Margarete Buber-Neumann

Margarete Buber-Neumann, kuva ehkä vuodelta 1950.

Margarete Buber-Neumann , syntyjään Thüring (21. lokakuuta 1901 Potsdam – 6. marraskuuta 1989 Frankfurt am Main) oli saksalainen kirjailija, Hän oli aluksi vakaumuksellinen kommunisti, mutta jouduttuaan Neuvostoliitossa asuessaan gulagiin, hän kääntyi kommunismin vastustajaksi. Hänet luovutettiin Saksaan, missä hänet toimitettiin kommunistina Ravensbrückin keskitysleirille. Siellä hän tapasi Milena Jesenskán, jonka kanssa suunnitteli totalitaristisia järjestelmiä kritisoivan teoksensa.

Elämänvaiheita

Perhetausta ja nuoruus

Margarete syntyi aikana, jota Stefan Zweig kutsui myöhemmin "turvallisuuden kultaiseksi ajaksi". Margarete syntyi perheeseen jossa isä Heinrich oli kovalla työllä noussut olutpanimon esimieheksi ja äiti Else oli kotiäiti. Lapsia perheessä oli viisi.

Isä oli paljon poissa kotoa, teki välillä jopa 12 tuntia kestäineitä työpäiviä, jotta voisi tarjota perheelleen hyvän elämän. Hän oli kotona ankara, löi lapsiaan pienistäkin syistä, oli omaksunut preussilaisen autoritäärisyyden, eikä päästänyt itseäänkään helpolla. Äiti ei tällaisesta pitänyt ja suhtautui asioihin vapaamielisesti ja oli kiinnostunut sosialismista.

Koulun tyrkyttämä preussilainen ideologia sai Margareten inhoamaan sitä. Hän halusi vapaampaa elämää. Vuonna 1915 hän liittyi nuorisoryhmä Alt Wandervogeliin, joka samoili luonnossa ja lauloi vanhoja saksalaisia kansanlauluja. Ryhmä suhtautui torjuvasti vanhakantaiseen moraaliin, kannatti sukupuolten tasa-arvoa ja ihaili yksinkertaista elämää. Ryhmän idealistiset arvot eivät kuitenkaan kovin kauan riittäneet Margaretelle.

Ensimmäinen maailmansota päättyi vuonna 1918. Saksa oli kärsinyt tappion. Keisari syrjäytettiin ja Saksasta tuli tasavalta. Aikakausi poliittisesti sekavaa, mutta taiteellisesti ja tieteellisesti luovaa. Margarete innostui uudesta ekspressionistisesta taiteesta ja kuunteli luentoja vapaasta rakkaudesta ja kommunismista. Isänsä kanssa Margarete kävi kiivaita poliittisia väittelyjä ja yhden väittelyn jälkeen isä kielsi tytärtään tulemaan enää taloonsa.

Vuonna 1919 Margarete oli aloittanut lastentarhanopettajaopinnot ja hänen opiskelukaverinsa Trude Marcell jakoi hänen yhteiskunnalliset näkemyksensä. Marcell tutustutti hänet Rafael Buberiin, joka oli juutalaistaustaisen filosofin Martin Buberin poika.

Kommunisti

Margarete Thüring ja Rafael Buber solmivat siviiliavioliiton ja vuonna 1921 syntyi pariskunnan ensimmäinen tytär Barbara.Toinen tytär Judith syntyi vuonna 1924. Margarete osallistui samana vuonna Karl Liebknechtiä ja Rosa Luxemburgin muistomielenosoitukseen. Tilaisuus teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän päätti omistaa elämänsä kommunismille. Vähän mielenosoituksen jälkeen hän valmistui lastentarhanopettajaksi. Aviomies jatkoi vielä opintojaan, mutta työskenteli myös sementtitehtaassa.

Buber varasti kommunistipuolueen käskystä työmaalta dynamiittia ja poliisi teki pariskunnan kotiin ratsian löytämättä mitään. Vähän myöhemmin Buber levitti yliopistolla kumouksellista aineistoa, jäi kiinni ja erotettiin. Margarete muutti appivanhempien luo asumaan saadakseen lapsille turvalliset olosuhteet. Buber muutti opiskelemaan Jenaan.

Margarete sai Postsdamista töitä tavaratalosta missä yhdessä sisarensa kanssa alkoi muodostaa työntekijöiden kommunistisoluja. Näihin aikoihin avioliitto alkoi rakoilla ja Margarete ja Buber erosivat vuonna 1929. Oikeus tuomitsi tyttärien huoltajuuden Buberille, mikä oli Margaretelle suuri pettymys.Tämä saattoi pelastaa tyttärien elämän, sillä kansallissosialistit olisivat luokitelleet heidät juutalaisiksi ja Buberit päättivät muuttaa tyytöjen kanssa Palestiinaan.

1920- luvun lopulla Margarete tapasi lingvisti Heinz Neumannin. Neumann oli vannoutunut kommunisti ja Saksan kommunistipuolueen keskuskomitean jäsen. Näytti siltä, että vallankumous olisi tulossa.

Neumann oli vieraillut Neuvostoliitossa jo vuonna 1922 ja oli Stalinin kannattaja. Hän oli vieraillut myös Kiinassa vuonna 1927 Stalinin asiamiehenä. Margarete ja Neumann aviotuivat ja Margarete otti käyttöön sukunimen Buber-Neumann. Pariskunta matkusti Neuvostoliittoon vielä vuosina 1931 ja 1932. Neumannin mieli kuitenkin muuttui: hän ei enää vuonna 1932 kannattanut Stalinia eikä ollut Saksan kommunistipuolueen keskuskomitean jäsen.

Kommunistista vallankumousta ei Saksaan tullut, sen sijaan kansallissosialistit nousivat valtaan vuonna 1933. Uudet vallanpitäjät ryhtyivät vainoamaan järjestelmällisesti vasemmistolaisia. Margarete Buber-Neumann lähti Saksasta väärällä passilla. Hän asettui Heizin kanssa Sveitsiin, Zürichiin.

Sveitsissä pariskunta työskenteli Saksan hallinnon kaatamiseksi. Heinz Neumann kuitenkin pidätettiin joulukuussa vuonna 1934. Margarethe pelkäsi, että hänetkin vangitaan ja luovuotetaan Saksaan, mikä olisi ollut lähes varma kuolema. Heinz Neumann vapautettiin ja pariskunta siirtyi Ranskaan. Siellä Margarethe työskenteli kommunistipuolueen propagandaosastolla.

Saarlandissa järjestettiin vuonna 1935 kansanäänestys siitä, että kuuluisiko alue Saksaan vai Ranskaan. Margarete teki kommunistien ja muiden Hitleriä vastustaneiden puolueiden kanssa massiivista propagandaa Ranskaan liittymisen puolesta. Kansa äänesti Saksaan liittymisen puolesta. Tämä romutti Margareten idealistisen luulon siitä, että työläiset olisivat poliittisesti tiedostavia vasemmistolaisia. Vaikka myös Margareten illuusiot Stalinista olivat hävinneet, pariskunta päätti kaikesta huolimatta muuttaa Neuvostoliittoon.

Antikommunisti

Neuvostoliitossa Buber-Neumannin pariskunta asettui asumaan Hotelli Luxiin. Pariskunta oli internationalisteja, mihin Neuvostoliitossa suhtauduttiin vieroksuen. Hotelli Luxissa asui Kominternin henkilökuntaa ja ulkomaisia kommunisteja. Paikka oli käytännössä vankila. Neumannin tehtäväksi tuli kääntää näytösoikeudenkäyntejä saksaksi. Palkka oli hyvä ja vaikka öisin hotellista katosi ihmisiä, yritettiin pitää normaalin elämän kulisseja yllä. Burber-Neumannit kävivät Krimillä lomilla ja yrittivät muiden mukana jatkaa elämäänsä, vaikka huomasivat, että heitä vieroksuttiin. Heinz Neumann pidätettiin ja teloitettiin huhtikuussa vuonna 1937. Margarete sai tietää miehensä kohtalosta vasta vuonna 1959.

Margarete menetti työnsä, joutui myymään omaisuutensa ja piileskelemään naapureiden luona. Naapurit asettivat näin itsensä hengenvaaraan. Hänet pidätettiin kesäkuun 19. vuonna 1938.

Ensiksi Margarete vietiin pahamaineiseen Lubjankaan, NKVD:n pidätyskeskukseen. Sieltä hänet siirrettiin Butyrkan vankilaan, missä häntä pidettiin kuukausia. Vankitoverit neuvoivat, että olemalla tunnustamatta, pitkittää oloa vankilassa ja vankila on parempi paikka kuin se, mitä sen jälkeen seuraa. Kuulusteluissa hän ei myöntänyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Oikeudessa hänelle langetettiin viiden vuoden vankeustuomio "yhteiskunnallisesti vaarallisena henkilönä". Margarete oli nyt vanki numero 174 475.

Tuomiotaan kärsimään Margarete lähetettiin Karagandaan, Siperiaan. Leirillä oli kehno elintarviketilanne, ei peseytymismahdollisuuksia ja erittäin kylmä. Poliittisilla vangeilla oli rikosvankeja heikompi asema ja rikosvangit hankkivat itselleen oikeuksia kiusaamalla poliittisia vankeja. Margarete uskaltautui valittamaan tuomiostaan mistä oli seurauksena siirto rangaistusparakkiin. Karagandasta hänet siirrettiin nykyisen Kazakstanin alueella olevalle leirille tekemään maataloustöitä. Paikka oli aikaisempiin nähden loistelias, sillä sieltä saattoi varastaa vihanneksia syötäväksi.

Syksyllä vuonna 1939 Maragarete laitettiin junaan ja vietiin Moskovaan, takaisin Butyrkan vankilaan. Siellä hän sai yhdessä muiden sinne palautettujen kanssa hyvät vaatteet ja kunnon ruokaa. Syynä oli Saksan ja Neuvostoliiton solmima Molotov-Ribbentrop-sopimus. Sopimuksen mukaan kansallissosialismin vastustajat piti palauttaa Saksaan.

Ravensbrück

Margarete Buber-Neumann luovutettiin yhdessä muiden vankien kanssa Saksan viranomaisille helmikuussa vuonna 1940. Rajalla hänet otti haltuunsa Gestapo ja vei hänet Berliiniin, mistä hänet vietiin elokuussa samana vuonna Ravensbrückin keskitysleiriin. Leiri antoi kukkapenkkeineen oudon ensivaikutelman, mutta vartijoiden huuto kertoi mitä oli luvassa. Siellä hänet laitettiin asumaan kansallissosialistien vihaamien Jehovan todistajien kanssa. Leirillä hän joutui näkemään puolalaisten naisten käyttöä tuskallisiin lääketieteellisiin kokeisiin ja juutalaisnaisten massasurmaamisia. Kommunistinaiset eivät Margaretesta pitäneet, vaan kiusasivat häntä, sillä tiesivät hänen olleen Neuvostoliitossa Gulagissa.

Leirillä Margarete sai verenmyrkytyksen ja oli kuolla. Hän selvisi vain vankitoverin varastamien lääkkeiden avulla. Leirillä hän tapasi Milena Jesenskán ja naiset ystävystyivät loppuelämäkseen. Jesenská oli ollut Franz Kafkan rakastettu ja teosten kääntäjä. Suunnitteilla ollut teos kommunismin ja fasismin yhtäläisyyksistä ei toteutunut Jesenskán menehdyttyä. Sen sijaan Maragarete kirjoitti ystävänsä elämäkerran. Neuvostojoukot vapauttivat keskitysleirin huhtikuussa vuonna 1945. Margarete katsoi viisaamaksi siirtyä Yhdysvaltojen valvomalle alueelle.

Totalitarismin vastustaja

Saksasta Margarete siirtyi Ruotsiin, missä kirjoitti teoksensa "Als Gefangene bei Stalin und Hitler. Eine Welt im Dunkel.", missä kertoi suorasukaisesti elämästä kahden diktatuurin alaisuudessa. Teos ilmestyi ensin Saksassa vuonna 1948 ja se on käännetty useille kielille. Ruotsista Margarete muutti Saksan liittotasavaltaan.

Viktor Kravtshenkon Holodomor-kirjaa mainostava juliste

Kirjan julkaisun jälkeen Margarete jälleenrakensi elämäänsä. Hän sai selville, että hänen tyttärensä asuvat Israelissa ja otti heihin yhteyttä. Hänet kutsuttiin todistajaksi useisiin sotarikosoikeudenkäynteihin ja hänen todistuksensa vuoksi Ravensbrückin komentaja tuomittiin kuolemaan.

Ranskan kommunistinen puolue oli haastanut Neuvostoliitosta loikanneen Viktor Kravtshenkon oikeuteen. Kommunistit väittivät, että hänen kirjansa oli pelkkää valetta ja että Kravtsenko oli CIA:n palkkalistoilla. Oikeudenkäynti järjestettiin Pariisissa vuonna 1949 ja Margarete kutsuttiin sinne todistajaksi.

Todistajanlausunnossaan Margarete kertoi johdonmukaisesti mitä oli kokenut Neuvostoliitossa. Ranskan kommunistinen puolue hävisi oikeusjutun ja kärsi myös arvovaltatappion Ranskan älymystön parissa.

Saksan liittotasavallassa Margarete asettui asumaan Frankfurt am Mainiin. Hänestä tuli toimittaja poliittiseen "Die Aktion" - lehteen. Hän vastusti päättäväisesti kommunismia ja muistutti, että sen ydintä ei ole humanismi, vaan raakuus. Hän varoitti ihmisiä kaikenlaisesta totalitarismista.Lisäksi hän vastusti Willy Brandtin sovintopolitiikkaa Itä-Euroopan kansandemokratioiden kanssa.

Vuonna 1975 Margarete liittyi CDU:hun. Tällä hän teki selväksi polliitisen kantansa. Hän ei täysin kannattanut edustuksellista demokratiaakaan, mutta oli sitä mieltä, että takasi eri mielipiteiden kirjon. Saksan liittotasavalta myönsi hänelle kunniamerkin vuonna 1981.

Kuollessaan Margarete Buber-Neumann oli lähes unohdettu. Ne jotka hänet muistivat, pitivät häntä reliikkinä kylmän sodan huippuvuosilta.

Ajatuksia kansallissosialismista ja kommunismista

Margarete Buber-Neumannin teosta "Als Gefangene bei Stalin und Hitler. Eine Welt im Dunkel." (Kahden diktaattorin vankina) pidetään yhtenä merkittävimmistä kahdennellakymmenellä vuosisadalla kirjoitetuista muistelmista. Teosta pidetään myös merkittävänä varoitushuutona nykyajan ihmiselle, joka saattaa pitää totalitarismia pelkkänä menneisyyteen kuuluvana ongelmana.

Kommunismin vastaisuutensa aloitti ihmettelyllä. Kuinka kommunismi, jonka piti olla vapauden ideologia, onkin sorron työväline? Osittain siksi, että se on puhdasoppisuutta vaativa maallinen uskonto. Rosa Luxemburg korosti kommunismin asemaa sorrettujen uskontona. Marxilaiset teoreetikot nostavat työväenluokan ainoaksi oikeaksi yhteiskuntaluokaksi, jonka vihollisia kaikki muut luokat ovat. Lisäksi vain kommunistipuolueet tarjoavat tien ihanneyhteiskuntaan, eivät reformistipuolueet.

Kirjoituksissaan Buber-Neumann kiinnittää huomionsa myös kommunistien parissa vallitsevaan antisemitismiin, mikä on hänen mielestään paljolti unohdettu. Hänen mukaansa kaikki puhdistuksista selvinneet olivat ei-juutalaisia ja vannoutuneita antisemitistejä. Kommunismi ja kansallissosialismi eroavat tässäkin asiasassa vain vähän. Stalin ei ollut hänen mukaansa kommunisti, vaan rakensi Neuvostoliiton eräänlaiselle fasismin muunnokselle.

Vankileireillä oli järjestelmissä jonkin verran eroa. Saksassa niitä hallitsi SS ja Neuvostoliitossa NKVD. Saksassa leirien tarkoituksena oli kansanmurha ja Neuvostoliitossa pakkotyö. Menetelmät leireillä olivat lähes yhtäläiset. Kumpikin järjestelmä sai ihmiset peloteltua niin, että pidätyshetkellä ei vastarintaa esiintynyt ja vangeilta otettiin pois ihmisarvo erilaisten nöyryytysten avulla.

Totalitarismi vastasi ihmisten tarpeisiin, sillä se tarjosi ratkaisuja ongelmiin ja tunteen siitä, että elämällä on tarkoitus. Se tarjosi lupauksen siitä, että nyt rakennetaan ihanneyhteiskuntaa. Tämän johdosta miljoonat syyllisiksi ja alempiarvoisiksi luokitellut surmattiin. Se johti myös moraalin rappeutumiseen.

Lisää aiheesta

• http://www.weimarberlin.com/2018/09/margarete-buber-neumann.html
• http://www.imdb.com/title/tt1727518/