Marija Šestak

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Marija Šestak
Marija Šestak
Maa:  Slovenia
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Osaka 2007 kolmiloikka
Sisäratojen MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Valencia 2008 kolmiloikka
Sisäratojen EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Torino 2009 kolmiloikka

Marija Šestak (o.s. Martinović, s. 17. huhtikuuta 1979 Kragujevac, Jugoslavia) on serbialaissyntyinen kolmiloikkaaja, joka on edustanut Sloveniaa heinäkuusta 2006 lähtien. Hän on naimisissa slovenialaisen 400 metrin juoksijan Matija Šestakin kanssa.[1]

Šestak, tuolloin vielä Martinović, saavutti Jugoslavian edustajana hopeaa junioreiden EM-kilpailuissa Ljubljanassa 1997[2]. Ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan, Ateenan MM-kilpailuissa 1997, hän ei selviytynyt loppukilpailuun. Seuraavana vuonna hän voitti pronssia junioreiden MM-kilpailuissa Annecyssä tuloksella 13,47 m. Sydneyn olympialaisissa 2000 hän putosi karsinnassa.[3]

Šestak sai hopeaa Amsterdamin alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2001 tuloksella 13,72[4]. Hän sijoittui kuudenneksi sisäratojen EM-kilpailuissa Wienissä 2002 hypättyään tasan 14 metriä. Vuoden 2006 IAAF:n yleisurheilufinaalissa Stuttgartissa hän oli viides tuloksella 14,32. Osakan MM-kilpailuissa 2007 Šestak sijoittui kolmanneksi[a] tuloksella 14,72. Hän oli neljäs[b] IAAF:n yleisurheilufinaalissa Stuttgartissa myöhemmin samana syksynä.[3]

Šestak saavutti hopeaa[c] sisäratojen MM-kilpailuissa Valenciassa 2008 tuloksella 14,68. Pekingin olympialaisissa hän sijoittui neljänneksi[d] uudella Slovenian ennätystuloksella 15,03.[3] Hänen nimissään oli aiemmin myös Serbian ennätys 14,52 m vuodelta 2006,[6] sen rikkoi Biljana Topić 2009.[7] Šestak sijoittui IAAF:n yleisurheilufinaalissa 2008 toiseksi[e] tuloksella 14,63. Torinon EM-hallikisoissa 2009 hän saavutti hopeaa tuloksella 14,60. Berliinin MM-kilpailuissa 2009, Daegun MM-kilpailuissa 2011 ja Istanbulin sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 hän karsiutui loppukilpailusta.[3]

Šestak sijoittui Helsingin EM-kilpailuissa 2012 kymmenenneksi tuloksella 14,02[3]. Lontoon olympialaisissa 2012 hän saavutti finaalipaikan karsintatuloksella 14,16 ja saavutti finaalissa 10. sijan[f] loikattuaan 13,98.[8][3]

Šestak hyppäsi 13. helmikuuta 2008 Peaníassa Slovenian sisäratojen ennätyksen 15,08 m. Pituushypyssä Šestakin ennätys on sisäradoilla 659 cm ja ulkoradoilla sentin vähemmän.[3]

  1. Alkuperäinen sijoitus viides, mutta nousi pronssimitalistiksi edelle sijoittuneiden dopinghylkäysten jälkeen.
  2. Alkuperäinen sijoitus viides, mutta nousi yhden sijan edelle sijoittuneen dopinghylkäyksen jälkeen.
  3. Alkuperäinen sijoitus kolmas, mutta nousi kreikkalaisen Chrysopigí Devetzín dopinghylkäyksen jälkeen hopeamitalistiksi.[5]
  4. Alkuperäinen sijoitus kuudes, mutta nousi edelle sijoittuneiden dopinghylkäysten jälkeen neljännelle sijalle.
  5. Alkuperäinen sijoitus kolmas, mutta nousi yhden sijan edelle sijoittuneen dopinghylkäyksen jälkeen.
  6. Alkuperäinen sijoitus 11:s, mutta nousi yhden sijan edelle sijoittuneen dopinghylkäyksen takia.
  1. Marija Martinović-Šestak Olympedia. Viitattu 7.3.2024. (englanniksi)
  2. European Junior Championships Women: Triple Jump Sports123 (englanniksi)
  3. a b c d e f g Marija Šestak Kansainvälinen yleisurheiluliitto. Viitattu 7.3.2024. (englanniksi)
  4. Marija Šestak Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). Viitattu 7.3.2024. (englanniksi)
  5. Six World Indoor Championships medals to be reallocated in Birmingham worldathletics.org. 27.2.2018. IAAF. Viitattu 7.3.2024.
  6. National records, women's triple jump www.athletix.org (englanniksi)
  7. IAAF: Triple Jump - W Final IAAF / VTB Bank World Athletics Final Thessaloniki, Greece – September 12–13 2009. Viitattu 2.10.2009. (englanniksi)
  8. Lontoon olympialaisten viralliset tulokset, luettu 6.8.2012