Marie Harel
| Marie Harel | |
|---|---|
 Marie Harelin patsas Vimoutiersissä. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. huhtikuuta 1761 Crouttes, Ranska |
| Kuollut | 9. marraskuuta 1844 (83 vuotta) |
| Ammatti | juustonvalmistaja |
Marie Harel (28. huhtikuuta 1761 – 9. marraskuuta 1844) oli ranskalainen juustonvalmistaja. Hareliin liitetyssä legendassa hänet on yhdistetty camembertjuuston syntytarinaan ja häntä pidetään usein kyseisen juuston keksijänä.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marie Harel syntyi Crouttesissa Ranskan Normandiassa 28. huhtikuuta 1761.[1] Hänen vanhempansa olivat Jacques Fontaine ja Marguerite Legendre. Marien isän mentyä uusiin naimisiin Charlotte Perrierin kanssa perhe muutti Beaumoncel-nimiselle maatilalle Camembertin pikkukylään. Vuonna 1785 Marie avioitui Jacques Harelin kanssa ja pari muutti miehen kotikylään Roivilleen. Vuonna 1787 pari sai Marie-nimen saaneen tyttären.[2]
Marie Hareliin liitetyn legendan mukaan vuonna 1791 Marien kotiin saapui Ranskan vallankumouksellisia pakeneva pappi[2] Charles-Jean Bonvoust[1]. Pappi piilotteli jonkin aikaa Marien luona ja opetti tälle Brien alueella käytettyjä juustonvalmistustapoja. Sittemmin Harel yhdisteli tapaan paikallisia juustonvalmistuksen menetelmiä ja tuloksena sanotaan olleen nykyinen camembertjuusto.[2] Harel kuoli 9. marraskuuta 1844.[1]
Juuston syntytarinasta ei ole varsinaisia todisteita.[1] Mainintaa papin ja Harelin tapaamisesta ei ole historiallisissa lähteissä. Lisäksi joitakin viitteitä camembertjuuston valmistuksesta tunnetaan jo ajalta ennen Harelia. Mahdollisesti hänen legendansa liittyneekin ennen kaikkea hänen myöhempään sukuunsa, jotka tunnettiin juustonvalmistajina.[2] Tarinaa pidetään kuitenkin usein totena todisteiden uupumisesta huolimatta. Camembertjuuston laajamittaisen valmistuksen aloitti Cyrille Paynel[1], joka mahdollisesti liitti juuston syntytarinan isoäitiinsä Marie Hareliin. Marie Harelin jälkeläisen Victor Paynelin sanotaan sittemmin esitelleen juuston Napoleon III:n hovissa, minkä jälkeen juusto yleistyi myös muualla Ranskassa.[2]
