisin tehtävissä sekä tullivirkailijana hän toimi vuoteen 1932 saakka ja siirtyi sitten maanviljelijäksi Haapajärvelle.[1][2]
Talvisota ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisotaan Hackzell osallistui joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 68:ssa. Hän osallistui taisteluihin mm. Honkaniemessä ja haavoittui Kämärällä 23. helmikuuta 1940. Jatkosotaan hän osallistui 27. Eläinlääkintäkomppanian varikkojoukkueen joukkueenjohtajana, mistä toimesta hänet kotiutettiin vuoden 1941 lopulla. Hackzell siirtyi tämän jälkeen hoitamaan kotitilaansa Koivuun. Hänen ruumiinsa on haudattu Tornioon.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Ylikangas, Heikki: Tie Tampereelle. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18897-2
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto, 1938.
- ↑ a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto, 1975.
- ↑ 'Suomen sotasurmat 1914-1922', Heino Hanrik Hackzell kaatui Lempäälässä 30. maaliskuuta 1918.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d e f Ylikangas, 1993: s. 447.
- ↑ a b K. Tiililä. HyH1, Tk 214, 09.04.1918.
- ↑ Jääkärisäätiö: Kenraali Mannerheimin paraatitapahtumat Helsingissä 16. toukokuuta 1918 kestivät koko päivän. Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistyksen jäsenlehti 2/2011 (306), julkaistu kesäkuussa 2011. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ylikangas, 1993: s. 418.
- ↑ Keski-Pohjanmaan jääkärit, s. 17. SA, VHK B I 18.
- ↑ a b c d e Ylikangas, 1993: s. 446.
- ↑ a b Ylikangas, 1993: s. 419.
- ↑ Pasi Jaakkonen: Kenen totuus voittaa? Ilta-Sanomat, 2007, nro 6.10, s. 68.
- ↑ Rintama ei romahtanut kesällä 1944. Karelia Klubi -lehti ja http://prokarelia.net, 10.10.2007. Artikkelin verkkoversio.
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
   |
|