Moottoritorpedovene Jymy

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta MAS 529)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jymy (J 4)
MAS 529
MAS 529
MAS 529
Aluksen vaiheet
Rakentaja Baglietto, Genova
Laskettu vesille 1939
Palveluskäyttöön 1943
Poistui palveluskäytöstä 1961
Tila romutettu 2009
Tekniset tiedot
Uppouma 22 t
Pituus 18,7 m
Leveys 4,7 m
Syväys 1,5 m
Koneteho 2 × 1 150 hv
Nopeus 42 solmua
Miehistöä 12 (1 ups., 4 au ja 7 mieh.)
Aseistus
Aseistus 2 × 45 cm torpedosivuheittimet
1 × Breda 20 mm ilmatorjuntatykki
1 × 12,7 mm konekivääri
4 × syvyyspomminpudotinta
sumutuslaite

Jymy (J 4) oli Suomen merivoimien moottoritorpedovene jatkosodassa. Alus oli alun perin Italian laivaston Bagliettossa Italiassa valmistunut MAS 526-luokan moottoritorpedovene MAS 529.

Regia Marina MAS529

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MAS529 oli torjumassa laivueensa mukana 13.-14. kesäkuuta 1940 Italian Rivieralle tunkeutuneita Ranskan merivoimien aluksia, jolloin ne yrittivät tuloksetta torpedoida hävittäjät Guépardin, Valmyn ja Verdunin. Ranskalaisalukset eivät edes havainneet hyökkääjiä.[1]

Saksan merivoimat pyysivät 21. huhtikuuta 1942 Italian laivastolta tukea taisteluun Laatokalla operoivia Neuvostoliiton laivaston yksiköitä vastaan. Operaatiolla oli tarkoitus vahvistaa Leningradin piiritystä. Italian laivasto määräsi lähetettäväksi capitano di corvetta Emilio Bianchin 12. torpedovenelaivueeseen (ital. XII Squadriglia Mas), johon kuuluivat moottoritorpedoveneet MAS 526 - MAS 529. Veneet siirrettiin Itämerelle kuorma-autoilla ja siitä edelleen laivalla Suomeen. Ne ajoivat omin konein Saimaan kanavaa pitkin Saimaalle, josta ne siirrettiin rautateitse Punkasalmen asemalta Lahdenpohjaan. Alukset saapuivat lopulta 22. kesäkuuta Laatokalle.[2]

Alus yllätti MAS528:n kanssa Neuvostoliiton Laatokan laivaston tykkiveneen, joka suojasi hinaajaa ja proomua. Taistelu päättyi kuitenkin tuloksettomana. Alus osallistui 21. lokakuuta saksalaisten Suhonsaaren maihinnousuun.[2]

Alus lähti 29. lokakuuta Laatokan jäätyessä laivueen mukana samaa reittiä Suomenlahdelle ja edelleen Tallinnaan, jossa laivue talvehti. Seuraavana keväänä laivue operoi Suomenlahdella Leningradin edustalla, kunnes 5. toukokuuta 1943 Välimeren tilanne pakotti Italian luopumaan veneistään ja siirtämään henkilöstönsä takaisin kotimaahan.[2]

Suomen laivaston Jymy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen merivoimat osti aluksen 5. toukokuuta 1943 Tallinnassa ja kuljetti sen Helsinkiin. Alusten vastaanottoa johti Suomen merivoimien puolesta kapteeniluutnantti Heikki Herlevi[3].

Alusten heikkotehoiset 350 millimetrin torpedot vaihdettiin 450 millimetrin torpedoiksi.

Alus muutettiin jatkosodan päätyttyä tykkiveneeksi Pariisin rauhansopimuksen kieltäessä torpedoveneet.

Luokan alukset poistettiin käytöstä 1961, jonka jälkeen alukset laitettiin myyntiin. Jymy oli kolmella omistajalla ennen kuin helsinkiläinen Olavi Hölttä osti sen. Hölttä kunnosti aluksen nimeten sen alkuperäisellä nimellä sekä sijoittaen aluksen Pursiseura Sindbadin laituriin Helsingin Lauttasaaressa. 1970-luvulla omistaja lyhensi alusta nelisen metriä. Alus nostettiin maihin paria vuotta vuonna 2000 viimeisen ajon jälkeen, minkä jälkeen se jäi ilman hoitoa. Pursiseura päätti hankkiutua eroon sen alueella olleesta huonokuntoisesta aluksesta, jolloin se siirrettiin 2009 Espooseen romutettavaksi.[4]

  • Auvinen, Visa (toim.): Leijonalippu merellä, s. 82. Pori: EITA Oy, 1983. ISBN 951-95781-1-0
  • Suomen laivasto 1918-1969. Helsinki: Meriupseeriyhdistys, 1968.
  • Peuranheimo, Orvo - Pirhonen, Jouko - Killinen, Kullervo: Laivat puuta, miehet rautaa - Moottoritorpedoveneiden taistelut Suomenlahdella 1941-1944. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1956.
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the Fighting Ships 1922-1946, s. 366. Lontoo: Conway Maritime Press, 2006. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)
  1. Conway's Warships 2009 s. 67
  2. a b c Conway's Warships 2009 s. 72
  3. Laivat puuta, miehet rautaa luku Moottoritorpedoveneosaston toiminta vuonna 1943, kuvaliitteen toinen kuva; , s. 160;luku Moottoritorpedoveneosaston perustaminen, s. 134
  4. Laiva 2009 numero 4 s. 34-35