Pieru

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mahakaasu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee suolikaasua. Pieru on myös lampi Rengossa.
Hakusana ”flatus” ohjaa tänne. Helsinkiläisestä yhtyeestä kerrotaan artikkelissa Flatus (yhtye).
Aitoja erilaisia pieruja.
Richard Newtonin piirros vuodelta 1798, jossa John Bull pieraisee kuningas Yrjö III:ta esittävään julisteeseen William Pitt nuoremman kommentoidessa tilannetta raivostuneena.

Pieru (lat. flatus), harvoin myös mahakaasu,[1] on nisäkkäiden ruoansulatuselimistössä elävien symbioottisten bakteerien ja hiivojen tuottamaa suolikaasua. Nimitystä pieru käytetään myös fysiologisesta tapahtumasta, pieraisusta, jossa kyseistä kaasua purkautuu peräaukon kautta nopeasti ja yleensä äänekkäästi ulos. Pieraisut koetaan usein kiusallisiksi sekä hajun että äänen perusteella. Näin ollen ne monissakin tilanteissa toisten läsnä ollessa usein pyritään estämään vatsanpohjan lihasten avulla, mutta se on epäterveellistä, koska kyseessä on elimistölle haitallinen kaasu. Todella runsasta, vatsanväänteitä aiheuttavaa pierun muodostusta kutsutaan ilmavaivoiksi.

Pieru-sanan tyylisävy vaihtelee eri lähteissä. Esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjassa sana on merkitty arkikieliseksi[2], kun taas esimerkiksi teoksessa Lääketieteen termit – Duodecimin selittävä suursanakirja sana pieru on ilman mitään tyylilajimerkintöjä.

Koostumus ja aiheuttajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimusten mukaan ihminen vapauttaa keskimäärin 0,5–2 litraa kaasua vuorokaudessa lynkkysuolensa välityksellä[3]. Keskimääräinen kertapäästö vaihtelee 35–90 millilitran välillä. Koostumus vaihtelee suuresti, mutta 99 % kaasusta koostuu hiilidioksidista (5,1–29 %), vedystä (0,06–47 %), typestä (23–80 %), hapesta (0,1–2,3 %) ja metaanista (0–26 %)[4]. Nämä yleiset kaasut ovat myös suhteellisen hajuttomia. Kaasua niellään syödessä tai juodessa, minkä lisäksi niitä vapautuu ruuansulatusprosessissa[3].

Suolikaasuun hajun tuova aines muodostaa noin prosentin pierun yhteydessä vapautuvan kaasun kokonaistilavuudesta. Haju muodostuu ihmisen sisällä olevan bakteeritoiminnan tuloksena. Kyseisiä bakteereja ovat muun muassa E. coli, Klebsiella- sekä Clostridium-sukuiset bakteerit. Bakteerit majailevat enimmäkseen varsinaisessa paksusuolessa, jossa ne alkavat kuluttaa sulamatonta ruokaa ja tuottavat siten omia päästöaineitaan, kaasua. Nämä kaasut koostuvat tyypillisesti rikkiä sisältävistä molekyyleistä kuten dimetyylisulfidista ja metyylimerkaptaanista.[3]

Vetykaasu, metaani ja hiilidioksidi syntyvät pieruihin pääasiassa myös paksusuolen bakteeritoiminnan tuloksena. Noin kolmanneksella aikuisväestöstä bakteerikanta tuottaa metaania, kahdella kolmanneksella ei. Syytä tähän ei tiedetä. Hiilidioksidia syntyy kahdella tavalla: suurin osa syntyy, kun vetykarbonaatti neutralisoi ruuansulatuskaasuja, mutta pieniä määriä syntyy myös anaerobisessa käymisprosessissa suolistossa. Typpi joutuu suolikaasuihin luultavimmin sekä niellyn ilman välityksellä että verenkierrosta. Hapen määrä peräsuoleen ehtivässä kaasussa jää pieneksi, koska paksusuolen bakteeritoiminta kuluttaa siitä valtaosan.[4]

Suolikaasun koostumuksen suuret vaihtelut johtuvat enimmäkseen ihmisen syömistä ainesosista. Erityisesti monimutkaiset, kolmesta tai neljästä sokerista koostuvat hiilihydraattimolekyylit ovat useimmin ruuansulatuksessa sulamatta jääviä ainesosia, jotka jäävät paksusuolen bakteerien ravinnoksi ja joista siten muodostuu eniten pahanhajuisia kaasuainesosia. Ihmisen ruuansulatus pystyy hyödyntämään parhaiten yksinkertaisia hiilihydraatteja ja sokereita. Vähiten monimutkaisia hiilihydraatteja on lihassa, kalassa, viinirypäleissä, marjoissa, perunalastuissa, pähkinässä ja kananmunassa. Niitä on enemmän pasteijoissa, perunassa, sitrushedelmissä, omenoissa ja leivässä. Eniten pahanhajuista kaasua tuottavia ainesosia on pavuissa, porkkanoissa, rusinoissa, banaanissa, sipulissa, ja maitotuotteissa.[3]

Laktoosi-intoleranssista kärsivillä ihmisillä paksusuolen bakteerit tuottavat normaalia enemmän kaasua laktoosia sisältävien ruokien tai juomien nauttimisen jälkeen, koska intolerantikkojen ruuansulatuselimistöstä puuttuu laktoosia hajottava laktaasi-entsyymi, eikä laktoosi siten hajoa aikaisemmin.[3]

Suolikaasusta pieruksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen ohutsuoli sisältää jatkuvasti noin 30–200 cm³ kaasuja. Ihminen tuottaa tunnissa peräsuolen kautta purkautuvaa kaasua enintään noin 100 cm³ ja vuorokaudessa kaasuntuotanto on tilavuudeltaan keskimäärin 400–1200 cm³. Levittin tutkimuksissa seitsemän kontrollihenkilön ryhmä tuotti keskimäärin 13,6 pierua vuorokaudessa, keskihajonnan ollessa 5,6. Laktoosi-intolerantikolla määrä saattoi nousta jopa 34:ään pieruun vuorokaudessa.[4]

Ruoansulatuselimistössä syntyvä kaasu varastoituu peräsuoleen, mistä se purkautuu ulos peräaukon kautta. Peräsuoli ja anaalikanava annostelevat yhden pieraisun aikana vapautuvan kaasun määrää. Anaalikanavassa on lisäksi reseptoreja, joiden tehtävänä on tunnistaa, virtaako anaalikanavaan kaasua vai ulostetta. Kun paine kasvaa riittävän suureksi, peräaukon sisempi sulkijalihas rentoutuu, jolloin kaasu pääsee esteettä virtaamaan kohti peräaukkoa. Pieraisun aikana ulompi sulkijalihas pysyy kireänä, jotta ulosteen roiskuminen kaasun purkautuessa estyy. Keskushermosto välittää viestin lähestyvästä purkautumisesta kaasun lähetessä anaalikanavasta peräaukkoon myös ulommalle sulkijalihakselle. Sisempi sulkijalihas on tahdosta riippumaton, ulompi tahdonalainen.lähde?

Pieraisun synnyttämä ääni johtuu peräaukon kudosten värähtelystä. Ääni vaihtelee sen mukaan, miten kireä henkilön rengaslihas on ja kuinka suuri on vapautuvan kaasun paine. Seisomisasento mahdollistaa yleensä istuma-asentoa äänettömämmän päästön.[5]

Vatsakivuista kärsivät ihmiset, jotka pitävät syynä runsasta suolistokaasun muodostusta, eivät yleensä tuota kuitenkaan muita enemmän kaasuja. Levittin kokeet osoittavat, että syynä vatsakipuihin voi pikemminkin olla kaasun huono liikkuvuus ohutsuolesta peräsuoleen. Vaikka ruokavalion muutoksella ja ilman nielemisen välttämisellä voi olla vaikutusta, saattaa paras hoitokeino olla kaasun liikkumisnopeuteen vaikuttaminen.[4]

Myyttejä ja faktoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pierun äänenvoimakkuudella ei ole perimätiedosta huolimatta vaikutusta pierun hajuefektiin, joka on tutkimusten mukaan täysin riippuvainen siinä olevien hajuainesosien konsentraatiosta.[6] Tulitikun sytyttäminen ei myöskään yleensä poista hajua, joskin se voi hieman peittää sitä.[5]

Michael D. Levittin tutkimusryhmä on testannut hajuhaittojen poistamiseksi tarkoitettua tuotetta, istumatyynyä nimeltä Toot trapper, jonka on todettu poistavan 90 % hajuhaitasta.[6] Pierujen tutkimukseen on myös kehitetty laite, letku ja ilmatiivis pussi, jolla suolikaasuja saadaan talteen. Laitteen avulla tehdyissä sokkotutkimuksissa Levittin tutkimusryhmä totesi, että miehet tuottavat enemmän kaasua keskimäärin per päästö (110 ml) kuin naiset (80 ml). Naisten päästöissä oli puolestaan tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,01) enemmän rikkivetyä kuin miehillä. Edelleen Levittin ryhmän aistinvaraiset laboratoriokokeet totesivat naisten päästöissä olevan tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,02) enemmän keskimääräistä hajuintensiteettiä, minkä johdosta voitiin todeta hajun johtuvan suurelta osin rikkivedyistä.[7]

Pierun pidättäminen on epäterveellistä, koska silloin suolistossa olevat myrkylliset kaasuainesosat imeytyvät takaisin kehoon ja rasittavat elimistöä.[5]

Pieru sosiaalisena ilmiönä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lucas Cranach vanhempi, The Papal Belvedere, Martti Lutherin kirjasta Paaviuden kuvaus (1545). Saksalaiset talonpojat ilmaisevat mielipiteensä Paavali III:n bullaan.

Pieru sanana on täysin yleiskielinen, vaikka se voi tuntua alatyyliseltä. Toisin kuin esimerkiksi sana paska, joka on muuttunut alatyyliseksi ja korvataan uloste-sanalla, pieru-sanalle ei ole tyydyttävää suomenkielistä kiertoilmausta. Sanaa pieru käytetään lääketieteen terminäkin latinankielisen ilmauksen (flatus) ohella.

Historiallisia pieruja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanhistoria tuntee pierun aiheuttamia tapahtumia. Esimerkiksi 1500-luvun Englannissa Edward de Vere, Oxfordin jaarli, pieraisi vahingossa vannoessaan uskollisuutta kuningatar Elisabet I:lle, minkä jälkeen hän lähti omatoimisesti maanpakoon seitsemäksi vuodeksi. Hänen palattuaan kuningatar totesi, että oli jo melkein unohtanut pieraisun.[8]

Pierun ääntä yritetään matkia suulla, kainalolla tai yhteen puristetuilla kämmenillä, ja siten saattaa toinen ihminen "syylliseksi" pieruun. Syynä voi olla esimerkiksi kaveriporukan keskinäinen pila. Pilailutarvikeliikkeistä voi löytää myös teollisesti valmistettuja pierumaisia ääniä tuottavia laitteita kuten pierutyynyjä.

Kurt Vonnegut kuvaa pierun suhdetta ihmisyyteen ja ihmisen ryhmäkäyttäytymiseen kirjassaan Galápagos. Tarinassa joukko nykyihmisiä loikoilee rannalla. Yksi pieraisee ja kaikki nauravat. Sitten evoluutio kääntyy takaperin ja kuluu miljoona vuotta. Jälleen joukko ihmisiä loikoilee rannalla, nyt lähes kaloiksi taantuneina. Yksi pieraisee. Kaikki nauravat.[9]

Pieru on hyvin suosittu huumorin lähde. Esimerkkejä pieruhuumorista ovat televisiosarja South Park sekä elokuvat American Pie ja Austin Powers. Suomessa pieruhuumoria edustaa esimerkiksi Peräsmies-sarjakuva.

Le Pétomane

Oma pieruviihteen lajityyppinsä on pierutaide. Sen esittäjien ohjelmanumerona on piereskely. Esimerkiksi Englannin kuningas Henrik II:n hovin narri Roland le Peteur, joka tunnettiin myös nimellä Roland the Farter, oli tunnettu juhlapäivien ohjelmanumerostaan, jossa hän osasi hypätä ilmaan, viheltää ja pieraista yhtaikaa.[10]

Ranskalainen Joseph Pujol alias Le Pétomane muistetaan edelleenkin yhtenä genrensä eturivin edustajista. Hänen taiteilijanimestään juontuvat termit petomaani (kirjailija Arto Kytöhongan suomennos: pierikkö), jolla nykyään tarkoitetaan yleisesti pierutaiteilijaa, ja petomania, joka vastaavasti tarkoittaa pierutaidetta. Nykyajan tunnetuin pierutaiteilija lienee brittiläinen Mr. Methane.

Pieru urheiluna

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 Utajärvellä järjestettiin historian ensimmäiset pieremisen suomenmestaruuskisat[11]. Kilpailun voittajan äänenvoimakkuus oli 78,9 desibeliä.[11] Seuraavana vuonna tapahtuma laajeni MM-kilpailuksi ja lajien kirjoon liitettiin joukkuekilpailu[12].

  1. DUKORAL porejauhe ja suspensio oraalisuspensiota varten 7.1.2021. Pharmaca Fennica. Viitattu 15.11.2023. (suomeksi)
  2. Kielitoimiston sanakirja kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 3.12.2022.
  3. a b c d e Jeffrey Kluger: What a Gas discovermagazine.com. 1.4.1995. Discover Magazine. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
  4. a b c d Richard R. Babb: Intestinal Gas. West J Med, lokakuu 1977, 127. vsk, nro 4, s. 362-363. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
  5. a b c Stephen G. Bloom: Everything you want to know about flatulence, and some things you don't. Salon.com. 24.2.2000. Arkistoitu 6.5.2009. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
  6. a b Jill Burcum: VA doctor is an expert in a field few others have sought. Minneapolis Star Tribune. 24.2.1999. Minneapolis. Arkistoitu 25.3.2009. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
  7. Suarez, Springfield, Levitt: Identification of gases responsible for the odour of human flatus and evaluation of a device purported to reduce this odour. Gut, 1998, 43. vsk, s. 100-104. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
  8. Aubrey, John: Brief Lifes -kirja
  9. Vonnegut, Kurt: Galápagos, engl. alkuteos 1985, suom. Jukka Kemppinen, Tammi 1986
  10. Valerie Allen: On Farting: Language and Laughter in the Middle Ages. New York: Palgrave Macmillan, 2007. Kirja-arvio (viitattu 10.4.2010). (englanniksi)
  11. a b Katso kuvat piereskelyn SM-kisoista! Savon Sanomat. 28.7.2012. Viitattu 5.8.2023.
  12. Pierun SM-kisat laajenevat MM-kisoiksi - katso video Kaleva. Viitattu 5.8.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mr. Methane (englanniksi) – englantilainen Mr. Methane mainostaa olevansa maailman ainoa esiintyvä flatulisti