Mag Tuired

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mag Tuired (myös Mag Tuiredh, Magh Tuireadh tai Moytura) on Irlannin kelttiläisessä mytologiassa myyttinen tasanko, jolla tarujen mukaan käytiin muinaisaikoina kaksi tärkeää taistelua.[1]

Ensimmäinen taistelu käytiin Fir Bolgien ja Tuatha Dé Danannin eli jumalten heimon välillä. Tuatha Dé Danann voitti Fir Bolgit ja sai Irlannin haltuunsa, mutta Tuatha Dé Danannin kuningas Nuada menetti taistelussa kätensä. Koska hänestä tuli raajarikko, ei hän enää saanut olla kuningas. Nuadan seuraajaksi valittiin Bres, joka oli isänsä puolelta fomorien sukua. Bresin valtakausi oli kuitenkin epäonnistunut, sillä hän ei osoittanut riittävää jalomielisyyttä eikä hänellä ollut muitakaan kuninkaan ominaisuuksia. Dian Céchtin poika Miach teki Nuadalle hopeisen käden ja Bres syöstiin vallasta. Bres meni sen jälkeen pyytämään apua isänsä kansalta ja johdatti sitten suuren armeijan Mag Tuiredin toiseen taisteluun Tuatha Dé Danannia vastaan. Tuatha Dé Danannin joukoissa oli Lugh, yksi tärkeimmistä kelttiläisistä jumalista, joka johti jumalat voittoon surmaamalla Balorin, fomorien kuninkaan. Taistelu merkitsi fomorien uhan loppua.[1]

  1. a b Mag Tuired Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Inc. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)