Maaningan kirjasto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maaningan lähikirjasto
Maaningan kirjasto
Maaningan kirjasto sijaitsee Maaninkatalossa.
Maaningan kirjasto sijaitsee Maaninkatalossa.
Sijainti Keskusraitti 3, 71750 Maaninka (Kuopio)
Tyyppi yleinen kirjasto, lähikirjasto
Perustettu 1847
Kotisivut

Maaningan kirjasto tai Maaningan lähikirjasto on Kuopion Maaningan kirkonkylällä toimiva yleinen kirjasto.[1][2][3]

Pitäjäkirjaston toiminta Maaningalla alkoi vuonna 1847. Kunnankirjasto siitä tuli vuonna 1913. Kuopion kaupunginkirjaston lähikirjastoksi Maaningan kirjasto muuttui kuntaliitoksen myötä vuonna 2015. Maaningan kirjasto toimii nykyään Maaninkatalolla eli Maaningan entisessä kunnantalossa.[3]

Keväällä 2021 Kuopion kaupunki kertoi kirjastoaineiston keskittämisestä säästösyistä aiemman kahden kerroksen sijasta yhteen kerrokseen.[4] Kirjastosta muokattiin samalla laajemmin aukioleva, omatoimisesti käytettävissä oleva kirjasto.[5]

Kirjaston asiakkaiden käytössä on Kuopion kaupunginkirjasto laaja kokoelma sähköisine aineistoineen. Kirjastopalveluja tarjotaan myös kirjastoautolla, joka pysähtyy esimerkiksi Pulkonkosken ja Käärmelahden kouluilla.[6][3]

  1. Maaningan lähikirjasto (Kirjastohakemisto) kirjastot.fi. Arkistoitu 19.7.2020. Viitattu 19.7.2020.
  2. Maaningan lähikirjasto Kuopion kaupunki via kuopio.finna.fi. Viitattu 19.7.2020.
  3. a b c Savon kirjastot esittäytyvät: Maaningan kirjasto Savon alueellinen kehittämistehtävä, savonake.fi. Viitattu 19.7.2020.
  4. Maaningan kirjasto yhteen kerrokseen säästösyistä – selvityksen alla omatoimikirjaston perustaminen (tilaajille) Uutis-Jousi, uutis-jousi.fi. 21.3.2021. Viitattu 3.11.2021.
  5. Maaningan omatoimikirjasto avoinna joka päivä – uudistetut tilat helposti saavutettavissa yhdessä kerroksessa (tilaajille) Uutis-Jousi, uutis-jousi.fi. 21.3.2021. Viitattu 3.11.2021.
  6. Kirjastoauto Aulis Kuopion kaupunki via kuopio.finna.fi. Viitattu 19.7.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]