Philippe Pétain

Philippe Pétain
Philippe Pétain
Ranskan valtionpäämies
11. heinäkuuta 1940 – 20. elokuuta 1944
Edeltäjä	Albert Lebrun (tasavallan presidenttinä)
Seuraaja	Charles de Gaulle (väliaikaisen hallinnon puhemiehenä)
Ranskan pääministeri
16. kesäkuuta 1940 – 11. heinäkuuta 1940
Edeltäjä	Paul Reynaud
Seuraaja	Pierre Laval
Henkilötiedot
Syntynyt	24. huhtikuuta 1856 Cauchy-à-la-Tour, Ranska
Kuollut	23. heinäkuuta 1951 (95 vuotta) Île d’Yeu, Ranska
Ammatti	poliitikko, sotilas
Puoliso	Eugénie Pétain
Tiedot
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Henri Philippe Benoni Omer Joseph Pétain (24. huhtikuuta 1856 – 23. heinäkuuta 1951), yleisesti tunnettu nimillä Philippe Pétain tai marsalkka Pétain, oli ranskalainen ensimmäisen maailmansodan kenraali ja sotasankari sekä toisen maailmansodan aikainen Ranskan johtava saksalaismyöntyvyyttä edustanut poliitikko. Hitlerin Saksan miehitettyä Ranskan pohjoisosat toisessa maailmansodassa hänet valittiin nimellisesti saksalaisvallasta vapaan Vichyn Ranskan johtoon. Tämä teki hänestä maanpetturin Ranskan saksalaismiehitystä vastustaneen vastarintaliikkeen näkökulmasta. Hänet vangittiin pian Ranskan vapautuksen jälkeen.

Toisen maailmansodan aikana hän oli 1940–1944 Vichyn Ranskan valtionpäämies, mikä leimasi hänet maanpetturiksi ja johti kuolemantuomioon. Charles de Gaulle kuitenkin muutti tuomion elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi ja Pétain kuoli Île d’Yeun vankilasaarella 1951.

Varhainen elämä ja ensimmäinen maailmansota

Pétain syntyi Cauchy-à-la-Tourissa Pas-de-Calais’n departementissa Pohjois-Ranskassa. Perhe piti maatilaa. Hän liittyi armeijaan 1876 ja kävi Saint-Cyrin sotilasakatemiaa ja École supérieure de guerreä Pariisissa.

Pétain oli palkittu ensimmäisen maailmansodan veteraani ja juhlittu sankari. Hän komensi Ranskan joukkoja Verdunin taistelun alusta lähtien ja oli erinomainen puolustustaktiikan tuntija. Verdunin kriittisessä tilanteessa hän pyrki tekemään uudistuksia, kuten kaluston ja reservijoukkojen lisääminen ja tykistön tulivoiman parantaminen. Nämä kasvattivat hänen suosiotaan joukkojen keskuudessa.

Pétainista tuli Ranskan joukkojen ylipäällikkö epäonnistuneen Nivellen offensiivin ja sitä seuranneen armeijan kapinan jälkeen toukokuussa 1917. Pétain kukisti kapinan kovin ottein ja tuomitsi kapinajohtajia kuolemaan. Mutta Pétain myös lupasi, ettei epätoivoisia hyökkäysyrityksiä tehtäisi ennen kuin saataisiin panssarivaunuja ja amerikkalaisia joukkoja. Pétain siirtyi puolustuskannalle ja armeija kesti Saksan romahdukseen asti. Hänen puolustusta suosiva strategiansa johti sodan jälkeen Maginot-linjan rakentamiseen.

Pétainia rohkaistiin mukaan politiikkaan, mutta hänellä ei ollut kiinnostusta asettua ehdokkaaksi vuoden 1934 vaaleissa. Hänet nimitettiin kuitenkin sotaministeriksi hallitukseen ja seuraavana vuonna alivaltiosihteeriksi. Pétain kannatti myönnytyspolitiikkaa natsi-Saksaa kohtaan.

Vichyn Ranskan johdossa

Keväällä 1940 Saksan armeija valloitti Ranskan. Tappion jälkeen marsalkka Pétain nimitettiin pääministeriksi laajoin valtaoikeuksin, joiden perustuslaillisuus kiistettiin myöhemmin. Hän hyväksyi 22. kesäkuuta allekirjoitetun antautumista vastanneen aseleposopimuksen. Sen mukaan Ranska joutui luovuttamaan Saksan joukoille vallan maan pohjois- ja länsiosissa, Pariisi mukaan luettuna, mutta loppuosa maasta jäi itsenäisen hallinnon alaisuuteen, jonka pääkaupungiksi tuli Vichyn pikkukaupunki.

Edustajainkokous ja senaatti kokoontuivat 10. heinäkuuta hätäistuntoon ja päättivät antaa kaiken vallan – perustuslaillisen, lainsäädäntä-, toimeenpano- ja tuomiovallan – Pétainin haltuun. Tämä teki Pétainista diktaattorin. Uuden hallituksen konservatiivit päättivät käyttää tilannetta hyväkseen, ja kolmannen tasavallan uskonnottomuusperiaate korvattiin perinteisemmällä katolilaiseen kristinuskoon perustuvalla.

Pétain käytti valtaansa erottamalla tasavaltalaisia virkamiehiä sekä vangitsemalla vastustajiaan ja ulkomaisia pakolaisia. Hän järjesti Legion française des combattantsin, joka tuki hänen hallintoaan.

Pétain, tai hänen kannattajansa Pierre Laval ja amiraali François Darlan, eivät vastustaneet Saksan vaatimuksia liittyä akselivaltojen puolelle. Pétain järjesti aseistetun miliisin, joka SS-eversti Joseph Darnandin alaisuudessa taisteli Ranskan vastarintaliikettä vastaan. Darnand otettiin myös hallitukseen järjestysministeriksi. Vichyn joukot Ranskan siirtomaissa määrättiin taistelemaan liittoutuneita vastaan.

Saksan ja Italian joukot valtasivat 11. marraskuuta 1942 operaatio Antonissa Vichyn Ranskan alueet sen jälkeen, kun liittoutuneiden joukot olivat nousseet maihin Pohjois-Afrikassa operaatio Torchissa. Vaikka Vichyn hallitus oli vielä virallisesti olemassa, Pétain ei ollut kuin sen keulakuva ja Saksa lakkasi pitämästä Vichyn Ranskaa "itsenäisenä". Pétain ja muut hallituksen jäsenet pakenivat Ranskasta liittoutuneiden lähestyessä 7. syyskuuta 1944 ja siirtyivät Sigmaringeniin Etelä-Saksaan pakolaishallituksena. Pétain erosi pian johtajan paikalta. Hänen seuraajakseen nimitettiin 1. lokakuuta 1944 diplomaatti Fernand de Brinon.

Oikeudenkäynti ja kuolema

Huhtikuussa 1945 Pétain palasi Sveitsistä Ranskaan oikeudenkäyntiin, jossa häntä syytettiin yhteistoiminnasta saksalaisten kanssa, havaittiin syylliseksi ja tuomittiin kuolemaan. Charles de Gaulle muunsi tuomion elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi 17. elokuuta 1945 hänen ikänsä vuoksi. Pétain kuoli Île d’Yeun saaren vankilassa Bretagnen rannikon edustalla 1951.

Kunnianosoituksia

Kun Pétain todettiin syylliseksi maanpetoksesta, hän menetti kaikki alla olevat aiemmin saamansa kunniansoitukset:

• Kunnialegioonan suurristi (Ranska)
• Sotilasmitali (Ranska)
• Akateemisten palmunlehvien ritarikunnan upseeri (Ranska)
• Vuosien 1914–1918 sotaristi (Ranska)
• Ympärysvaltojen voiton mitali (Ranska)
• Vuosien 1914–1918 sodan muistomitali (Ranska)

Huolimatta tuomiostaan Pétain sai kuitenkin pitää saamansa marsalkan arvonimen.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Philippe Pétain Wikimedia Commonsissa