Marfa Boretskaja

Marfa Novgorodin vetšen tuhon hetkellä, Klavdi Lebedev

"Marfa Posadnitsa"- erakko Feodosi Boretski antaa Ratmirin miekan novgorodilaisten päällikkö Miroslaville, Marfan tyttärelleen Ksenijalle valitsemalle aviomiehelle, Dmitri Ivanovin (1782-1810 jälkeen) maalaus 1808. Venäläisen taiteen museo, Pietari

Marfa Ivanovna Boretskaja, joka tunnetaan myös nimellä pormestari Marfa tai Novgorodin kuningatar (ven. Марфа Посадница, Marfa Posadnitsa), syntyi poliittisesti vaikutusvaltaiseen Lošinski-sukuun ja oli Isaak Andrejevitš Boretskin vaimo, joka oli Novgorodin posadnik vuosina 1438-1439 ja uudelleen vuonna 1453. Hänen tarkkaa syntymä- ja kuolinaikaansa ei tiedetä.

Legendan ja perinnetiedon Marfa Boretskaja johti Novgorodin tasavallan taistelua Moskovan ruhtianskuntaa vastaan aviomiehensä Isaak Boretskajan kuoleman ja Moskovan suuriruhtinas Iivana Suuren aikaansaattaman kaupunkivaltioiden yhteenliittämisen välillä vuonna 1478.

Novgorodissa valtaa pitivät kauppiaspajarit, joiden valitsema palkkasoturi toimi Novgorodin ruhtinaana. Marfa Boretskaja hallitsi kauppavaltaa kahden poikansa kautta luottaen lännen eli Puolan kuningaskunnan ja Liettuan suuriruhtinaskunnan tukeen. Novgorodin tavallinen väki koki läntiset tavat vieraina ja alistui nopeasti Moskovan suuriruhtinaalle. Marfa Boretskaja jäi Novgorodin itsenäisen tasallan viimeiseksi hallitsijaksi.

Elämäkerta

Vaikka Boretskajaa kutsutaan pormestariksi, tämä ei tarkoittanut hänen virallista toimeaan. Venäläiset ja slaavit viittaavat perinteisesti tiettyjen virkamiesten vaimoihin feminiinimuotoisella synonyymilla, joten papin ('pop') vaimoa voidaan kutsua "papittareksi" tai kenraalin vaimoa "kenraalittareksi" ilman, että se tarkoittaisi mitään todellista valtaa tai virkaa. Marfa on voinut olla moskoviittivastaisen ryhmittymän keskushenkilö, jolla oli sukunsa matriarkkana merkittävästi karismaa sekä vaikutusvalta, mutta hänellä ei koskaan ollut varsinaista virkaa Novgorodissa, koska ne rajoitettiin vain miespuolisiille maanomistajille.

Marfan henkilökohtaisesta elämästä tiedetään vähän. Hän oli leski jonkin aikaa 1460-luvulla ja yksi rikkaimmista novgorodilaisista maanomistajista, kunnes Iivana III alkoi takavarikoimaan novgorodilaisten maita 1470- ja 1480-luvuilla. Tieto perustuu Pistsovie Knigiin eli maanomistuksen verottamista varten kerättyihin taloustietoihin tai moskovalaisten virkamiesten 1490-luvulta lähtien pitämiin maarekistereihin. Marfa Boretskaja nousi luultavasti omaisuuttaan puolustaakseen vastustamaan moskovalaista suuriruhtinasta, joka pyrki ottamaan haltuunsa novgorodilaisten tilukset 1400-luvun lopulta lähtien, häätämään alkuperäiset pajarisuvut ja asuttamaan kaupungin uudelleen moskovalaisilla.

Marfa Boretskaja ja pyhittäjä Zosima Solovetskilainen kohtaavat vuonna 1470, 1600-luvun käsikirjoitus

Vuonna 1470 pyhittäjä Zosima Solovetskilainen matkusti Novgorodiin pyytämään apua ja tukea Novgorodin arkkipiispa Feofililta, koska ympäristön asukkaat olivat jo jonkin aikaa häirinneet Solovetskin luostarin elämää, taloudenpitoa ja kalastusta. Samalla Zosima tapasi monia vaikutusvaltaisia ihmisiä. Heidän joukossaan oli erään rikkaan hallintomiehen leski Marfa Boretskaja, joka ensin karkotti Zosiman töykeästi luotaan, mutta katui sitten ja kutsui hänet luokseen aterialle. Perimätiedon mukaan pyhittäjä Zosima katsoi aterian aikana murheellisena ja kauhistuneena kuutta pöydän ääressä istunutta pajaria. Jälkeenpäin hän sanoi oppilaalleen Danielille nähneensä ennalta miesten marttyyrikuoleman, sillä hänestä oli näyttänyt kuin he olisivat istuneet pöydän ääressä päättöminä. Pian tämän jälkeen tuli tietoon, että suuriruhtinas Iivana III oli mestauttanut miehet.

Vuonna 1471 Marfa ja hänen poikansa Dmitri ja Fjodor yrittivät viimeisinä moskovalaisvastaisen Boretskin perheen edustajina neuvotella Kasimir Jagiellonin kanssa kaupungin luovutuksen ehdoista Liettuan suuriruhtinaskunnalle edellyttäen, että kaupungin ikiaikaiset etuoikeudet ja oikeudet säilytetään. He kutsuivat myös Myh’ailo Olelkovytšin kaupungin hallitsijaksi. Kuultuaan Marfan aikeista, jotka rikkoivat aikaisemmin tehtyä Jaželbitsyn sopimusta, suuriruhtinas Iivana III joukkoineen hyökkäsi novgorodilaisia vastaan ja kukisti Novgorodin vapaaehtoisarmeijan Šelonin taistelussa 14. heinäkuuta. Tämän verilöylyn seurauksena Marfan vanhin poika Dmitri, joka oli ollut posadnikkina 1470-1471, teloitettiin 24. heinäkuuta 1471 suuriruhtinaan käskystä. Marfan nuorempi poika Fjodor, jonka poliittisesta aktiivisuudesta ei ole täyttä selvyyttä, karkotettiin vankeuteen Muromiin vuonna 1476, jossa hän kuoli samana vuonna.

Pormestari Marfa vangitsijoineen matkalla Moskovaan, Aleksei Kivšenko.

Nimettömän tekijän muistiin merkitsemässä kirjoituksessa Pyhän Sofian katedraalin ensimmäisen kronikan ainoassa säilyneessä kopiossa, Marfaa syytetään juonesta jossa hän aikoi mennä naimisiin liettualaisen aatelismiehen Mihail Olelkovitšin kanssa ja hallita Novgorodia tämän rinnalla Liettuan kuninkaan alamaisina. Pyhän Sofian katedraali, joka oli arkkipiispojen kotipaikka ja Novgorodin itsenäisyyden tunnus, olisi siten joutunut katolisen kirkon vallan alle.

Vaikka Marfa luotti edelleen Liettuan suuriruhtinaskunnan tukeen ja juonitteli Moskovaa vastaan, Iivana III alisti Novgorodin seitsemän vuotta myöhemmin valtaansa. Marfa ja hänen pieni pojanpoikansa Vasili Fjodorovitš Isakov vietiin Moskovaan 7. helmikuuta 1478. Hänen koko maaomaisuutensa takavarikoitiin. Perimätiedon mukaan Marfa pakotettiin tekemään luostarilupaus nimellä nunna Maria Nižni Novgorodissa, mitä tietoa tukee Marfan sinetillä vuonna 1470 varustettu lahjoitusasiakirja Solovetsin luostarissa, jolle hän lahjoittaa Vienanmeren alueella olevia kalastusoikeuksia. Tämän tiedon on tutkija V. Burov vuonna 1999 todistanut vääräksi ja asiakirjan sekä sinetin olevan Solovetskin munkkien myöhemmin tekemä väärennös. Tutkija Gail Lenhoffin mukaan hänen kohtalonsa vangitsemisen jälkeen on epävarma, samoin kuin hänen kuolemansa päivämäärä ja olosuhteet. Kaari Utrio kirjoittaa teoksessaan Eevan tyttäret vuonna 1984, että Marfan kohtalona oli Moskovan vankiluolien ikuinen pimeys.

Merkitys

Uudemman tutkimuksen mukaan Novgorodin arkkipiispa Feofil (virassa 1470-1480, k. 1484) teki Marfasta syntipukin peittääkseen oman osuutensa Novgorodin kyvyttömyydessä täyttää sopimusvelvoitteensa. Tarina Marfan petoksesta suuriruhtinasta kohtaan kirjoitettiin ilmeisesti ensimmäisen kerran Feofilin käsikirjoitukseen Novgorodissa 1470-luvun puolivälissä tai loppupuolella.

Marfa Boretskaja 1 000-vuotinen Venäjä muistomerkissä

Marfan traaginen elämä ja taistelu tasavaltaisen hallinnon puolesta sai myöhemmin paljon sympatiaa ja huomiota varsinkin romantiikan ajan venäläisiltä kirjailijoilta ja historioitsijoilta. Boretskajaa kuvataan Nikolai Karamzinin vuonna 1808 kirjoitetussa kertomuksessa Pormestari Marfa tai Novgorodin kaatuminen, samoin kuin Fjedotovin kirjassa Marfa Posadnitsa. Hänen tarinansa kiehtoi myös Aleksandr Puškinia, joka omisti vuonna 1830 esseensä hänelle. Sergei Jesenin kirjoitti historiallisen runon Marfa-pormestarista vuonna 1914.

Marfan patsas on osa Novgorodin 1 000-vuotisen Venäjän muistomerkkiä.