Maakeskinen maailmankuva
Maakeskinen maailmankuva eli geosentrinen maailmankuva tai ptolemaiolainen maailmankuva tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan Maa on maailmankaikkeuden liikkumaton keskipiste, jota planeetat, tähdet, Aurinko ja Kuu kiertävät. Tämä käsitys oli vallalla kaikkialla maailmassa, myös läntisessä kristikunnassa ennen kopernikaanista vallankumousta, jolloin sen syrjäytti aurinkokeskinen maailmankuva. Nykykäsityksen mukaan maailmankaikkeudella ei ole lainkaan tiettyä keskipistettä.
Maakeskinen maailmankuva
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maakeskinen maailmankuva syntyi todennäköisesti siitä harhavaikutelmasta, että maan kiertäessä akselinsa ympäri muut taivaankappaleet kiertävät säännöllisesti taivaankannen poikki maan näyttäessä pysyvän täysin paikoillaan. Varhaisina aikoina maan liikkumattomuutta pidettiinkin naiivin realismin mukaisesti tulkitun välittömän kokemuksen perusteella itsestään selvänä asiana.[1]
Varhaisimpina aikoina oletettiin myös, että Maa on litteä. Virheelliset käsitykset Maan muodosta ja liikkumattomuudesta eivät kuitenkaan estäneet babylonialaisia tähtitieteilijöitä laatimasta havaintojensa perusteella taivaan ilmiöistä yksityiskohtaisia taulukoita, joiden perusteella niitä voitiin tyydyttävällä tarkkuudella ennustaakin. Niinpä esimerkiksi kuun anomalistinen ja sideerinen jakso tunnettiin jo satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua[2], samoin ulkoplaneettojen (Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen) kiertoajat[3], ja muun muassa planeettojen konjunktiot, oppositiot sekä heliakiset nousut ja laskut pystyttiin ennustamaan.[4]
Sen jälkeen kun Maan pallonmuotoisuus tuli Antiikin Kreikassa hyväksytyksi, maakeskisen maailmankuvan perusoletukset voitiin muotoilla seuraavasti:[5]
- Maa on pallon muotoinen
- Näkyvää maailmankaikkeutta rajoittaa pallonmuotoinen taivaanpallo
- Maa sijaitsee keskellä maailmaa, joten maapallolla ja taivaanpallolla on yhteinen keskipiste
- Maapallo ei liiku
- Taivaanpallo pyörii kiinteän akselin ympäri; täyteen pyörähdykseen kului yksi tähtivuorokausi eli noin 23 h 56 min.
Taivaanpallo katsottiin yleensä reaaliseksi, aineelliseksi kappaleeksi[6] Kiintotähtien oletettiin olevan kiinnitetyt joko itse taivaanpalloon tai, sen jälkeen kun prekessio tuli tunnetuksi, erityiseen kiintotähtien palloon, jonka oletettiin hitaasti kiertyvän varsinaisen taivaanpallon suhteen.[7]. Auringon, Kuun ja tunnettujen planeettojen oletettiin toisaalta tekevän kerran vuorokaudessa kierroksen maapallon ympäri, toisaalta myös liikkuvan kiintotähtien suhteen Eläinrataa pitkin. Niiden oletettiin olevan kiinnitetyt Maata ympäröiviin sisäkkäisiin pallonkuoriin,[8] sisimpänä Kuun, sen jälkeen Merkuriuksen, Venuksen, Auringon, Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen sekä vihdoin kiintotähtien pallonkuori.
Aristoteleen mukaan taivaanpallon ulkopuolella oli vielä Ensimmäinen liikuttaja, josta lähti kaikkia taivaankappaleita liikuttava, maailmaa käynnissä pitävä voima.[8]
Aristoteleen mukaisesti uskottiin uuden ajan alkuun saakka, että kuunylinen maailma oli luonteeltaan aivan erilainen kuin kuunalinen maailma. "Kuunalinen" maailma koostui neljästä klassisesta alkuaineesta, ja siellä kaikki oli jatkuvassa muutoksen tilassa, syntyi, kasvoi, lakastui ja kuoli. Sitä vastoin "kuunylinen" maailma, jossa taivaankappaleet liikkuivat, oli täydellinen ja muuttumaton, ja siellä esiintyi vain ympyräliikettä sekä ympyräliikkeistä muodostuvaa episykliliikettä. Taivaankappaleiden oletettiin koostuvan viidennestä alkuaineesta.[8]
Vähitellen vakiintuikin useimpien oppineiden hyväksymäksi käsitykseksi, että maapalloa ympäröi kymmenen sisäkkäistä pallonkuorta: Kuun, Auringon ja viiden tunnetun planeetan pallonkuoret sekä niiden ulkopuolella vielä kolme. Kahdeksas eli kiintotähtien pallonkuori suoritti hidasta prekessioliikettä sen ulkopuolella sijainneen yhdeksännen pallonkuoren suhteen, joka pyörähti kerran vuorokaudessa Maan ympäri, ja kaikkein uloimpana oli kymmenes, primum mobile.[9][10]
Planeettojen liike
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Planeettojen havaittiin kuitenkin pian tekevän mutkia näennäisellä radallaan, minkä selittämiseen Apollonios Pergeläinen kehitti noin 230 eaa. episyklimallin, pienen ympyräradan, jota planeetta kiersi samaan aikaan maapalloa kiertäessään ja jonka keskipisteenä oli deferentti eli maakeskinen kiertorata. Klaudios Ptolemaios kehitti antiikin episykleihin perustuvan planeettojen liikettä kuvaavan mallin huippuunsa kirjassaan Almagest. Episyklit säilyivät käytössä aina Johannes Keplerin uudistuksiin saakka.
Maakeskinen maailmankuva ja kristinusko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maakeskisen maailmankuvan omaksuivat myös keskiajan kristityt, jotka yrittivät sovittaa yhteen Aristoteleen ja kristinuskon käsitteet. Niinpä Jumala sijoitettiin Aristoteleen Ensimmäisen liikuttajan paikalle, ja maailman jakoa sisäkkäisiin pallonkuoriin täydennettiin lisäämällä Maan sisään vielä helvetin eri piirit.[8]
Käsityksen kyseenalaistaminen ja syrjäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maakeskisen maailmankuvan kyseenalaistivat jo eräät pythagoralaiset filosofit sekä heiltä vaikutteita saanut Parmenides. Heidän mukaansa Maa ja planeetat kiersivät ympyrärataa oletetun keskustulen ympäri.[11]
Herakleides Pontoslainen esitti jo 300-luvulla eaa., että taivaanpallo ei kierrä Maata, vaan Maa pyörii akselinsa ympäri kerran vuorokaudessa.[12] Tämä ei kuitenkaan vielä merkinnyt maakeskisen maailmankuvan hylkäämistä: hänen mukaansa Aurinko teki kierroksen Maan ympäri kerran vuodessa, ja myös planeetat kiersivät Maata. Myöhemmin myös Ptolemaios piti Maan vuorokautista pyörimisliikettä tähtitieteen kannalta mahdollisena ja yksinkertaisempanakin kuin oletusta taivaanpallon pyörimisestä, mutta hylkäsi sen, koska hänen mukaansa Maan pyöriminen olisi saanut maan päällä aikaan dynaamisia ilmiöitä, joita kuitenkaan ei esiinny.[13] Kysymystä pohti myöhäiskeskiajalla kysymystä maapallon mahdollisesta pyörimisestä pohti erityisesti Nicolas Oresme.[14]
Aristarkhos Samoslainen osoitti 200-luvulla eaa., että planeettojen liike on yksinkertaisemmin selitettävissä olettamalla, että Maa kiertää Aurinkoa.[15] Oppi ei kuitenkaan tullut vanhalla ajalla yleisesti hyväksytyksi, koska sitä pidettiin "terveen järjen" vastaisena. Sekä Aristoteles että Ptolemaios kuitenkin katsoivat jo tarpeelliseksi esittää perustelujakin käsitykselle Maan liikkumattomuudesta. Aristoteles perusteli sitä opillaan eri alkuaineiden "luonnollisilla liikkeillä"[16], kun taas Ptolemaios viittasi siihen, ettei tähtien vuotuista parallaksia ollut havaittu.[17]
Jo Ptolemaios tiesi, että planeettojen havaittujen liikkeiden poikkeamat tasaisesta ympyräliikkeestä liittyivät selvästi siihen, missä asemassa planeetta kulloinkin oli suhteessa Aurinkoon. Näitä ns. aurinkoon liittyviä anomalioita käsitelläänkin Almagestissa varsin tarkoin. Nikolaus Kopernikus osoitti 1500-luvulla, että nämä poikkeamat oli helpoiten selitettävissä olettamalla planeettojen ja myös Maan kiertävän Aurinkoa.[18]
Uudella ajalla aurinkokeskinen maailmankuva syrjäytti vähitellen maakeskisen, mihin Kopernikuksen ohella vaikuttivat varsinkin Johannes Kepler ja Galileo Galilei.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Raimo Lehti: Sfairopoiia, s. 41–43. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2009. ISBN 978-952-5329-76-6
- ↑ Sfairopoiia, s. 21–23, 261–265
- ↑ Sfairiopoiia, s. 26–32
- ↑ Sfairopoiia, s. 26–27
- ↑ Sfairopoiia, s. 41
- ↑ Sfairopoiia, s. 228
- ↑ Sfairopoiia, s. 93
- ↑ a b c d Hannu Karttunen, Heikki Oja, Pekka Kröger, Markku Poutanen: Tähtitieteen perusteet, s. 532–534. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Valtion painatuskeskus, 1984. ISBN 951-859-367-1
- ↑ Raimo Lehti: Tanssi Auringon ympäri, Kopernikus, Kepler ja aurinkokeskisen tähtitieteen synty, s. 108. Oulu: Pohjoinen, 1989. ISBN 951-749-104-2
- ↑ Tapio Markkanen: Paratiisista katsoen : tähtitaivaan karttojen historiaa, s. 35. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2009. ISBN 978-952-5329-80-3
- ↑ Sfairopoiia, s. 246
- ↑ Peter Lancaster Brown: Jokamiehen tähtitiedettä, s. 14. Suomentanut Pertti Jotuni. Otava, 1975. ISBN 951-1-01879-5
- ↑ Sfairopoiia, s. 196
- ↑ Nicolas Oresme: Livre du ciel et du monde. Määritä julkaisija!
- ↑ Sfairopoiia, s. 250
- ↑ Sfairopoiia, s. 57–58
- ↑ Sfairopoiia, s. 196
- ↑ Sfairopoiia, s. 182, 258–259
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maakeskinen maailmankuva Wikimedia Commonsissa
