Maharbek Hadartsev

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maharbek Hadartsev

Maharbek Hasbijevitš Hadartsev (s. 2. lokakuuta 1965) on entinen vapaapainija, joka edusti urallaan kansainvälisellä tasolla Neuvostoliittoa, "IVY:n joukkuetta", Venäjää ja Uzbekistania. Kansallisuudeltaan hän on osseetti. Hän hallitsi ylivoimaisesti 90 kilogramman painoluokkaa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alkupuoliskolla.

Nuorempien ikäluokkien arvokisoissa kultamitaleita kahmineen Hadartsevin ensimmäiset aikuisten arvokilpailut olivat 1986 Budapestin MM-kilpailut, joissa hän voitti kultamitalin ja jätti itäsaksalaisen Torsten Wagnerin hopealle. Aiemmin saman vuoden keväällä hän oli voittanut sarjansa maailmancupissa. 1987 Hadartsev voitti EM- ja MM-kultaa, ja 1988 uran toisen Euroopan mestaruuden lisäksi olympiakultaa Soulin kisoista. Samana vuonna hän voitti myös maailmancupin ja FILA:n GP-gaalanturnauksen.

Hadartsev voitti MM-kultaa myös kolmena seuraavana vuonna. 1989 MM-kisojen finaalissa hän voitti yhdysvaltalaisen James Scherrin 3-0 ja 1990 niin ikään yhdysvaltalaisen Chris Campbellin pistein 1-0. 1991 hän voitti Varnan maailmanmestaruuden lisäksi kultaa myös EM-Stuttgartista, missä hän voitti loppuottelussa Unkarin Gabor Tothin. Seuraavana vuonna Toth oli jälleen vastassa loppuottelussa tämän kotimaassa käydyissä EM-kisoissa, mutta Hadartsev selviytyi jälleen voittajana. Barcelonan olympialaisissa Hadartsev voitti uransa toisen olympiakultansa. Hänen otteluidensa piste-ero oli melko huikea 25-2. Hän pudotti Campbellin välierissä ja voitti finaalissa Turkin Kenan Simsekin.

1993 Toronton MM-kisoissa Venäjää edustamaan siirtynyt Hadartsev jäi pronssille ja 1994 MM-Istanbulissa sekä 1995 MM-Atlantassa hopealle. 1995 Fribourgin EM-kisoista hän voitti vielä uransa viidennen Euroopan-mestaruuden, mikä jäi hänen uransa viimeiseksi arvokisavoitoksi. 1996 Budapestin EM-kisoissa Hadartsev jäi urallaan ensimmäistä kertaa arvokisamitalien ulkopuolelle sijoituttuaan kuudenneski. Kuitenkin vielä Atlantan olympialaisissa hän selvitti tiensä loppuotteluun, missä kuitenkin iranilainen kaksi edellistä MM-kultamitalia voittanut painoluokan uusi valtias Rasul Khadem Azghadi oli parempi.

Hadartsev otti osaa vielä 2000 Sydneyn olympialaisiin Uzbekistanin edustajana 85 kilogramman painoluokassa, missä voitti Turkin Ali Özenin mutta kärsi tappion Yang Hyung-Molle. Seuratasolla 178 senttimetrin pituinen ja 91 kilogramman painoinen Hadartsev edusti SKA Vladikavkazia. Hänen valmentajanaan toimi Kazbek Dedikajev.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]