Malcolm Sargent
Harold Malcolm Watts Sargent (29. huhtikuuta 1895 Stamford, Lincolnshire – 3. lokakuuta 1967 Lontoo) oli brittiläinen kapellimestari.[1]
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Opiskelu ja varhainen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sargent syntyi työväenluokkaiseen perheeseen ja liittyi lapsena kuoropojaksi Peterboroughin tuomiokirkkoon. Hän opiskeli urkujensoittoa ja pääsi stipendillä Stamford Schooliin. [2] Hän sai diplomin Royal College of Organistsista 16-vuotiaana[1] sekä kandidaatin arvon Durhamin yliopistosta[2] ja valmistui parikymppisenä nuorimmaksi englantilaiseksi musiikin tohtoriksi. Debyyttinsä Sargent teki vuonna 1921 johtaessaan Henry Woodin Queen's Hall -orkesteria oman teoksensa esityksessä. Vuonna 1923 hän liittyi Royal College of Musicin henkilökunnan jäseneksi. Hän toimi seuraavana vuonna Robert Mayerin lastenkonserttien pääkapellimestarina.[1]
Sargent perusti vuonna 1922 harrastelijapohjalta Leicesterin sinfoniaorkesterin, jota johti vuoteen 1939 saakka. Hänen johdollaan orkesterista tuli niin maineikas, että se veti puoleensa eturivin solisteja, kuten Benno Moiseiwitschin. Moiseiwitsch myös antoi Sargentille ilmaista pianonsoiton opetusta ja piti tätä riittävän lahjakkaana menestyksekästä konserttipianistin uraa varten. Vuonna 1927 Sergei Djagilev kiinnitti Sargentin johtamaan Ballets russesia, jossa tämä jakoi kapellimestarin tehtävät Igor Stravinskyn ja Thomas Beechamin kanssa. Sargent oli mukana myös vuonna 1928 alkaneella viimeisellä Ballets russes -kaudella.[2]
Sargent käynnisti Courtauld–Sargent-konserttisarjan vuonna 1929.[1] Se oli suunnattu erityisesti henkilöille, jotka eivät olleet aiemmin käyneet taidemusiikin konserteissa. Konserttisarjalla tavoitettiin suuri yleisö, ja siellä esitettiin uusiakin teoksia Arthur Blissiltä, Zoltán Kodálylta, Sergei Prokofjeviltä, William Waltonilta ja muilta.[2]
1930-luku, toinen maailmansota ja uran viimeiset vuosikymmenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1932 Sargent avusti Thomas Beechamia Lontoon filharmonikkojen perustamisessa.[1] Hän alkoi kuitenkin saman vuoden lokakuussa kärsiä tuberkuloosin aiheuttamasta työkyvyn menetyksestä, joka kesti lähes kahden vuoden ajan. Vuonna 1936 Sargent johti ensimmäistä kertaa oopperan Covent Gardenissa; kyse oli Gustave Charpentierin teoksesta Louise. Sargent oli ankaran johtajan maineessa ja sai vihollisia muusikoista etenkin kerrottuaan vuonna 1936 haastattelussa, että orkesterimuusikko ei hänen mielestään ansainnut elinikäistä työpaikkaa. Tämä aiheutti suosion vähenemistä muusikoiden keskuudessa siksikin, että Sargentia oli laajalti tuettu hänen vaikean sairautensa aikana.[2]
Sargent teki kolme pitkää Australian- ja Uuden-Seelannin-kiertuetta. Hän oli vähällä hyväksyä pysyvän nimityksen Australian Broadcasting Corporationin tehtäviin, mutta suunnitelma peruuntui toisen maailmansodan puhkeamiseen ja kotimaahan paluuseen. Sargent johti sodan aikana Hallén orkesteria sekä Liverpoolin filharmonikkoja ja tuli suosituksi radioesiintyjäksi. Hän piti laajoja konserttikiertueita ympäri maata taisteluhengen kasvattamiseksi. Eräässä tunnetussa tapauksessa ilmaisku keskeytti Ludwig van Beethovenin seitsemännen sinfonian esityksen; Sargent keskeytti soiton, totesi yleisölle salin sisällä olevan turvallisempaa kuin ulkona ja jatkoi konserttia sitten tavalliseen tapaan.[2]
Sargentin kiinnitys Hallé-orkesteriin kesti vuoteen 1942 ja Liverpoolin filharmonikkoihin vuoteen 1948. Hän toimi BBC:n sinfoniaorkesterin johdossa vuoteen 1957. Vuodesta 1948 kuolemaansa Sargent vastasi Proms-festivaalista.[1] Kesäkuussa 1956 Sargent kävi tapaamassa Jean Sibeliusta Ainolassa.[2]
Työ kuoronjohtajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sargent ansioitui myös kuoronjohtajana, jona hän työskenteli Royal Choral Societyssa (1928–1967[2]) ja Huddersfield Choral Societyssa.[1] Erityisen tunnetusti Sargent johti 1920–1930-luvuilla Royal Albert Hallissa Samuel Coleridge-Taylorin The Song of Hiawatha -teoksen esityksiä.[2] Hän edisti halki uransa brittiläistä musiikkia. Hän johti kantaesitykset esimerkiksi teoksista At the Boar's Head (1925, Gustav Holst), Hugh the Drover (1924, Ralph Vaughan Williams), Sir John in Love (1929, Vaughan Williams) ja Belshazzar's Feast (William Walton).[2] Sargent sai ritarinarvonsa vuonna 1947.[1]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sargentin terveys alkoi heiketä taas 1960-luvun puolessavälissä. Hän oli haimasyöpäleikkauksessa heinäkuussa 1967, mutta esiintyi vielä tuon vuoden syyskuussa Last Night of the Proms -tapahtumassa, jossa luovutti tehtävänsä seuraajalleen Colin Davisille. Sargent kuoli kaksi viikkoa myöhemmin 72-vuotiaana.[2]