Manse United

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Manse United (lyh. ManU) on tamperelainen salibandyn erikoisseura, joka voitti lajin kaksi ensimmäistä miesten Suomenmestaruutta kausilla 1986–1987 ja 1987–1988.[1] Nykyään seuralla on toimintaa salibandyn seniorisarjoissa.

Tampereen yliopiston kasvatteja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manse United muodostettiin Tampereen yliopistossa jo vuosia pelatun kilpasählysarjan parhaiden joukkueiden pelaajista. Tampereen yliopiston sählysarjaa pelattiin 1980-luvun alkupuolella torstaisin (klo 8.00–13.00) yliopiston vanhassa jumppasalissa. Joukkueita oli 10-12. Sarjamuotona oli yksinkertainen runkosarja, jonka päätteeksi pelattiin play off-pelit paras kahdesta järjestelmällä. Ainejärjestöillä oli harjoitusvuoroja, joissa tutustuminen uuteen lajiin tapahtui ja missä joukkueet organisoituivat. Esimerkiksi historianopiskelijoilla (Patina) oli maanantaisin yhteinen vuoro (klo 20.30–22.00) kanssa, ja toinen oma pelivuoro torstaisin (klo 18.00–19.00), mikä ajoittui tosin hankalasti ottelupäiville. Näillä vuoroilla tapahtui ryhmäytyminen joukkueisiin. Esimerkiksi historian opiskelijoilla oli kausilla 1984–1985 ja 1985–1986 kaksi joukkuetta, jotka oli aluksi mielikuvituksellisesti nimetty nimillä Patina I ja Patina II (Kaudella 1985–1986 nimellä St. Sararaa). Kaudella 1985-1986 runkosarja päättyi järjestykseen St. Sararaa, Emboys, Gurut ja Patina I. Kokenut Patina I löi välierissä runkosarjan voittaneet muutamalla hallintotieteilijällä vahvistetut nuoremmat historianopiskelijat ja Emboys voitti ekonomiopiskelijoiden keskinäisessä välien selvittelyssä Gurut. Mestaruuden voitti loppujen lopuksi Patina I kokeneen Ari Kuusiston johdolla. Patina ja Emboys osallistuivat vuosittain Opiskelijoiden Liikuntaliiton järjestämiin SM-sählykisoihin. Kahtena keväänä, 1986 ja 1987 Patina ja Emboys kohtasivat toisensa mitaliotteluissa. Jos Patina olikin ollut niskanpäällä Tampereella, voitti Emboys pronssiottelun vuonna 1986 ja loppuottelun 1987 Jyväskylässä.[2]

Kun Manse Unitedia luotiin vuoden 1986 aikana, joukkueen runko muodostui edellä mainituista joukkueista. Historian opiskelijoiden Patinasta mukaan tulivat Kuusisto, Veirto, Pajunen, Peltola, Pitkänen ja Uutela. Ekonomi-opiskelijoiden joukkueissa (Emboys, Gurut ja Li-pojat) olivat pelanneet Haavisto, Jantunen, Jääskeläinen, Kivikangas, Löppönen, Loikkanen, Rantanen, Rinne, Mattila, Sjöman ja Telanne. Joukkueen nimi taisi muodostua lähinnä Pitkäsen ja Jantusen keskustelujen pohjalta.[3] Varsinaista valmentajaa joukkeella ei ollut, mutta ketjukoostumukset ja muut suunnitelmat olivat pelaajavalmentaja Vesa Rinteen ja hänen apunaan toimineen Panu Pitkäsen käsialaa.

ManU:n pelaajia yhdisti opiskelu Tampereen yliopistossa. Monilla pelaajilla oli jalkapallo- ja jääkiekkotaustaa. Pekka Loikkanen oli pelannut jalkapallon mestaruussarjaa KuPSissa ja I-divisioonaa TPV:ssä, Pajunen ehti pelata yhden SM-ottelun Valkeakosken Hakassa, mutta Kuusiston (ToiP-49) , Kivikankaan ja Löppösen (molemmat STPS) tavoin Pajunen (ToiP-49) loisti II-divisioonassa. Jääkiekkoa pelanneet olivat suurimmaksi osaksi tamperelaisten jääkiekkojoukkueiden A- ja B-junioreissa pelanneita, kiekkouransa jo jättäneitä ennen opiskelemaan lähtemistä.

Students Mass Sport Games Tukholma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen kuin yhtäkään virallista Salibandy-ottelua oli pelattukaan, ManU kävi voittamassa keväällä 1986 Tukholmassa Ruotsissa Students Mass Sport Games-tapahtuman sählysarjan. Matkalla loppuotteluun kaatui Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelijoista koostunut Tyrvään Närhet, joka oli voittanut keväällä 1985 kauppakorkeakoulun sählymestaruuden.[4] Välierissä kaatui ruotsalainen BBC, joka kaatui "jännittävien loppuvaiheiden jälkeen 2-1". Loppuottelussa ManU löi 3-0 Hämeenlinnan OKL:n joukkueen Ruunien Ruunat (RuRu). Tukholman turnauksen mieleen painuvin urheilullinen hetki oli Eero Mattilan puolesta kentästä RuRun alimman miehen ylitse laukoma kaaripallo pieneen sählymaaliin.[5]

Ulkourheilullisista seikoista mukana olleet pelaajat muistavat matkustajaterminaalissa kuullun "ikävän uutisen": ruotsalaisen opiskelijajärjestön edustaja ”Stina” kävi valitellen ilmoittamassa, että majoitus onkin siirtynyt Tenstan kansakoululta harmittavan kaksoisbookkauksen vuoksi/ Hotel Plazan yhden hengen huoneisiin keskustaan. Matkan muistettavuutta lisäsi, että se tapahtui vain kuukausi Olof Palmen murhan jälkeen.[2]

Mestaruuskaudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Manse United keväällä 1987 Ahvenanmaalla ensimmäisen Suomen mestaruuden ratkettua. Takarivissä (vas.) Vesa Rinne (C), Ari Kuusisto, Kai Telanne, Pekka Loikkanen, Sakari Uutela, Tapio Kivikangas ja Kalle Veirto, Eturivissä (vas.) Esa Jääkeläinen, Timo Jantunen, Jari Pajunen, Panu Pitkänen, Jari Löppönen ja Janne Sjöman. Pelaajien edessä maalivahti Atte Rantanen.

Ensimmäinen Suomen Mestaruuskausi 1986–1987 oli äärimmäisen tiukka. Punaisessa paidassa ja valkoisissa housuissa pelannut ManU keräsi 18 ottelussaan 30 pistettä. SC Dalmacin sijoittuessa toiseksi 29 pisteellä ja RuRu:n kolmanneksi niin ikään 29 pisteellä. Mestaruus ratkesi viimeisessä ManU:n ja Dalmacin 0-0 päättyneessä ottelussa.[6] Vesa Rinne laati otteluun erityisen puolustusvoittoisen taktiikan. Tarkoituksena oli, että Dalmacin pelätty kaksikko Vienola-Perttilä ei pääsisi laukomaan kertaakaan. Kokoonpanovalinnoissa painotettiin kurinalaiseen puolustamiseen pystyviä pelaajia. ManU:n salaisuus oli joukkueen tasaisuus. Joukkueen pelaajista neljä sijoittui pistepörssissä kärkikymmenikköön: Vesa Rinne oli neljäs (10+5=15), Pekka Loikkanen kuudes (9+5=14), Jari Pajunen seitsemäs (12+1=13) ja Sakari Uutela yhdeksäs (5+5=10). Pistepörssin voitti ylivoimaisesti RuRu:n Antti Tuominen (18+10=28), SC Dalmacin Heikki Vienola oli toinen (11+9=20) ja Turbon Pallon Orjo Kolu kolmas (13+6=19). Samaa seuraa edustanut Ari Kaperi oli viides ja Dalmacin Jarmo Perttilä kahdeksas. Sarjan puolustajien pistepörssin taisi voittaa ManU:n liukkaasti noussut Timo Jantunen (5+3=8).[7]

Kaudella 1987–1988 ManU oli ylivoimainen, keräten kahdeksan joukkueen kaksinkertaisessa sarjassa 14 ottelussa 26 pistettä. Sarja pelattiin kolmessa turnauksessa: Maarianhaminassa, Helsingin Viikissä ja Tampereella Atalpan uudessa liikuntahallissa. ManU hävisi vain kerran, kauden ensimmäisessä ottelussa sarjakakkoselle RuRu:lle, joka keräsi kaikkiaan 18 pistettä. Synkkä Uhma oli kolmas (16 pistettä) ja Dalmac neljäs (15 pistettä). ManU:n maaliero oli 65–13. RuRu:a vastaan pelit päättyivät 1–3 ja 2–0, Synkkää Uhmaa vastaan 2–0 ja 3–0. Dalmac kaatui ensiksi Viikissä 5–1 ja Tampereella 3–2. Myöhempien aikojen suuruus, kauden 1987-1988 sarjanousija SSV kaatui 6–1 ja 6–0. ManU:n Eero Mattila voitti seuran sisäisen maali- ja pistepörssin, sekä mahdollisesti koko sarjan maalipörssin.[8][7]

Kahden ensimmäisen kauden maaliero oli 122–23. Manse United teki keskimäärin 3,8 maalia ottelua kohti ja päästi 0,7 maalia. Nykyaikaan verrattuna maalimäärät ovat verraten pieniä. Se johtui suureksi osaksi maalien koosta. Maali oli aikaisemmin 140x105x65 cm ja se suurennettiin 160x115x65 cm:n kokoon. Muutoksesta päätettiin IFF:ssä (International Floorball Federation) eli Ruotsi ja Suomi tekivät muutoksen yhtä aikaa ja esimerkiksi Suomen Salibandyliitossa muutos hyväksyttiin ilman suurempia keskusteluita. Päätöksellä oli merkittävä vaikutus maalimäärien kasvuun.[9][10] Myös mailat olivat 1980-luvun toisella puoliskolla nopeassa kehitysvaiheessa. Vuosien 1986-1988 mailat, vaikka olivat jo huomattavasti parempia, kuin muutamaa vuotta aiemmin, olivat vasta kehittymässä sellaisiksi lingoiksi kuin 2000-luvun alkupuolella jo nähtiin. Maalien tekeminen kaukaa oli harvinaista, mikä näkyi myös puolustajien vähäisissä maali- ja pistemäärissä. Taito ja nopea klap-klap-peli, joka oli opittu pienissä sählybunkkereissa, oli vielä tuolloin hyvä ase. Hyökkääjistä taitava Vesa Rinne, sählyn maalikoneesta kahdensuunnan sentteriksi salibandyn myötä kehittynyt Panu Pitkänen sekä snaipperit Pekka Loikkanen, Jari Pajunen ja Eero Mattila muodostivat hyökkäyksen rungon. Päästettyjen maalien alhaiset keskiarvot kertovat Atte Rantasen luotettavasta torjuntatyöskentelystä ja ManU:n tasokkaasta puolustajakaartista. Jos Jantunen oli nopea ja vikkelä, oli hänen puolustajaparinsa Jari Löppönen erittäin hyvä pelin kontrolloija. Hän sekä toisessa puolustajaparissa vuorotelleet Kalle Veirto ja Janne Sjöman pystyivät pitämään palloa tarvittaessa pitkiälkin ajanjaksoja. Heidän parinaan pelannutta Kuusistoa voisi luonnehtia Dalmacin ulottuvan Esa Lamminsalon ohella sarjan parhaaksi "peruspakiksi". ManU:n puolustajien arvostuksesta kertoo se, että he olivat tuolloin kaikki maajoukkuetasoa.[2]

Manse Unitedin maaliero kausilla 1986-1987 ja 1987-1988
Kausi O TM PM TM/O PM/O
86-87 18 57 10 3,2 0,6
87-88 14 65 13 4,6 0,9
Yhteensä 32 122 23 3,8 0,7

Kahden ensimmäisen salibandymestaruuden voittaminen ei ollut sinänsä mikään ihme, sillä Patina ja nimellä Emboys pelannut ekonomiopiskelijoiden yhdistetty joukkue pelasivat OLL:n järjestämien SM-sählyjen mitaliotteluissa jo keväällä 1986 ennen kuin salibandyn SM-sarjaa oli aloitettukaan ja uudelleen keväällä 1987, jolloin Salinbandyn SM-sarja oli vielä kesken.[11][12][13] Jollei ManU olisi kolmannelle salibandy-kaudelleen (1988-1989) merkittäviltä osiltaan hajonnut, olisi joukkue ollut sarjassa korkeammalla kuin viidentenä.

Kokoonpanon hajoaminen johtui lähinnä siitä, että osa tärkeistä pelaajista sai opintonsa valmiiksi, löysi työpaikan muualta kuin Tampereelta ja perusti perheen. Sitoutuminen joukkueeseen höltyi. Tämä tapahtui, kun Tampereen yliopisto oli saanut vihdoin kunnon liikuntatilat: Atalpan liikuntahalli valmistui ja korvasi yliopiston vanhan liikuntasalin, jolloin yliopiston päätalon Juvenes-ruokala laajentui entisiin liinkuntatiloihin.

Näitä suomalaisen salibandyn pioneerivuosia (ei siis juurikaan ManU:a) Kalle Veirto on ansiokkaasti humoristisella ja ehkä liioittelevalla tyylillään kuvannut avainromaanissaan Suuret sählymuistelmani.

Kahden mestaruusvuoden aikana Manse Unitedissa pelasivat:

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalivahti

Puolustajat:

  • Timo Jantunen, 17
  • Ari Kuusisto (myös maalivahtina), 22
  • Jari Löppönen, 10, 13
  • Janne Sjöman (myös hyökkääjänä), 18
  • Kalle Veirto (myös hyökkääjänä), 19

Hyökkääjät:

  • Ari Haavisto
  • Esa Jääskeläinen, 14
  • Tapio Kivikangas, 20
  • Pekka Loikkanen, 8
  • Jari Pajunen, 11
  • Jarmo Peltola, 16
  • Panu Pitkänen, 15
  • Vesa Rinne, 12
  • Eero Mattila, 10
  • Kai Telanne, 9
  • Sakari Uutela, 7

Salibandymaajoukkueessa pelanneet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajista maajoukkueessa pelasivat Timo Jantunen, Jari Pajunen, Panu Pitkänen ja Vesa Rinne, joka toimi vuonna 1987 myös maajoukkueen kapteenina.[8] Maajoukkuekutsun saivat jossain vaiheessa myös ainakin Ari Kuusisto, Jari Löppönen ja Kalle Veirto.[2] Tuolloin pelaajat joutuivat maksamaan ainakin osan maajoukkuematkojen kustannuksista.

Tampereen yliopistolla toimi vähän aikaa toinenkin seura, joka oli nimetty nerokkaasti Manse Cityksi. Sen pelaajat osallistuivat samoille harjoitusvuoroille Manse Unitedin pelaajien kanssa. Manse City tavoitteli SM-sarjapaikkaa Vuosaaressa järjestetyissä karsinnoissa kaudella 1986–1987, jääden karsintojen kakkoseksi, maalierolla SSV:n taakse. Manse Cityn ja SSV:n keskinäinen peli päättyi 1–1. Muut karsintaturnaukseen osallistuneet olivat VÅSC Ahvenanmaalta, joka sai Bolla Bollalta vapautuneen ahvenanmaalaisten sarjapaikan. Vuosaaren Viikingit jäivät karsinnan neljänneksi. Kaudella 1987–1988 Manse City pelasi I-divisioonaa, sijoittuen sarjan toiseksi, mestaruussarjaan nousseen BET:in jälkeen. Kun moni Manse Unitedin pelaaja lopetti peliuransa kahden mestaruuskauden jälkeen, siirtyi osa Manse Cityn pelaajista Manse Unitedin riveihin. Seurauksena oli Manse Cityn toiminnan päättyminen.

Myöhemmät vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen mestareista ManU:n riveissä pelasivat 1990-luvun alussa vain Kuusisto, Pitkänen, Rinne, Mattila ja Uutela. Seura oli mukana miesten salibandyliigaa edeltäneessä SM-sarjassa sen perustamisesta lähtien aina kauteen 1995–1996, jolloin se putosi I-divisioonaan. Miehet ehtivät pelata korkeinta sarjatasoa kahdeksan kautta ja I-divisioonaa kaksi kautta.

Toiminta laajeni, kun 1990 perustettiin myös naisten joukkue, joka aloitti suoraan SM-sarjasta. Pelaajilla oli kokemusta sählystä, maahockeystä, kaukalopallosta ja ringetestä, mutta salibandy oli monelle vieras.

Siirtyminen Kooveen jaostoksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisellä aikuisten sarjakaudellaan miesten joukkue ja naisten joukkue pelasivat SM-sarjaa. Lisäksi seuralla oli parhaimmillaan miesten jalkapallon V-divisioonaa pelannut joukkue. Se oli pelannut 1980-luvun puolivälistä lähtien Tampereen pallopiirin alasarjoissa, aluksi nimellä PuSa, sittemmin nimellä ManU. Silloisen seuran puheenjohtajan Jussi Rajantin mukaan aloite yhdistymisestä tuli Koo-Veen puolelta Esa Koivistolta.[14]

Sekä miesten että naisten salibandyjoukkueet kävivät tahoillaan keskustelua yhdistymisestä. Molempien joukkueiden päätös siirtymisestä tehtiin yksimielisesti. Varsinainen sopimus allekirjoitettiin 29. toukokuuta 1996, joka on samalla Koo-Veen salibandyjaoston perustamispäivä.[14] Jalkapallojoukkue jatkoi vielä kesän 1996, jonka jälkeen se lopetti toimintansa. Yhteistyösopimuksessa yhtenä pykälänä sovittiin, että ManU:n nimellä ei saa aloittaa salibandytoimintaa kymmeneen vuoteen.Koovee on tällä hetkellä yksi Suomen suurimmista salibandyseuroista. Sekä miesten että naisten edustusjoukkueet pelaavat edelleen ylimmällä sarjatasolla.

Toiminta nykyään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salibandyn seniorisarjoissa ManU on voittanut M35-sarjassa yhden kullan (2003–2004), yhden hopean ja kaksi pronssia, M40-sarjassa yhden kullan (2005–2006) ja kaksi hopeata, M45-sarjassa yhden hopean ja yhden pronssin. Naisten ManU–Koo-Vee -nimellä pelaava N30-joukkue voitti vuosina 2001–2006 ensiksi neljä perättäistä mestaruutta ja sitten kaksi hopeaa.

  1. Mitalijoukkueet kautta aikain www.salibandyliiga.fi. Arkistoitu 31.12.2005. Viitattu 14.7.2009.
  2. a b c d Kalle Veirto: Suuret Sählymuistelmat. Karisto, 2002.
  3. ”25. jakso - Manselaisen salibandyn synty”. en https://soundcloud.com/salibandymuseo/25-osa-manselaisen-salibandyn-synty/
  4. Sähly. Helsingin Sanomat, 15.3.1985. Sanoma Oy.
  5. Taas Sählyvoittoja Tampereelle, Student Mass Sport Games Tukholmassa. Aviisi, Huhtikuu 1986. Tamy, Tampereen yliopiston ylioppilaskunta.
  6. Styrbjörn Oskarsson: Bolla-Bolla till ettan, "Vi satsar inte tillräckligt". Åland, 14.4.1987.
  7. a b Pekka Mukkalan SM-sarjaseuroille lähettämä kirje 14.6.1987, Manse Unitedin arkisto.tarvitaan parempi lähde
  8. a b Joukkueen kapteenin ja valmentajan Vesa Rinteen muistiinpanot kaudesta 1987-1988, Manse Unitedin arkisto
  9. Salibandyliiton puheenjohtajana toimineen Pekka Mukkalan tiedonanto 13.12.2018.
  10. Christer Gustafsson-Klas Pettersson-Stefan Svensson: Innebandy, En Världsidrotts födelse och expansion, s. 189. Holbergs in Malmö Ab, 2011.
  11. Reetta Eiranen: Rommista Tommyyn, Patinan historia 1963–2003. Patina ry., 2013.
  12. Vesa Vartiainen & Mervi Kaarninen: Elämää ja taistelua – Tampereen yliopiston ylioppilaskunta ja sen edeltäjät 1925-2010. Tamy, 2013.
  13. Jukka Tervo: Blogi: Tournament of Åland Pääkallo.fi. 2017. Suomen Salibandyliitto. Viitattu 11.12.2018.
  14. a b Miten Manusta tuli Koovee? Koo-Vee Ry. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 14.7.2009.