MV Ursa Major

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
MV Ursa Major (silloinen EIT Palmina) vuonna 2016

MV Ursa Major oli vuonna 2009 rakennettu rahtilaiva, joka kulki Venäjän lipun alla upotessaan Välimerellä joulukuussa 2024.[1][2] Sen pituus oli 142,47 metriä.[2] Rakentaja oli Peene-Werft.[3]

MV Ursa Majorin aiempia nimiä olivat Scan Britania, Hyundai Britania, EIT Palmina ja Sparta III. Ennen siirtymistään Venäjän lipun alaisuuteen se kulki Saksan, Mansaaren, Antigua ja Barbudan ja Belizen lippujen alla.[2] Uppoamishetkellä aluksen omisti Venäjän puolustusministeriöön kytkeytyvä Oboronlogistika-yhtiö, jonka operoimista aluksista se oli suurin. Sen rahtikapasiteetti oli 1 200 tonnia. MV Ursa Major oli Oboronlogistikan tavoin Yhdysvaltain pakotteiden kohteena vuodesta 2022.[1]

Espanjan meripelastus vastaanotti MV Ursa Majorilta ensimmäisen hätäkutsun huonon sään vallitessa 23. joulukuuta 2024. Alus upposi varhain 24. joulukuuta[4] kansainvälisillä vesillä Espanjan ja Algerian välillä.[1] Se oli lähtenyt Pietarista määränpäänään Vladivostok. Oboronlogistikan mukaan lastina oli satama- ja jäänmurtajakalustoa. Mediazonan mukaan MV Ursa Major oli kuljettanut vuosien ajan rahtia Venäjän joukoille Syyriaan.[4]

Oboronlogistikan mukaan MV Ursa Major upposi kolmen räjähdyksen jälkeen. Oboronlogistika piti uppoamista terroristisena tekona.[1] Venäjän ulkoministeriön mukaan laivan konehuoneessa oli tapahtunut räjähdys. Uppoamisen jälkeen 14 miehistön jäsentä pelastettiin Cartagenan satamaan Espanjaan ja kaksi oli kadoksissa.[4]

  1. a b c d Pjotr Sauer, Russian cargo ship’s owner says sinking in Mediterranean was ‘act of terrorism’ The Guardian 25.12.2024, viitattu 27.12.2024 (englanniksi)
  2. a b c Ursa Major Vessel Finder, viitattu 27.12.2024 (englanniksi)
  3. Russian MPP Ursa Major carrying project cargo sinks in the Mediterranean Project Cargo Journal 24.12.2024, viitattu 27.12.2024 (englanniksi)
  4. a b c Venäläinen rahtialus upposi Välimerellä – kaksi ihmistä kateissa Yle 24.12.2024, viitattu 27.12.2024