Marion Tinsley
Marion Tinsley (3. helmikuuta 1927 – 3. huhtikuuta 1995) oli yhdysvaltalainen tammenpelaaja, jota pidetään yleisesti kaikkien aikojen parhaana tammenpelaajana. Vuosien 1950–1995 aikana Tinsley voitti kaikki turnauksensa ja ottelunsa sekä hävisi vain seitsemän yksittäistä peliä.[1]
Kentuckyssa varttunut Tinsley oli lahjakas lapsi ja pääsi collegeen jo 15-vuotiaana. Tammen hän oppi collegensa kirjastossa, minkä jälkeen hän harjoitteli peliä hyvin intensiivisesti. Hallittuaan tammiturnauksia vuosikymmenien ajan ja pidettyään hallussaan pelin maailmanmestaruutta Tinsley oli jo lopettanut pelaamisen 1990-lukuun mennessä vastuksen puutteen vuoksi. Hän palasi laudan ääreen vuonna 1992 saatuaan kelpoisensa vastustajan vuonna 1989 kehitetystä Chinook-tietokoneohjelmasta. Tinsley hävisi Chinookille vain yksittäisiä pelejä, mutta ei koskaan kokonaista ottelua. Viimeisen ottelunsa hän jätti kesken vuonna 1994 tasatilanteessa sairastuttuaan haimasyöpään, johon hän kuoli seuraavana vuonna.[1]
Tinsley oli ammatiltaan matematiikan lehtori, ja hän toimi maallikkopappina.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Dwyer, Michael: How Man Dominated Computer: The Marion Tinsley Story PlayCheckers. 5.9.2023. Viitattu 7.8.2024.
- ↑ Alexis C. Madrigal: How Checkers Was Solved The Atlantic. 19.7.2017. Viitattu 7.8.2024.