Patjakaktukset

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Maihuenioideae)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Patjakaktukset
Patagonianpatjakaktus Maihuenia patagonica
Patagonianpatjakaktus Maihuenia patagonica
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kaktuskasvit Cactaceae
Alaheimo: Maihuenioideae
Suku: Patjakaktukset Maihuenia
(Phil. ex F.A.C.Weber) K.Schum
Katso myös

  Patjakaktukset Wikispeciesissä
  Patjakaktukset Commonsissa

Patjakaktukset (Maihuenia) on kaksi kaktuslajia käsittävä kasvisuku. Suvun ainoat lajit ovat Maihuenia poeppigii, joka löydettiin 1898 ja patagonianpatjakaktus (Maihuenia patagonica), joka löydettiin 1919. Kumpikin laji on kotoisin Argentiinan ja Chilen eteläosien vuoristoista, missä ne kasvavat leveysasteesta riippuen merenpinnan tasosta 2400 metrin korkeuteen.[1]

Patjakaktukset ovat melko alkeellinen kaktusryhmä ja ne poikkeavat monin tavoin muista kaktuskasveista. Aikaisemmin niiden ajateltiin olevan sukua puukaktuksien, opuntioiden tai rankokaktuksien kanssa, mutta 1990-luvun alussa suoritetut DNA-tutkimukset osoittivat patjakaktusten olevan geneettisesti kaukana näistä. Nykyään ne luetaankin kokonaan omaksi alaheimokseen.

Kumpikin laji on noin 40 cm korkuiseksi kasvava kaktus, jolla on sylinterimäinen, joustava ja runsaasti haarautuva varsi sekä meheviä lehtiä. Kasvin pinta on tahmea. Piikit ovat pitkiä ja niitä kasvaa kolme kappaletta kustakin areolista. Kukat muistuttavat paljon opuntioiden kukkia ja pitkänomaisissa hedelmissä on mehukas hedelmäliha.

Kasvutavaltaan lajit poikkeavat muista kaktuksista. Ne kasvavat muodostaen hyvin tiiviitä, keidasmaisia varvikoita, joiden läpimitta voi olla muutamia metrejä. Patagonianpatjakaktuksen kasvustojen keskiosissa on usein vanhoja, kuolleita versoja. Tyypillinen kasvupaikka on avoimella hiekkamaalla alueella, jolla sadetta on harvoin. Useimmista muista kaktuksista poiketen patjakaktukset joutuvat sietämään talvikuukausina pitkiä pakkasjaksoja, jopa −20 °C pakkasta sekä lunta. Ne ovatkin hyvin erikoistuneita ekologiseen lokeroonsa, Patagonian vuoristojen kuiviin ja kylmiin oloihin.[2]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]